Turmion Kätilöt julkaisee uuden ”Reset”-albuminsa tänään – ”Sinä 2.0” -single kuvitettiin visuaalisesti upeaksi tekoälyä hyödyntäväksi videoksi
Industrial metalin suomalainen kruununjalokivi Turmion Kätilöt julkaisee tänään uuden ”Reset”-albuminsa ja julkaisee levyltä ”Sinä 2.0” -singlen, jonka upea video on katsottavissa artikkelin lopusta. Tekoälyä hyödyntävän videon ohjasi Daniel Tähkä ja viimeisteli Miikka Tikka. Tekoälyosuudet tehtiin Runway A1:llä.
”Sinä 2.0” -biisissä feattaa Petjan tytär Netta, ja bändi kertoo singlen syntyneen ”miljoonan synasoundin” kahlaamisen ohessa.
”Säkeistössä on havaittavissa myös vähän rap-fiiliksiä, kun taas kertosäkeessä on ripaus dancea. Petja teki hienot vokaalisovitukset a-osaan ikivihreitä schlager-hittejä mukaillen, joka toi kontrastia Netan uskomattoman hienostuneeseen lauluun”, säveltäjä Janne Tolsa kertoo.
”Reset”-albumin kokonaisuutta on jo aiemmin luonnehdittu bändin toimesta parhaimmaksi Kätilöt-materiaaliksi tähän mennessä, ja rimaa on nostettu joka levyn kohdalla.
”Voisin sanoa, että Reset on meidän aikaisempien albumiemme äpärälapsi, joka on höystetty uusilla mausteilla. Siinä on samassa paketissa kaikki mitä voisit haluta Kätilöiltä ja vielä enemmän. Yksi spesiaali juttu tulevalla levyllä on vokaaliosuudet, joihin on ympätty isoja melodioita raivokkaiden huutojen oheen – usein jopa samaan aikaan”, MC Raaka Pee lisää.
Bändi toteaa myös saaneensa enemmän uskallusta ja rohkeutta sekä sävellys- että lyriikkaosastoon. Turmion Kätilöille ominaiset mielenkiintoiset ristiriidat itse biisin ja sanoitusten kanssa ovat edelleen yksi bändin kiehtovimmista elementeistä. Levyllä myös orgaaniset soittimet ja täysin elektroninen soundimaailma lyövät saumattomasti kättä.
Sama vapaa-ajattelu koskee myös Turmion Kätilöiden kielivalintaa; julkaisihan bändi aiemmin tänä vuonna ”Schlachter”-singlensä saksaksi.
”Tulevaisuudessa voimme laulaa englanniksi, saksaksi, ruotsiksi… Tai keksiä täysin oman kielemme, tämä jää nähtäväksi”, MC Raaka Pee toteaa ja jatkaa.
”Mutta uskokaa, tiedämme mitä olemme tekemässä. Se otti 20 vuotta, mutta viimeinkin tiedämme mitä teemme. Nyt vain aiomme nauttia tästä kyydistä, joten jos joku on kiinnostunut ajelusta vaaran puolelle, tee ”reset” eli nollaa itsesi ja hyppää kyytiin!”
Bändi suuntaa levyn myötä myös massiiviselle levynjulkaisukiertueelle, jonka ensimmäinen veto kuullaan tänään Turun Logomossa, jossa illan avaa Luna Kills.
Nyt julkaistut kiertueen päivät ovat:
25.10.2024 FI Turku, Logomo ALBUM RELEASE PARTY
01.11.2024 FI Kempele, Zemppi Areena
02.11.2024 FI Kauhajoki, IKH Areena
08.11.2024 FI Lohja, Spa
09.11.2024 FI Lahti, XXL Mössö Metalli
16.11.2024 FI Helsinki, Ääniwalli
22.11.2024 FI Heinola, Tukkijätkä
23.11.2024 FI Laukaa, Perunka Areena
29.11.2024 FI Lapua, Latosaari
07.12.2024 FI Alavus, Hotelli Alavus
13.12.2024 FI Savonlinna, House of Olaf
14.12.2024 FI Hämeenlinna, TBA
20.12.2024 FI Kuopio, Sawohouse
21.12.2024 FI Nokia, Kerhola
15.01.2025 DE Berlin, Badehaus
16.01.2025 DE Hamburg, headCRASH
17.01.2025 NL Tilburg, Hall of Fame
18.01.2025 DE Essen, Turock
19.01.2025 DE Cologne, Club Volta
21.01.2025 DE Frankfurt, Nachtleben
22.01.2025 DE Stuttgart, Im Wizemann
24.01.2025 DE Leipzig, Hellraiser
25.01.2025 CZ Zlin, Masters of Rock
27.01.2025 PL Krakow, Hype Park
28.01.2025 HU Budapest, Analog Music Hall
29.01.2025 AT Vienna, Chelsea
30.01.2025 DE Munich, Backstage
14.02.2025 FI Kouvola, House of Rock
15.02.2025 FI Kouvola, House of Rock
21.02.2025 FI Jyväskylä, Lutakko
22.02.2025 FI Tampere, Tavara-asema
22.03.2025 FI Lappeenranta, Karjalarock
17.04.2025 FI Lahti, Finlandia-klubi
18.04.2025 FI Mikkeli, Wilhelm
19.04.2025 FI Varkaus, Z-One
20.04.2025 FI Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Turmion Kätilöt on:
MC Raaka Pee – laulu
Shag-U – laulu
Bobby Undertaker – kitara
Master Bates – basso
RunQ – kosketinsoittimet
DQ – rummut