Turku Rock Academyn yhtye Nemesis julkaisi ensimmäisen oman kappaleen ”Always Me”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 30.6.2026

Nemesis on Turusta kotoisin oleva rock-yhtye, joka ammentaa vaikutteensa 90-luvun‬ musiikista. Bändi perustettiin vuoden 2024 alussa, ja se on ollut Turku Rock Academyn‬ virallinen jäsen keväästä 2025 lähtien. Kokoonpano koostuu 17-vuotiaista keulakuvista Fiia‬ Lorimerista ja Carla Mononen Gómezista, joita tukevat kokeneemmat muusikot Fil Haides ja‬ Roope Sainisto. Vaikka jäsenet ovat nuoria, on yhtyeellä jo vahvat valmiudet. Into tehdä‬ musiikkia on vielä suurempi.

Nemesis ei pelkää erottua joukosta – päinvastoin. Se haluaa‬ olla jotain enemmän kuin tavallinen bändi.‬ Sen toinen single ja samalla bändin ensimmäinen oma biisi kantaa nimeä ”Always Me”. Kappale on ehtinyt villitä yleisöä jo monissa live-vedoissa, mutta studiossa siitä on tehty paras mahdollinen versio. Säröiset kitarariffit ja nostattava melodia tuovat kappaleeseen intensiteettiä ja herkkyyttä. Tuotannosta vastaavat totutusti Mark Bertényi ja Toivo-Olavi Väliviita.

”Haluttiin tehdä kappale, joka kuulostaa rehelliseltä eikä liian silotellulta. Siinä on vaikutteita meille tärkeistä jutuista kuten grungesta ja vanhemmasta vaihtoehtorockista, mutta tuotiin mukaan myös omaa soundia. Kappaleessa käsitellään pakkomielteistä ja kiihkeää rakkaussuhdetta. Kertosäkeen hokema ’all you are is me’ tuli hyvin luonnollisesti laulua kirjoittaessa. Kappale jää taatusti soimaan mieleen vielä pitkään kuuntelun jälkeen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy