Turbonegron 25-vuotisjuhlakiertue Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 4.9.2014

TurbonegroNorjalaisbändi Turbonegron 25-vuotista uraa juhlistava kiertue saapuu itsenäisyyspäivän aattona perjantaina 5. joulukuuta The Circus -klubille Helsinkiin. Liput Suomessakin valtaisan suositun deathpunk-yhtyeen juhlakeikalle tulevat myyntiin Lippupalvelussa maanantaina 8. syyskuuta.

Oslossa vuonna 1989 perustettu Turbonegro nousi kansainväliseen kulttimaineeseen neljällä 90-luvun albumillaan, joista varsinkin ”Ass Cobra” (1996) ja ”Apocalypse Dudes” (1998) sinetöivät bändin aseman punk- ja metallifanien suosikkina. Vuosituhannen taitteessa pitkään telakalla ollut yhtye teki näyttävän paluun vuonna 2003, jolloin Turbonegro julkaisi comeback-levyn ”Scandinavian Leather” ja aloitti jälleen keikkailun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viimeisimmällä albumillaan ”Sexual Harrasment” (2012) Turbonegro esitteli uudistuneen kokoonpanonsa. Bändin pitkäaikainen vokalisti Hank Von Helvete erosi yhtyeestä, ja Turbonegron uudeksi laulajaksi nimettiin Tony ”Duke of Nothing” Sylvester. Samassa yhteydessä myös bändin pitkäaikainen kitaristi Rune Rebellion palasi yhtyeen riveihin.

Edellisen kerran maassamme kesän 2013 Provinssirockissa vieraillut Turbonegro on toistaiseksi myynyt jokaisen Suomessa soittamansa klubikeikan jo ennakkoon loppuun. Konsertti on samalla osa Sue-lehden 20-vuotisjuhlallisuuksia.

KEIKKA:
Pe 5.12.2014 Helsinki, The Circus

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin ma 8.9.2014 klo 9.00
– ennakkoon Lippupalvelusta alk. 32,50 EUR
– ovelta 35 EUR

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat