Turbonegro @ The Circus, Helsinki 5.12.2014
En tiedä, johtuuko se omasta laiskuudestani käydä useammin musiikkitapahtumissa (etenkään kauempana kotoa) vai päällekkäisyyksistä aikatauluissa, mutta jostain syystä en ollut päässyt todistamaan Turbonegroa livenä aiemmin. En, vaikka yhtye on esiintynyt Suomessa useampaan otteeseen myös entisen ja alkuperäisen laulajansa Hank von Helveten kanssa. Niinpä. En ole siis koskaan nähnyt livenä sitä ”aitoa Turbonegroa” ennen laulajanvaihdosta. Myönnän sen ja häpeän.
Nyt tuli kuitenkin tilaisuus nähdä yhtye livenä edes sen uuden laulajan Tony Sylvesterin kanssa, joka siis liittyi yhtyeeseen ennen viimeisintä ”Sexual Harrasment” -levyä. Vertailua livenä nähtynä Tonyn ja Hankin välillä en siis pysty itse suorittamaan, mutta jo pelkästään levyiltä kuunneltuna oli Turbonegron laulajanvaihdos tietenkin valtavan iso asia ja uusinta levyä ensimmäisiä kertoja kuunnellessa myös valtaisa pettymys, mutta itse totuin uuteen laulajaan ainakin levyllä suhteellisen nopeasti. Silti ymmärrän kyllä myös sen joidenkin die hard -fanaatikkojen näkökulman, ettei Turbonegroa ole ilman Hankia, sen verran valtaisat saappaat mies jätti mikrofonin taakse täytettäväksi. Mutta olen myös sitä mieltä, että Tony Sylvester, mies Turbojugend-faniryhmän Lontoon osiosta, oli oikea valinta täyttämään niitä saappaita, ainakin siis levyltä kuunneltuna! Nyt oli aika lähteä Helsinkiin The Circukseen todistamaan, miten mies ja loppu yhtye onnistuisivat vakuuttamaan livenä.
Kuten jo alkuun totesin, en oikein tiedä, mikä hiertää minun ja Turbonegron välejä, sillä oli itse asiassa hyvin lähellä, että tämäkin keikka olisi jäänyt omalta osaltani näkemättä. Olisi voinut kuvitella, että olisin mehustellut tätä jo viikkoja, jos en jopa kuukausia etukäteen, kun vihdoinkin pääsen näkemään Turbonegron livenä, mutta tosiasiassa päätös lähteä paikan päälle tapahtui noin kaksi tuntia ennen pääbändin ilmoitettua soittoaikaa. Tästä syystä missasin valitettavasti Turbonegrolle lauteita lämmitelleen No Shamen keikan kokonaan. Tai no, ehdin paikalle viimeisen kappaleen aikana, mutta sen perusteella lienee turha alkaa keikasta sen kummemmin kirjoitella.
Itse asiassa, koska kokemukseni The Circuksessa käymisestä rajoittuvat tasan yhteen Manowar-keikkaan, olin Helsinkiin saapuessani jopa hiukan jännittynyt, ehdinkö katsastamaan edes Turbonegroa alusta lähtien. Viime kerrasta oli nimittäin päällimmäisenä jäänyt mieleen saatanallinen sähellys sekä sisään- että ulosmenon kanssa. Tällä kertaa positiiviseksi yllätyksekseni ei sisäänmenon kanssa ollut minkäännäköistä sekoilua eikä myöskään jonoa. No, niitä jonoja oli sitten sisäpuolella sitäkin enemmän, mutta siitä myöhemmin.
The Circus ei jättänyt itselleni siltä yllä mainitulta Manowar-keikalta esiintymispaikkana kovinkaan ruusuista kuvaa. Sokkelomainen sisätila ahdistavine tupakkakoppeineen aiheutti jo tuolloin päänsärkyä. Tällä kertaa itse pääasian eli Turbonegron keikan osalta onnistuin kuitenkin löytämään paikasta myös positiivisen puolen. Huolimatta siitä, että väkeä oli tapahtumassa paikalla runsain mitoin, pystyi itse keikkaa katsomaan mukavan näköesteettömästi yläkerrasta sohvan reunoilla seisten. En sitten tiedä, olisiko ajatusta kehittää sinne yläkerran parvelle jopa tukevammat telineet seisoskelua varten, sillä ihan yleistä näytti sohvilla ja pöydillä seisominen olevan keikan aikana, eikä se näyttänyt myöskään henkilökuntaa haittaavan. Tupakkakoppikaan ei yläkerran puolella ollut yhtä ahdistavan täynnä kuin alakerrassa. Sen sijaan baaritiskiltä juoman saamiseen sai varata vähintäänkin 15 minuuttia, mikäli tahtoi virvokkeita keikan aikana nauttia.
No, mutta mennäänpä jaarittelulta ja kitinältä itse asiaan, sillä kellon käydessä puolta yhtätoista lavalle astui tuo odotettu norjalainen death punk -yhtye varustettuna englantilaisella laulajallaan. Klassinen ”Back To Dungaree High” aloitusraitana ja perään kuultu ”You Give Me Worms” uudelta levyltä eivät varsinaisesti jaksaneet vielä säväyttää. Pikemminkin tuntui siltä, että yhtye lähti hyvin varovaisesti tunnustellen liikkeelle, ja omat suosikkiraitani antoivat vielä odotuttaa itseään. Mutta sitten alkoi tapahtua, kun ”All My Friends Are Dead” –kappaleen kajahtaessa ilmoille tuntui siltä, että keikka ja koko The Circus heräsivät aivan uuteen eloon.
Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta illan settilista pohjautui pitkälti neljän levyn materiaaliin. Yhtyeen kenties legendaarisin levytys ”Apocalypse Dudes” valtasi settilistasta leijonanosan kappaleilla kuten ”Are You Ready (For Some Darkness)”, ”Rock Against Ass” sekä ”Get It On”. Sen lisäksi Helsingin pimeässä illassa kuultiin luonnollisesti muutama kappale uusimmalta ”Sexual Harrasment” -levyltä ja takuuvarmat hitit ”Scandinavian Leather” – sekä ”Party Animals” -levyiltä. Mutta, kun katsoo settilistaa, niin näille levyillehän ne suurimmat hitit valtaosin osuvatkin. Kun ilmoille täräytettiin omia suosikkejani, kuten ”Fuck The World (F.T.W.)” sekä ”Sell Your Body (To The Night)”, ei kappalevalinnoista oikein valittaakaan osaa. ”Get It On” -kappaleen päätettyä varsinaisen keikan ennen encoreita antoi yhtye odottaa itseään suhteellisen pitkään takaisin lavalle, mutta silminnähden innostunut yleisö jaksoi huutaa tunnuslausetta ”I Got Erection” tarpeeksi pitkään, ja niin päästiin nauttimaan vielä niistä aivan suurimmista hiteistä.
Encoret aloitettiin ”The Age Of Pamparius” – ja ”Rendezvous With Anus” -kappaleilla, minkä jälkeen yhtye esiteltiin perin erikoiseen tyyliin, sillä jokaisen jäsenen kohdalla ikään kuin aloiteltiin soittamaan jotain coverkappaletta, jolloin kuultiin pätkiä Nirvanalta, Status Quolta, Metallicalta sekä Alice Cooperilta. Esittelykierroksen päätyttyä soolokitaristi Euroboyn kohdalle esitti yhtye Dire Straits -klassikon ”Money For Nothing” kokonaisuudessaan. Tämän jälkeen oli vielä vuorossa se odotetuin kappale, jota ilman yhtyettä tuskin olisi päästetty poistumaan lavalta koskaan. Ja tulihan se sieltä, ehkä jopa hiukan turhankin pitkän vokalisti Tony Sylvesterin jaarittelun jälkeen, nimittäin illan päätöskappale ”I Got Erection”.
Sattumaa tai ei, niin Turbonegron Helsingin keikan ajankohta oli jokseenkin koominen, ottaen huomioon yhtyeen hyvin homoseksuaalisen lavapukeutumisen sekä Suomea viime aikoina kohisuttaneet avioliittolakiuudistukset. Mutta oma etumukseni pullistuma Turbonegron noin puolitoistatuntisen esiintymisen jälkeen ei aiheutunut seksuaalisesta kiihottumisesta sen kummemmin miehiä tai naisia kohtaan vaan kertakaikkisen loistavasta keikasta. Jos musiikista voi joskus saada erektion, niin Turbonegron keikalla. Edelleenkään en voi vertailla, olisiko keikka ollut parempi Hank Von Helvetin laulamana, mutta uskallan väittää, että kyllä tämä useimmille näinkin kelpasi, sen verran riehaantunut yleisö keikan aikana näytti olevan. Ja jos ei kelvannut muille, niin ainakin itselleni.
Jopa The Circuksesta jäi tällä kertaa varsin positiivinen mielikuva, muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta. Ensinnäkin jonot baaritiskeille olivat käsittämättömän hitaat (lue= liian vähän henkilökuntaa?), mikä nyt ei itseäni näin tipattomalla ollessa juurikaan haitannut. Tupakointitilat noin suurelle tilalle ovat aivan järjettömän pienet, joten olisi suotavaa, jos tapahtumasta olisi mitenkään mahdollista käydä ulkopuolella tupakoimassa. Lisäksi jonot narikkaan tapahtuman päättyessä muodostuivat järjettömiksi, johtuen lähinnä tilojen epäkäytännöllisyydestä, kun ei niitä vapaana olevia narikkahenkilöitä sinne nurkan taakse käytävälle näe, että ihmiset osaisivat muodostaa ajoissa useamman jonon. Niin tai näin, illan pääasia oli kuitenkin Turbonegron aiheuttama erektio.
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Riku Mäkinen
Kuvat: Kristian Kankare
