Kuva: Pauliina Suomalainen

Turun energisimpiin ja kaoottisimpiin bändeihin kuuluvalta The Feral Youngilta debyytti maaliskuussa – toinen videosingle julki

Kirjoittanut Niko Kuusela - 26.2.2022

Vuonna 2016 kolmen musaintoilijan perustama The Feral Young julkaisee esikoisalbuminsa ”Chaos Comforts” maaliskuun 18. päivä Suicide Recordsin kautta. Yhtyeen visio on alusta alkaen ollut soittaa kaikkia instrumentteja helvetin kovaa, ja kun tähän lisätään ahdistuneisuutta, itseinhoa, masennusta sekä yksinäisyyttä ja vielä helvetillinen määrä säröpedaaleita ja soonista energiaa, saadaan jonkinlainen kuva bändin musiikista.

Jatkuva tasapainoilu viihteen ja suorittamisen välillä samalla kun yhtäaikainen pelko sekä toivo maailmanlopusta pyörivät päässä ovat toimineet sytykkeinä edellä mainituille tunnetiloille ja esikoisalbumin muodostamalle kokonaisuudelle. Näiden alkukantaisten tunteiden lisäksi levy on yhdistelmä jäsenten toisistaan poikkeavista musiikillisista taustoista ja vaikutteista, mikä on synnyttänyt puolestaan uniikin soundin, joka pyörii jonkun genren jossain alagenressä.

””Melt with You” on ensimmäinen debyytillemme kirjoittama kappale ja niinpä siinä kiteytyykin koko levyn teema ja soundimaailma. Vaikka biisi onkin tähänastisimmista rauhallisin, on se silti omalla tavallaan myös helvetin raskas”, kitaristi Oskari kertoo kakkossinglen sisällöstä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

CHAOS COMFORTS -BIISILISTA

  1. Each Day Is a Gift
  2. Reconstruct Me
  3. A Good Man
  4. Spit You Out
  5. In Through the Out Crowd
  6. Broken Signal Broadcast
  7. Black Wing
  8. Wild Howls
  9. Black Magic Punks
  10. Violent Hearts
  11. Melt with You
  12. No Love

The Feral Young juhlistaa levyä keikalla 19.3. Tampereen Dog’s Homessa yhdessä Surut-yhtyeen kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat