Turusta maailmalle ponnistava Awake Again julkaisee viimeisen singlen tulevalta debyyttialbumiltaan

Kirjoittanut Niko Kuusela - 6.2.2022

Päälle vyöryvä kaaos on jälleen päivän teema, kun Awake Again julkaisee kappaleen, joka on ammentanut inspiraationsa suomalaisesta dokumenttielokuvasta Valkoinen Raivo. ”White Rage” kuvaa sadistisesta kiusaamisesta ja alistamisesta syntyviä synkkiä väkivaltafantasioita.

“Olemme erittäin tyytyväisiä ”White Rageen” kokonaisuutena. Kappaleen väkivaltaiset riffit yhdistettynä väkivaltaisiin lyriikoihin luovat ahdistavan yhdistelmän, johon kuitenkin saimme luotua tarttumapintaa iskevän kertosäkeen avulla”, kertoo yhtyeen kitaristi Hellström.

Kaupallinen yhteistyö

Battle Beastista Ulveriin ja VOLASTA Nightwishiin: Ilosaarirock tarjoaa paljon herkkua raskaamman musiikin ystäville →

Kappaleen on miksannut ja masteroinut Awake Againin luottomiksaajaksi muodostunut tanskalainen Jacob Hansen. Myös Grammy-ehdokkaana ollut Hansen on tunnettu työstään muun muassa Volbeatin ja Amaranthen kanssa.

Musiikkivideon kanssa julkaistava ”White Rage” on viimeinen single yhtyeen tulevalta debyyttialbumilta ”No Matter How The World Turns”, joka julkaistaan 18. maaliskuuta.

“On upeata saada vihdoinkin julkaistua debyyttilevymme. Tätä varten on tehty jo vuosia töitä ja kohta se on kaikkien kuultavana”, hehkuttaa iloisena yhtyeen vokalisti Österman.

Awake Again on vuonna 2013 perustettu vaihtoehtometalliyhtye, jonka musiikki on mielenkiintoinen yhdistelmä metallia, post-hardcorea ja poppia. Isoista ja tarttuvista kappaleistaan, sekä ydinpommin lailla räjähtävästä live-esiintymisestä tunnettu yhtye on valloittanut tasaisesti suomalaista metallikenttää. Yli sadalla soitetulla keikalla yhtye on ottanut haltuun pieniä ja isoja lavoja kulovalkean tavoin leviävällä energiallaan, mainittavimpina Wacken Metal Battle Finlandin voitto vuonna 2018 Nummirockissa ja pääsy kansainvälisiin finaaleihin legendaarisille Wacken Open Air –festivaaleille.