Turvallinen kokonaisuus koskettaa hetkittäin – arviossa Denigraten ”To the Goddess Unknown”
Liki kolmekymmentä vuotta sitten perustettu Denigrate on yksi tunnettuja kotimaisia melankolisen metallimusiikin soihdunkantajia. Kyseisessä sankoin joukoin vaalitussa genressä erottuminen ei liene se helpoin tehtävä, ja vaarana on suuren massamäärän näkymättömyyteen jääminen, vaikka itse kappalemateriaali olisi erittäinkin laadukasta. Uransa neljännen kokopitkän julkaissut tuusulalainen Denigrate yhdistetään monesti doom- ja goottimetalliin, mistä esimerkiksi Swallow the Sunia muistuttavat maalailut vahvistavat käsitystä. Loppuvuodesta 2024 julkaistu ”To the Goddess Unknown” on bändin katalogissa turvallista jatkumoa kolme vuotta sitten julkaistulle ”Blackguard”-albumille. Laahustavaa, monitasoista, kitaravetoista maalailua, jota värittää elämäntuskaa ja ahdistusta huokuvat lauluosuudet.
Sentencedin jalanjälkiä seuraava yhtye on parhaimmillaan puhtaampien osuuksien ja melodisten kertosäkeidensä äärellä. Myös kitarasoolot herättävät poikkeuksellisesti erityisen positiivista huomiota. Rankemmalla tykitysvaihteella bändin uskottavuus käy mielestäni lähimpänä rotkon reunaa, sillä niistä uupuvat selkäpiitä kylmäävä vaaran tunne ja raakuus. Omat mieltymyksetkin saattavat selittää seikan, mutta esimerkiksi matala murinalaulu ei kaikissa muissakaan kohdissa tunnu optimaalisimmalta tyylivalinnalta. Paikoitellen lausuminen on hivenen kankeaa ja ylikorostettua, mutta kaikki seikat huomioiden laulaja Galzi Kallio suoriutuu vaativasta tehtävästään kunnialla.
Tuoreimman kokonaisuuden kirkkaimmat yksilöt ovat mielestäni avausraita ”Crystal Rest” sekä ”In the Light”. Levyn käynnistävä riffi on kaunis ja muistettava. ”Crystal Restin” kertosäe on vakuuttava ja yli kuusiminuuttinen biisi etenee loppuun asti ehyellä flowlla. ”In the Lightin” tarttuva kertsi koskettaa aidosti ja biisi omaa hienon, vaikkakin rakenteellisena ratkaisuna kyseenalaisen loppuosion. Kappaleen alussa kertosäettä toistetaan liki kaksi minuuttia. Sen jälkeen kaivattu viimeinen huippulataus jätetään toteuttamatta, jonka sijaan teleportataan kuin toiseen biisiin, joka on kyllä itsessään hieno ja toimiva outro. Sinänsä hatunnosto rohkeasti uutta kokeilevasta ratkaisusta, mutta avoimeksi kysymykseksi jää, olisiko kappaleessa kannattanut suosia klassisempaa rakennetta.
Suuri osa teoksista on rakenteellisesti omintakeisia, pitkiä, suhteellisen yllätyksellisiä, mutta heikosti muistettavia. Valitettavasti kokonaisuutena ”To the Goddess Unknown” jättää muutamia hienoja kohtia lukuun ottamatta turhan perusturvallisen vaikutelman. Saundeja myöten kaikki on kunnossa, mutta valituksen aiheeksi jää tällä kertaa se, etteivät monetkaan huiput kohoa riittävän sykähdyttäviksi tasamaan ylle.
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Lauri Nieminen