Turkulainen rock-yhtye Bad Signal julkaisi uuden singlensä ”Get off the Line”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 29.3.2020

Bad Signal on perustettu vuonna 2012 ja sitä on uitettu milloin missäkin liemessä. Sama kokoonpano on kuitenkin pitänyt lujasti yhtä takaiskuista huolimatta. Nämä hard rockin halinallet kulkevat omaa polkuaan ja erottuvat yrmeiden rokkareiden joukosta karismaattisen sympaattisella ulkomuodollaan. Hymy ja huumori ovat herkässä, mutta musiikista ei sen sijaan rosoa ja asennetta puutu. Yhtye on elävä todiste siitä, että rock ´n´ rollin ydin löytyy paljon pintaa syvemmältä. Vaikutteita bändi on imenyt niin kasarirockin, ysärirockin, melodisen metallin kuin iskelmänkin syvistä vesistä.

Bändin kommentti biisistä:
”Vaikka ollaan juuriltamme aika perinteinen rock-bändi emme ole koskaan tuijotelleet genrerajoihin, eikä villeimpiäkään ideoita ole hylätty sen takia etteivät ne sopisi muottiin. Oli kiva saada Mick mukaan biisille värittämään Bad Signalin uuden aikakauden alkua. Kitarasoolot on kovia, mutta Mick toi tähän biisiin ihan uutta kulmaa.”

Kappaleen sanoma on yksinkertainen: Ota vastuu omista teoistasi. Se on entistä tärkeämpää näinä ihmiskuntaa koettelevina aikoina. Sitä ei päällepäin aina nää ketkä ovat todellisia roistoja ja ketkä sankareita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koska sosiaaliset kokoontumiset ovat tällä hetkellä kiellettyjä, Bad Signal järjestää yhteistyössä Turku Rock Academyn kanssa livestream-keikan toimintatalo Vimman lauteilta tiistaina 7.4. koko kansan nähtäväksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat