Tuotanto ruodinnassa: System of a Down

Suunnittelimme toimituksessa artikkelisarjan, jossa listataan eri yhtyeiden albumit huonoimmasta parhaimpaan. Listaukset eivät ole absoluuttinen totuus siitä, mikä albumi on bändin paras, vaan artikkelin kirjoittaneen toimittajan mielipide. Tällä kertaa käsittelyssä on sekopäisen vaihtoehtometallin ykkösnimi System of a Down, joka on uransa aikana julkaissut viisi studioalbumia.

1990-luvun alkupuolella perustettu System of a Down on jokaisen äkkiväärästä metallimusiikista kiinnostuneen pakkokuultavaa. Nautitpa musiikkisi kepeänä tai raivokkaan raskaana, kantaa ottavana tai huumorilla höystettynä, tarjoaa System of a Down tätä kaikkea. Vuonna 2006, suurimman suosionsa keskellä yhtye jäi kuitenkin yllättäen tauolle, jolta paluu keikkalavoille tapahtui vasta vuosikausia myöhemmin. Bändin aktivoiduttua uudelleen alkoivat myös odotukset lisääntyä uutta materiaalia kohtaan, mutta tällä saralla tulosta ei ole vielä syntynyt. Tässä tapauksessa odottavan aika on todellakin ollut pitkä: yhtyeen viimeisin albumi ”Hypnotize” kun julkaistiin päivälleen 12 vuotta sitten. Uutta levyä odotellessa on kuitenkin sopiva hetki pysähtyä miettimään yhtyeen tuotantoa ja laittaa tähän mennessä julkaistut albumit paremmuusjärjestykseen. Helppo urakka ei siltikään ole, sillä yhtye ei ole julkaissut yhtäkään varsinaisen huonoa albumia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

5. Hypnotize

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Heikoimman levyn nimeäminen on lopulta listauksen helpoin valinta. Bändin tällä erää viimeiseksi jäänyt albumi kun ei pärjää millään tasolla yhtyeen aiemmille levyille, sillä “Hypnotize” käy muutamista timanttisista kappaleistaan huolimatta liikaa tyhjäkäynnillä. Lisäksi turhan sisäsiisti materiaali ei lähde samanlaiseen lentoon kuin yhtyeen mielipuolinen meuhkaus parhaimmillaan, vaikka esimerkiksi “Vicinity of Obscenity” sekoilee varsin mallikkaasti. Levy pitää sisällään liikaa tasapaksua junnaamista, mutta viimeistään “Lonely Day” -surkuttelua kuunnellessa linjavalinta paljastuu kylmän laskelmoiduksi. Radioaalloille suunnattu matsku on ehkä muutamat listaykkösensä ansainnut, mutta se ajautuu liian kauaksi bändin juurilta.  Siltikin albumin parhaimmat hetket, kuten rokkaava “Kill Rock ‘N Roll”, tunnelmallinen “Holy Mountains” sekä häiriintynyt “She’s Like Heroin” viihdyttävät sen verran, ettei albumia voi  täydelliseksi ohilaukaukseksi kutsua millään muotoa.

4. Mezmerize

“Mezmerize” oli itselleni portti yhtyeen maailmaan ja tästä syystä oli aikoja, jolloin albumi olisi löytynyt listauksen kärkikahinoista. Tunnesyyt eivät kuitenkin peitä alleen sitä seikkaa, että omituisen “Steal This Album!” -kiekon jälkeen “Mezmerize” on aivan liian yllätyksetön ja helposti avautuva tekele. Kappalemateriaali iskee kuitenkin suoruudestaan huolimatta levyparin toista puolikasta “Hypnotizea” paremmin, vaikka tyyliltään kiekot eivät toisistaan pahemmin eroa. Hyviä vetoja on kuitenkin vaikka kuinka paljon ja näistä kirkkainta kärkeä edustavat äkäinen “B.Y.O.B.”, älyvapaa “This Cocaine Makes Me Feel Like I’m On This Song” sekä tarttuva “Violent Pornography”. Kiekko ei ehkä nouse muistettavimpien albumien joukkoon, mutta tasalaatuinen kokonaisuus on ansainnut paikkansa yhtenä bändin kaupallisesti menestyneimmistä julkaisuista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

3. System of a Down

Kärkikolmikon kanssa valinnat ovat huomattavasti vaikeampia, sillä laadullisesti albumit ovat hyvin lähellä toisiaan. Kolmanneksi jää kuitenkin yhtyeen debyyttialbumi, jonka mielenvikaisena virtaava raivokkuus on kuin alkukantainen luonnonvoima vangittuna musiikin muotoon. Jo tämä valtoimenaan ylitse vyöryvä energia on syy sukeltaa albumin maailmaan, vaikka prosessin aikana vastaanottajan kuuloelimet murjotaan mustelmille. Harmittavasti kappalemateriaali ei hyödynnä kaikkea tarjolla olevaa potentiaalia ja mukaan on eksynyt myös niitä vähemmän kiinnostavia siivuja. Yhtyeen ajatuksia herättävä räyhääminen sekä yleinen outoilu kantavat kuitenkin läpi albumin. Sinettinä kokonaisuus kuorrutetaan muhkealla soundilla, joka tukee vauhkoontunutta musiikkia täydellisesti. Täsmäiskut “Know”, “Sugar”, “Soil” sekä bändin parhaimpiin kappaleisiin lukeutuva “War?” vapauttavat yhtyeen myrskyisän pauhun vastustamattomana hyökyaaltona eetteriin. “System of a Down” on yksi parhaimmista koskaan julkaistuista debyyttialbumeista, jolla soittaa harvinaisen hyvin hommansa hallitseva sekä kirkkaan vision omaava rähinäryhmä.

2. Toxicity

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yhtyeen läpimurtoalbumi on upea kokonaisuus, jolta ei montaa harhalaukausta löydy. Suurimmat hitit yhdessä muiden laadukkaiden kappaleiden kanssa esittelevät entistäkin monipuolisemman yhtyeen, joka taitaa raivokkaan sekopäisyyden lisäksi rauhallisemman tunnelman rakentamisen. Ässävedot “Chop Suey!”, ”Aerials” sekä “Toxicity” ovat ansaitusti yhtyeen rakastetuimpia kappaleita, joita kuunnellessa ei jää epäselväksi, miksi yhtye nousi tällä kiekolla suurten massojen tietoisuuteen. Nykypäivänä albumi kärsii aavistuksen statuksestaan, sillä niitä isoimpia hittejä on myös tullut joka tuutista niin paljon, että pieni kyllästyminen on haukannut parhaan terän muuten upealta kokonaisuudelta. Ei ole kuitenkaan ihme, miksi moni nostaa juuri tämän albumin yhtyeen huippuhetkeksi, sillä ”Toxicity” toimii kauttaaltaan erinomaisesti. 

1. Steal This Album!

Kärkipaikalle kiilaa hieman yllättäenkin yhtyeen kolmas täyspitkä ”Steal This Album!”. Aikanaan en päässyt lainkaan sisälle tämän teoksen maailmaan, sillä kokonaisuus tuntui sekavalta, rönsyilevältä ja liiankin kummalliselta. Nykyään nämä piirteet ovat kääntyneet albumin suurimmaksi voimavaraksi ja on helppo sanoa, että ”Steal This Album!” edustaa System of a Downia ja yhtyeen näkemystä sen puhtaimmassa muodossaan: mukana on sopivassa suhteessa totaalista älyvapautta (“Chic ‘N Stu”, “Fuck the System”), kuulijaystävällisempää materiaalia (“Innervison”, “Nüguns”) sekä rauhallisempaakin tunnelmaa (“Highway Song”, “Mr. Jack”). Vaikka kiekko ei juhli hittibiiseillä ja keikkaklassikoilla, on 16 kappaleesta koostuva albumi kautta linjan kiinnostavaa kuultavaa. Albumin värikäs, tilkutäkkimäinen rakenne yllättää jatkuvasti eikä sen tajunnanvirtainen tyyli seuraa musiikkibisnekselle asetettuja normeja, vaan etenee täysin omien ehtojensa mukaisesti. Tästä syystä ”Steal This Album!” ei ole vain System of a Downin parhain julkaisu, vaan myös täysin ainutlaatuinen kokemus, jollaista ei toista levymaailmasta löydy.