Tuotanto ruodinnassa: Striker
Suunnittelimme toimituksen keskuudessa artikkelisarjan, jossa listataan eri yhtyeiden albumit huonoimmasta parhaimpaan. Listaukset eivät vastaa absoluuttista totuutta siitä, mikä albumi on bändin paras, vaan listaus edustaa artikkelin kirjoittaneen toimittajan mielipidettä. ”Tuotanto ruodinnassa” -artikkelien suhteen on ollut viime aikoina hiljaista, mutta kun kesällä on tavallista enemmän aikaa olla kotona ja kuunnella musiikkia, on ainakin itselläni tarkoitus julkaista muutama tähän artikkelisarjaan sisältyvä kirjoitus.
Tähän mennessä olen käynyt artikkelisarjassa läpi yhtyeitä, joiden kanssa minulla on pitkä historia. Viime vuosina olen kuitenkin törmännyt lukuisiin uusiin bändeihin, joista osa on jäänyt kulkemaan arjessa mukana. Moni näistä kokoonpanoista ansaitsee edes pienen hetken valokeilassa. Kanadalainen Striker kelpaa hyväksi esimerkiksi. Kanadalaisyhtye soittaa hyvin nopeatempoista ja kitaravetoista heviä, jonka kuunteleminen piristää mieltäni kummasti. Kaikkiaan kuusi studioalbumia julkaissut Striker on tehnyt tasaisen vahvaa suoritusta albumista toiseen, eikä pitkäsoittojen vertailu ja järjestäminen paremmuusjärjestykseen ollut siksi mikään helppo homma.
Mainos päättyy
6. City Of Gold
Strikerin kolmas pitkäsoitto sijoittuu listallani viimeiselle sijalle pitkälti sen takia, ettei albumi sisällä yhtä räjähtävää energiaa kuin yhtyeen muut albumit. Toki joku saattaisi katsoa tämän seikan olevan vain hyvä asia, jolla albumi erottuu muista. ”City Of Gold” -albumi ei ole mielestäni myöskään yhtä onnistunut kuin kanadalaisyhtyeen moni muu pitkäsoitto, koska sillä on havaittavissa vähän liikaakin NWOBHM-vivahteita. Toisaalta Iron Maiden coverointi ”Two Minutes To Midnight” -kappaleesta sekä härski ”Fuck Volcanos” saavat aina hymyn huulille. ”City Of Gold” ei ole huono, mutta minusta se jää auttamatta Strikerin muun tuotannon varjoon.
Mainos päättyy
5. Eyes In The Night
Jotkut yhtyeet ovat etsineet omaa soundiaan kahden tai peräti kolmen ensimmäisen albumin aikana, mutta Striker ei niihin lukeudu. Yhtyeellä näyttäisi olleen visio alusta asti selvillä. ”Eyes In The Night” on kymmenen kappaletta sisältävä, hengästyttävä kokonaisuus, jolta ei hengästystaukoja löydy. ”Full Speed Or No Speed” avaa pitkäsoiton räjähtävästi, mutta omaksi suosikikseni tältä levyltä lukeutuu mahtipontinen ”The White Knight”, josta siitäkään ei energiaa puutu. Energisestä sisällöstä huolimatta albumi ei ole vielä ainakaan toistaiseksi tehnyt itseeni niin suurta vaikutusta kuin Strikerin moni muu albumi. Merkittävimpänä syynä pidän sitä, ettei vokalisti Dan Clearlyn ääni ollut silloin aivan niin kehittynyt ja hyvänkuuloinen kuin myöhemmin. Jos kuitenkin haluan kuunnella raivokasta heviä, on ”Eyes In The Night” takuuvarma valinta.
4. Play To Win
”Play To Win” on Strikerin tuorein albumi, joka ilmestyi vuonna 2018. Kanadalaisyhtyeelle tyypillisesti levyn kansikuva on mielenkiintoa herättävä, ja kappaleet ovat edelleen turboahdettuja, vaikka melodisuuteen onkin panostettu aiempaa enemmän. Pitkäsoitosta voi huomata, ettei se ole yhtä raivokasta hevipaahtoa kuin aiemmat, mutta siitä huolimatta levy on tunnistettavissa Strikerin tekeleeksi. Vokalisti Dan Clearlyn ääntä on paikoin käsitelty, ja hän laulaa aiempaa puhtaammin, mikä saa aikaan sen, että ”Play To Win” ei ole niin rosoinen kuin aiemmat albumit. Strikerin viimeisin albumi on yhtyeen yksi parhaimmista, mutta tällä hetkellä se ei lukeudu niihin albumeihin, joita kuuntelen ahkerimmin.
3. Striker
Mainos päättyy
Strikerin nimeä kantava albumi ei ole yhtyeen ensimmäinen, vaan peräti neljäs albumi. Vuonna 2016 julkaistu pitkäsoitto teki minuun ilmestyessään vaikutuksen. Tämän albumin ja myöhemmin ”Play To Win” -pitkäsoiton myötä tutustuin kanadalaisyhtyeen tuotantoon kunnolla. Soundiltaan ”Striker” jatkaa edeltävien albumien linjalla olemalla aggressiivinen ja potkiva. Levyllä kuullaan aiempaa enemmän Dan Clearlyn puhtaampia lauluosuuksia, joilla miekkonen loistaa. Kokonaisuudessaan albumi on napakka paketti ilman löysää, ja se onnistuu viihdyttämään alusta loppuun.
2. Stand In Fire
Strikerin neljäs pitkäsoitto on soundiltaan suorastaan väkivaltainen, aivan kuten kansikuva antaa osviittaa. Kanadalaisyhtye ei säästele paukkujaan tälläkään albumilla, ja levyllä kuullaan toinen toistaan tiukempia, kitaravetoisia ilotteluja. Erityisen hieno kappale albumilla on instrumentaalinen ”Escape From Shred City”, joka summaa Strikerin luonteen erinomaisesti. Kuten Strikerin moni muukin albumi, etenee tämäkin ongelmitta kappaleesta toiseen ilman notkahduksia. Tiukkojen puristusten ohessa levyllä kuullaan myös yksi kevyempi teos, ”One Life”, joka samalla sulkee levyn.
Mainos päättyy
1. Armed To The Teeth
Albumien kansikuvat tekevät harvoin suuren vaikutuksen, mutta ”Armed To The Teethin” kansi on poikkeus. Kannessa komeileva T-Rexin luuranko, jonka selässä ja käsissä on konekiväärit, summaa hyvin, mistä tässä levyssä on kyse: tiukasta hevistä tietenkin. ”Armed To The Teeth” on hyvin tiukka paketti, josta ei löysää löydy. Huippuhetkiä tällä levyllä on monia, mutta omat henkilökohtaiset suosikkini ovat ”Let It Burn”, ”It Could Be Worse”, ”Wolf Gang” sekä ”Can’t Stop The Rush”. Strikerin kolmannella pitkäsoitolla on autenttista vaaran tuntua ja raivoa, jota kuunnellessa ei voi olla itsekään riehaantumatta.
Lopuksi on vielä todettava, että Strikerin kohdalla tällainen listaus pysyy itselläni vain hetken relevanttina. Kanadalaisyhtyeellä kun on monta hyvää pitkäsoittoa, jotka uppoavat itselleni eri lailla ajankohdasta riippuen. Joka tapauksessa Striker on onnistunut tekemään albumista toiseen itsensä näköistä ja kuuloista heviä, jota ei voi turhasta vetelehtimisestä syyttää. Yhtyeen palo soittamaansa musiikkia kohtaan välittyy albumeilta.
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen