Turmion Kätilöiden eilinen esiintyminen Forssassa loppui lyhyeen

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 9.4.2016

Turmion Kätilöt_Oulu_Areena (5)Kotimaisen industrial metal-yhtyeen Turmion Kätilöiden ensiesiintyminen Forssassa sai ikävän lopun, sillä yhtyeen keikka lopetettiin ennenkuin se edes kunnolla ehti alkaa. Ilmeisesti liian innokas yleisö oli päätynyt heittelemään kaljatuoppeja ilmaan sillä seurauksella, että mikseripöydälle lentänyt tuoppi oli samalla katkaissut elämänvirran kyseisestä pöydästä. Yhtye ehti esiintymään kahden kappaleen ajan ja yritti etsiä uutta pöytää lähialueelta lainaan, mutta koska korvaavaa pöytää ei paikalle saatu, oli keikka pakko lopettaa. Yhtye ei ole vielä antanut virallista tiedotetta korvaavasta keikasta tai pääsylippujen korvaamisesta, mutta yhtyeen basisti Master Bates kommentoi omalla facebook-sivuillaan eilistä iltaa Forssan Bar 54:ssa näin:

Jatkoa eiliselle päivitykselleni: Niistä 1500:sta keikasta ei oo aiemmin tarvinnut jättää kesken ensimmäistäkään. Eilen piti. Alku lupasi hyvää, eka biisi fillitsi vorssalaisen nuorison aivan suunnitelman mukaisesti. Toisen biisin alussa alkoi pyörimään salissa aivan saatanallinen pitti ja minä jo tähystelin että onko jostain tulossa portsareita vahtimaan tätä bakkanaalia. Näin kun äänitarkkailija Mikko Tegelman otti miksauspöydän takana vasemmalla kaiunhallintakädellään kiinni ilmassa lentävän täyden kaljatuopin. Samalla hetkellä eräs innokas tanssija kaatoi valopöydän kannen valotarkkailija Jounin sormille. Jounin ilmeestä päätellen tunnelma kiristyi. Myös tanssin tahti kiristyi ja entistä enemmän täysiä kaljatuoppeja alkoi lentämään ilmassa joka suuntaan ja se yksi kaikkein kohtalokkain suoraan digitaalimikserin päälle. Tansseihin tuli tauko.
Kymmenen minuutin accapella-shown jälkeen mikseri heräsi henkiin mutta sitä henkeä kesti epäonneksemme vain viitisentoista sekuntia. Nopean hätäpalaverin tuloksena yritimme istuttaa äänijärjestelmään varastosta löytyneen vanhan analogimikserin. Turhaan. Laitettiin sit puhelimet rallattamaan lähialueille että saisko jostain mikserin paikalle hyvin äkkiä, kello oli jo kuitenkin 01 yöllä. Lähin vapaa mikseri löytyi Turusta, lähes 100 km päästä. Keikka ei siis tapahtuisi ennen valomerkkiä. Vihellettiin peli poikki koska muuta ei ollut enää tehtävissä.
Korvaavasta keikasta tiedotetaan toivottavasti piakkoin ja käsittääkseni pääsylipuista saa rahansa takas vaikka heti jos haluaa. Sellainen oli minun elämäni ensimmäinen vierailu Vorssassa. Kiitos.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat