Yhdysvaltalainen pitkän linjan post hardcore -yhtye julkaisi keväällä järjestyksessään yhdeksännen täyspitkän albuminsa. Vallitsevan tilanteen myötä vasta nyt fyysisen julkaisun saava ”Afterburner” edustaa samaa hallitun kaaoksen linjaa, jota bändi on läpi uransa ylläpitänyt.

Dance Gavin Dancen historia on sen verran vaiherikas, että sitä täytyi hieman kertailla levyä uudelleen tätä arvostelua varten kuunnellessa. Kitaristi/säveltäjä Will Swanin ja rumpali Matt Mingusin ympärillä on jo viidentoista vuoden ajan pyörinyt mittava määrä eri muusikoita, kolmesta puhtaasta laulajasta siitä lähes kaksinkertaiseen määrään rytmikitaristeja. Epäpuhtaita vokaaleja hoitava Jon Messkin vietti pari vuotta urastaan bändin ulkopuolella, jolloin Swan itse hoiti tämänkin tontin. Laulajien osalta bändin fanikunta on jakautunut kolmeen eri tonttiin: joko skenen suosikkiongelmalapsi Johnny Craigin ”Downtown Battle Mountain” -klassikkolevyt, Kurt Travisin keskivaiheen levyt tai myöhemmät Tilian Pearsonin laulamat levyt ovat sitä parasta ja oikeaa DGD:tä. Tästäkin löytyy kova määrä väittelyä foorumien puolella, mutta totuushan on silti tämä: ”Afterburner” on peräti kolmas levy putkeen, jolla tämä post-hardcoren draamarikkain bändi on onnistunut säilyttämään saman kokoonpanon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Mikäli bändin tyyliä täytyisi lyhyesti lähteä kuvailemaan, Dance Gavin Dance soittaa omanlaistaan sekoitusta soitannollisesti astetta vaativampaa post-hardcorea, poppia ja mitä ikinä väliin ehtii mahtuakaan funkista lattarimusiikkiin. Etenkin bändin vanhempi materiaali on sen luokan äkkiväärää settiä, että musiikki on vaatinut useampaa kuuntelukertaa avautuakseen. Lineupin vakiintumisen myötä bändi on selvästi myös vakiintunut sävellysprosessin puolella, sillä ”Mothershipin” ja ”Artificial Selectionin” tapaan ”Afterburner” on huomattavasti tarttuvampaa, keskittyneempää ja yleisesti selkeämpää musiikkia kuin bändin aiempi tuotanto. Bändi tuntuu keskittyvän vähemmän edistymään post-hardcorebändinä ja kokeilemaan rajojaan sen suhteen, ja tämän sijaan fokus on musiikin kokonaiskuvan kehityksessä ja viilaamisessa.

Hyvät ja huonot puolensa tästä toki löytyy, mutta pääosin sitä hyvää. Tasapaino äkäisemmän ja popimman musisoinnin välillä on mahtava, mutta etenkin verrattuna Tilianin ajan ensimmäiseen kahteen, ”Acceptance Speech”- ja ”Instant Gratification”-levyihin verrattuna uudempi DGD on kenties liiankin helposti sisäistettävää materiaalia. Osa bändin vanhasta viehätyksestä on ollut äkkiväärän ja suunnasta toiseen poukkoilevan tunnelmoinnin ja Will Swanin virtuoosisävellyksien luoma hämmennys. Onneksi ”uusi” DGD hoitaa hommansa hyvin, ja sävellykset ovat ainakin suurimmilta osin mielenkiintoinen balanssi vanhaa ja uutta. Laulaja Tilian onnistuu hillitsemään itseään aiempaa paremmin ja antamaan tilaa kokonaisuudelle, ja ärjyvokalisti Jon Mess onnistuu bändin raskaamman puolen hiljenemisestä huolimatta jälleen kerran sisällyttämään itsensä musiikkiin toinen toistaan hauskemmilla tavoilla, tuoden jokseenkin kryptisillä lyriikoillaan musiikkiin sitä tuttua DGD-hämmästystä. Sessiojäsen Andrew Wells ja entinen Attack Attack! -laulajakitaristi Johnny Franck (Bilmuri) tuovat levyn viimeiselle kahdelle kappaleelle mukanaan myös hienot osuutensa.

Muutamaa heikompaa kappaletta lukuun ottamatta ”Afterburner” on juuri sitä mitä bändin olisi olettanut julkaisevan jatkoksi kahdelle edelliselle levylleen, tavanomaisen hyvässä ja pahassa. Bändi ei ehdottomasti junnaa paikallaan, vaan kasvaa suosioltaan vuosi vuodelta – bändin musiikilla on syystäkin laaja ja omistautunut fanikuntansa, ja bändi olisi järjestänyt keväällä toistamiseen Swanfest-festarinsa, jos koronatilanne ei olisi perunut sitä. Saa kuitenkin nähdä, mitä bändin tulevaisuudelta voi odottaa. ”Afterburner” on turvallinen mutta erittäin kelpo julkaisu, mutta kovin monesti vastaavaa ei voi kuitenkaan tehdä ilman kovasti paikalleen jämähtämistä. Will Swan säveltää musiikkia niin monelle projektille, että DGD saattaa hyvinkin olla jatkossa hänen paikkansa purkaa tarttuvampia ideoitaan. Toivon mukaan nämä ideat pysyvät jatkossakin mielenkiintoisina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8-/10

Kappalelista:
1. Prisoner
2. Lyrics Lie
3. Calantamiento Global
4. Three Wishes
5. One in a Million
6. Parody Catharsis
7. Strawberry’s Wake
8. Born to Fail
9. Parallels
10. Night Sway
11. Say Hi
12. Nothing Shameful (feat. Andrew Wells)
13. Into the Sunset (feat. Bilmuri)

Teksti: Thomas Frankton

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy