Turboahdettua tarttumapintaa ja siistittyjä sävellyksiä – Arvostelussa Epican ”Aspiral”
Epican yhdeksäs studioalbumi ”Aspiral” ottaa varovaisen mutta selkeästi kuultavan suunnanmuutoksen. Parin ensimmäisen biisin jälkeen käy ilmi, että nyt ei ole kyse aivan samasta runsaudensarvesta kuin mihin hollantilaisbändi on aiemmin totuttanut. Rönsyjä on karsittu, ja tilalle on tuotu suoraviivaisempaa riffittelyä ja entistä tarttuvampia melodioita. Ilmavaa mutta ei onttoa. Painavaa mutta ei raskassoutuista.
Muutosta voi verrata Swallow The Sunin tuoreeseen ”Shining”-albumiin, jolla yhtye kirkasti ilmaisuaan karsimalla rönsyjä ja panostamalla tuotantoon. Epicalla tuotanto on ollut jo vuosia laadukasta, mutta ”Aspiralilla” linjakkuus ja fokusoituminen vievät voiton monisyisyydestä ja ylenpalttisesta sinfonisesta ylitulkinnasta.
Yksi Epican tavaramerkeistä on aina ollut sen kyky yhdistää sinfoniseen metalliin rujompia elementtejä, death metal -kaikuja ja Mark Jansenin karjuntaa. Niitä kuullaan edelleen mutta pienemmässä roolissa. Esimerkiksi avausraidoilla huutolaulut loistavat poissaolollaan ja ilmaantuvat kunnolla vasta kolmantena kuultavalla ”Darkness Dies in Lightilla”. Jansen tuntuu ottaneen tällä kertaa askeleen taakse, ehkä tarkoituksella. Tai ehkä Simone Simonsin valokeila loistaa tällä kertaa niin kirkkaasti, ettei siihen mahdu muita. – Ja Simons todellakin loistaa. Hänen vokaalisuorituksensa ovat kuin kiillotettu kristalli: kirkas, vivahteikas ja vakaasti kannatteleva. Orkestraatiot ja kuorot tukevat tuttuun tapaan kokonaisuutta, mutta ne jäävät tällä kertaa selvästi koristeeksi pääruoan kylkeen, eivätkä itsessään annoksen ytimeksi.
Mainos päättyy
Pitkän linjan kuuntelijat ilahtuvat kuullessaan, että ”A New Age Dawns” -biisisarja tekee paluun kolmella raidalla. Kappaleet on ripoteltu pitkin levyä ja muodostavat mukavan jatkumon, vaikkeivät ne ehkä nouse levyn terävimpään kärkeen. Epica on aina ollut hieman kaksijakoinen tapaus pidemmissä ja polveilevammissa sävellyksissä: hyvä mutta harvoin huippu.
Levyn selvä tähtihetki löytyy sen ytimekkäämmistä paloista. ”Apparition” tarjoaa juuri sen, mitä tämänkaltaisessa paketissa parhaimmillaan kaivataan: napakka neljän minuutin sinfoniametallirykäisy, jossa tarttuvat melodiat, jykevät riffit ja tyylikäs kitarasoolo muodostavat genrelleen harvinaisen helposti lähestyttävän kokonaisuuden. Kun mikään ei veny liikaa, toimii homma kuin rasvattu. Levyn päättää nimikkokappale ”Aspiral”, joka on yllättävän herkkä ja rauhoittava lopetus muuten eteenpäin jyräävälle albumille. Balladimainen päätös antaa levylle kaivattua dynamiikkaa ja toimii muistutuksena siitä, miten tärkeää vaihtelu on kokonaisuuden kannalta. Samalla se jättää haikean toiveen: olisipa tätä sävykkyyttä ja ilmatilaa ollut mukana hieman enemmänkin.
Epica on ”Aspiralilla” edelleen Epica mutta vähän vähemmän kaikkea. Ja se tekee levylle hyvää. Välillä vähemmän on enemmän, ja kun tarttuvuus, selkeys ja sävellyksellinen johdonmukaisuus kohtaavat, syntyy sinfoniametallia, joka ei huku omaan massiivisuuteensa. Vahva suoritus, vaikka aivan genren kärkihehkutuksiin ei tällä kertaa ylletäkään.
Kappalelista:
1. Cross The Divide
2. Arcana
3. Darkness Dies in Light (A New Age Dawns, Part VII)
4. Obsidian Heart
5. Fight to Survive – The Overview Effect
6. Metanoia (A New Age Dawns, Part VIII)
7. T.I.M.E
8. Apparition
9. Eye of the Storm
10. The Grand Saga of Existence (A New Age Dawns, Part IX)
11. Aspiral
Mainos päättyy