Turisas-viulisti Olli Vänskältä ”Deadline”-soolosingle – “Pitää tehdä ne itselle tärkeät jutut silloin kun aikaa vielä on”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 11.6.2021
(c) Jani Kormu

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin metallibändeihin lukeutuvasta Turisas-yhtyeestä tuttu viulisti Olli Vänskä julkaisee ensimmäisen soolosinglensä. ”Deadline”-kappale syntyi Vänskän itselleen tekemän lupauksen pohjalta.

”Tein pari vuotta sitten itseni kanssa sopimuksen, että julkaisen musaa omissa nimissäni ennen kuin täytän 40 vuotta. Viime vuonna heräsin siihen takarajaan ja tajusin, että nyt pitää laittaa oikeasti kierroksia tähän hommaan. Mulla oli 210 päivää aikaa toteuttaa se sopimus”, Vänskä kertoo.

””Deadline” on erittäin melodinen biisi. Halusin mukaan viulua sekä sanoitukset, joissa olisi merkitystä sekä isompi, universaali näkökulma. Yritin välttää tunkkaista oman navan kaivelua. Biisin viesti on, että pitää tehdä ne itselle tärkeät jutut silloin kun aikaa vielä on. Elämässä pitää asettaa tavoitteita, jopa mahdottomia tavoitteita, ja pyrkiä saavuttamaan ne siten kuin se on mahdollista. Yrittänyttä ei laiteta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos oman musiikin julkaiseminen oli Ollille itsensä ylittämisen paikka, oli sitä myös lauluosuuksien hoitaminen itse. Kynnys laulaa ensimmäistä kertaa päävokalistina oli melkoinen.

”Lopulta päädyin siihen, että en mä voi tätä laittaa kenenkään muunkaan laulettavaksi. Pari-kolme päivää vietettiin lopulta studiossa, tuottaja laulatti pitkiä päiviä. Melkoinen crash course, mutta sieltähän kuoriutui esiin ihan oikea laulaja. Vedin kaikki stemmatkin itse, ylärekisteri meni ihan Udona”, Olli naureskelee.

Olli Vänskän soolotuotantoa kuullaan hyvin todennäköisesti lisää tulevaisuudessa, sillä biisiaihioita löytyy pöytälaatikosta jo runsaasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Mulla surisee musiikkia päässä noin 100% valveillaoloajasta, ja erilaisia biisifragmentteja olisi varmaan sadan täyspitkän levyn verran. Itsekritiikki on ollut sen verran korkea, että en ole saanut puskettua biisejä yleensä ihan maaliin saakka. No, biisien tekemisessäkin hommasta taitaa olla 1% inspiraatiota ja 99% perspiraatiota. Nyt piti vaan tehdä valmista!”

Olli Vänskä on tuttu suuremmalle yleisölle etenkin maailmalla mainetta niittäneen Turisas -yhtyeen riveistä. Sähköviulua soittavalla miehellä on ollut folk metallin kirkkaimpiin tähtiin lukeutuvan yhtyeen näyttävillä live-keikoilla iso rooli. Vänskä on tullut tunnetuksi myös kysyttynä sessioviulistina ja hänen soittoaan on kuultu muun muassa Finntrollin, Moonsorrow’n, Arkonan ja Crimfallin levyillä. Lisäksi hän on soittanut useita keikkoja esimerkiksi Korpiklaanin riveissä.

Vänskän suku on läpeensä musikaalinen. Isä Osmo Vänskä on Grammy-palkittu kapellimestari, joka toimii tällä hetkellä sekä Minnesotan orkesterin (Minnesota Orchestra) että Soulin filharmonikkojen ylikapellimestarina. Veli Perttu Vänskä toimii tuottajana, orkestroijana, säveltäjänä ja sovittajana. Hän myös tuotti tuoreen ”Deadline”-singlen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat