Kuva: Marko Syrjälä

Tuottajalegenda Bob Ezrinin mukaan KISS vetosi aluksi ainoastaan ”finninaamaisiin 15-vuotiaisiin poikiin”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 20.1.2023

Rockyhtye KISS tunnetaan yhtenä genrensä legendoista, jonka musiikkia kuuntelevat lukuisat ihmiset vauvasta vaariin. Nyt kuitenkin tuottajalegenda Bob Ezrin kertoo, että bändillä oli pienimuotoinen ongelma laajemman kuulijakunnan löytämisen kanssa 70-luvulla.

Vuoden 1976 ”Destroyer” -albumin tuottanut Ezrin kertoo Rockonteurs -podcastissa:

”Minun näkökulmastani Destroyerin tarkoitus oli saada heidät pois siitä, että he ovat kikkelirockbändi, joka vetoaa vain 15-vuotiaisiin finninaamaisiin poikiin eikä kehenkään muuhun. Kun tapasimme ensimmäisen kerran, sanoin heille, että 50-luvulla tehtiin kuuluisa elokuva nimeltä The Wild One, jossa oli Marlon Brando ja Lee Marvin. Siinä oli kaksi sotivaa moottoripyöräkerhoa. Pahiksia – kaikki pahiksia.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Asia on niin, että Lee Marvin oli yksiulotteinen, mustiin pukeutunut, paha, paha pahis. Lee Marvin oli ilkeä. Marlon Brandossa taas oli jotain haavoittuvaista, inhimillisempää, ja tyttö, jonkun tärkeän henkilön kaunis tytär – hyvä kristitty, ihana tyttö, neitsyt – hän näki Marlon Brandon hahmossa jotain, johon hän rakastui. Niinpä sanoin heille: ’Juuri nyt te olette Lee Marvin. Ja se on lasikatto. Emme koskaan pääse laajemmalle sen kanssa. Vain 15-vuotiaat pojat sanovat, että tuo on siistiä. Mutta me haluamme laajentaa…. ”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat