Turkulainen nuori rokkitrio julkaisee omaleimaista metallirokkia – tuottajana Janne Joutsenniemi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.12.2022

Kolmesta turkulaisnuoresta muodostuva AvAciA-yhtye julkaisee modernia metallirokkia tänään 1. päivä joulukuuta. ”Rikki”-singlessä kuulijaa herätellään pohtimaan elämän prioriteetteja. Singlen on tuottanut muun muassa Stonen basisti-laulajana ja Stam1nan tuottajana tunnettu Janne Joutsenniemi. ”Oli palkitsevaa tehdä hommia tällaisten nuorten komeiden kollien kanssa, joilla lähtökohta musan tekemiseen on sama kuin itselläkin. Missä itse musiikki ja hyvät biisit on keskiössä ja se tuntuu tämän päivän musiikkivirrassa helvetin raikkaalta.” Janne kertoo. ”Rikki”-kappaleella taustalauluja laulaa Von Hertzen Brothers -yhtyeen laulaja, kitaristi ja lauluntekijä Mikko Von Hertzen, joka on ollut tuottamassa myös AvAciA-yhtyeen ensimmäistä singlejulkaisua vuonna 2016. AvAciA on keikkaillut triona jo yli 10-vuotta. Metallirokki on soinut aina Ruisrockin lavalta Itä-Euroopan kiertueelle asti.

Suomenkielistä modernia metallirokkia soittavan AvAciA-yhtyeen trioon kuuluvat turkulaiset Jori Saloranta (kitara, laulu), Elias Koljonen (rummut) ja Topi Kivelä (basso). Parikymppiset miehet perustivat AvAciA-yhtyeen jo reilu 10 vuotta sitten. ”Oli vuosi 2011, kun 11- ja 12-vuotiaat kitaristikaverukset etsivät itselleen rumpalia. Vanhempiemme yhteisten bändikaverien kautta löytyi rumpali ja niin AvAciA sai alkunsa”, Jori ja Elias kertovat. Nykyinen kokoonpano sai muotonsa vuonna 2017 basistin Topi Kivelän liityttyä bändiin saatesanoin: ”ei mulla oo vielä bassoa, mut käyn ostamassa, jos päästätte koesoittoihin”.

Pitkään yhdessä keikkaillut rokkitrio on esiintynyt muun muassa Ruisrockissa ja Saaristo Openissa sekä tehnyt ensimmäisen Itä-Euroopan kiertueensa vuonna 2018. Samana vuonna he soittivat myös Scarlet Sails -festivaaleilla 55 000-päiselle yleisölle. AvAciA-yhtyeen ”Uusi maailmanjärjestys” -debyyttialbumi julkaistiin toukokuussa 2019 ja sitä on striimattu Spotifyssa lähes 150 000 kertaa. Myös singlet ”Pirunhyrrä” (2016), ”Armoa, please!” (2020) ja ”Aika pitää asioita arvossaan” (2020) ovat keränneet kymmeniä tuhansia striimauksia sekä saaneet radiosoittoa muun muassa Radio Rockilla. Yhtye on saanut osakseen myös kilpailumenestystä voitettuaan Suomen sekä Pohjoismaiden Emergenza-bändikilpailun vuonna 2019. AvAciA eteni kilpailussa aina Pohjoismaiden finaalista (Tanska) maailmanlaajuiseen finaaliin Taubertal-festivaaleille (Saksa) saakka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Joulukuun 1. päivänä julkaistava ”Rikki”-single kertoo tarinaa maailmasta, jossa leikitään tulella. ”Tulessa palaa kaikki, niin sormet, sillat kuin sydänkin. Kun tarpeeksi kauan rypee itsesäälissä, siitä muodostuu ainoa ystävä, joka ei petä koskaan”, kappaleen sanoittanut ja säveltänyt Elias Koljonen kuvaa. Kappaleen ja debyyttialbumin tuottanut muusikko-tuottaja Janne Joutsenniemi näki AvAciAn muusikoissa potentiaalia. Joutsenniemi tunnetaan muun muassa Stonen basisti-laulajana, Suburban Triben basistina sekä Stam1na– ja Kiuas -metalliyhtyeiden tuottajana. Kappaleen taustalauluihin oman mausteensa tuo metallimaailmassa tunnettu laulaja-kitaristi-lauluntekijä Mikko Von Hertzen, Von Hertzen Brothers -yhtyeestä. ”Törmäsin bändiin Turku Rock Academyn puitteissa ja kiinnitin heti huomiota et nyt on kovia jätkiä ja kovaa soittoa. Sit kun tuli Jannelta ja Jorilta pyyntöä et voisitko laulaa vähän hinuristemmoja, nii mä olin heti messissä. Kova biisi ja kova bändi – tsekatkaa ja menkää keikoille kattoo!”, Mikko kertoo.

Rikki”-singlestä ilmestyy myös musiikkivideo julkaisun yhteydessä. ”Toivomme, että kuulijat antautuvat tuorein korvin tälle kappaleelle. Tämä biisi on sitä ominta omaa. Rikki-biisin tahdissa voit huutaa keuhkosi pihalle, heittäytyä rytmin vietäväksi eläimen lailla ja liikuttua”, AvAciAn jäsenet sanovat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat