Tuska 2025 potkaistiin käyntiin yllätyksillä ja yhteislaululla – Tuskan festariraportti 1/3
Tuska 2025 on juhlittu, tuoden yhteen yhteensä noin 60 000 festivaalikävijää. Nämä raskaan musiikin kokoontumisajot kertovat rakkaudesta metallimusiikkiin, joka voi paremmin kuin koskaan. Festarikeikkojen lisäksi Tuskan kävijät pystyivät nauttimaan oheisohjelmasta Tuska Expon ja Tuska Forumin myötä.Tunnelma läpi kolmepäiväisen festivaalin oli lämmin ja yhteisöllinen, jossa tuntematon ojensi tuntemattomalle auttavan kätensä mikäli pittiringissä tuli horjahdettua polvet ruvelle. Festarin avauspäivä oli täynnä vastakkainasettelua: elektronista poppia ja äärimetallia, nostalgiaa ja uudistusta, yhteislaulua ja blast beat -myrskyä. Tässä raportti avauspäivän tunnelmista!
Kaakonkulmalta ponnistava Horizon Ignited korkkasi päälavan ryminällä aloituspäivänä. Festarikäväijöitä oli mukavasti paikalla heti ensitahdeista lähtien ja nopeimmat kiiruhtivatkin eturiviin heti porttien avauduttua. Heti aloitusrallien perään Nordic Energy Stagella punkrock-yhtye Blood Command tarjoili mukaansa tempaavaa energiaa, jonka äärellä viihtyi oikein mainiosti. Yleisö otti anarkiaa puhkuvan yhtyeen herttaiseen syleilyynsä, ja oli valmis pomppimaan yhtyeen musiikin tahdissa läpi koko keikan. Vokalisti Nikki Brumenin kiemurtelu lavalla toi mieleen etäästi suomalaiskaksikko PMMP:n ja ehkä yhtyeen saundissakin oli ajoittain otteita pop-kulttuurista.
Ennen kuin Skyndin synkkääkin synkemmät rikostarinat valtasivat telttalavan, oli hardcore-yhtye Knocked Loosella pyhää pyrkimystä mannerlaattojen vavisuttamseen päälavalla. Yhtye tarjoili hyvää pyöritystä ennen siirtymistä telttalavan pimeyteen. Telttalava oli ratketa suosiosta kun teatraalinen Skynd otti lavan haltuun. Skyndin musikaalisuus ja laaja äänen käyttö teki suuren vaikutuksen, vaikkakin keikan alku kärsi hieman äänentoistongelmista ja hetkittäin vaivaannuttavasta hiljaisuudesta ensimmäisen kappaleiden välissä. Yleisön tunnelmaa tämä ei kuitenkaan latistanut ja monelle keikka oli varmasti odotetun voimaannuttava kokemus. Monelle tämän true crime-tarinoista ammentavan tähden esiintyminen oli varmasti merkityksellinen, eikä kyyneleiltäkään vältytty. Keikan yleistunnelma jäi positiivisesti piinaavan puolelle, ja juuri ennen Tuskaa julkaistu uusi single “Aileen Wuornos”, joka yhdistelee synkkää industrial-rytmiä ja rikostragediaa, kuvastaa hyvin bändin maailmaa: makaaberia, koukuttavaa ja juuri sopivasti epämukavaa.
Kun Dragonforce aloitti settinsä, tuntui kuin oltaisiin hypätty suoraan pelihallin syvimpään ytimeen. Valot, lohikäärme-lavasteet ja päätön tilutus täyttivät ilman kuin Final Fantasy -pelisarjan taistelukohtauksessa konsanaan. Setin viimeisenä kappaleena soi odotetusti “Through the Fire and Flames”, joka sai aikaan vähemmän yllättävän reaktion: yleisö repeytyi yhteislauluun ja villit moshpitit halkoivat tannerta. Dragonforce ei ehkä yllättänyt, mutta tarjosi juuri sen mitä siltä odotettiin – äärimmäistä ylilyöntiä.
Yksi avauspäivän mieleenpainuvimpia vetoja koettiin täyteen ammutulla KVLT-lavalla, kun hyvässä nosteessa oleva Enemies Everywhere huudatti ehkä jopa päivän äänekkäintä yleisöä. Tämä yhtye on kiinnitetty monelle kesän festivaalille. Ehkäpä ensi viikon Dark River-festivaaleilla näen myös itse jotain yleisöstä, tällä kertaa musiikkii antoi puhua puolestaan- Ja oi kyllä vakuutti! Tätä ryhmää voisi kuvailla melkeinpä metallijätti Lorna Shoren kadonneeksi pikkuveljeksi, sillä sen verran vakuuttavaa toiminta oli, että itse poistuin lähes nestehukan partaalla pois KVLT-lavalta hikisenä, mutta sitäkin onnellisempana. Yhtye hemmotteli fanejaan keikan aikana monella herkkupalalla, ja settilista sisälsi myös vielä julkaisemattomaakin materiaalia.
Samaan aikaan kuin Enemies Everywhere tykitteli KVLT-lavalla, alkoi päälavalla tapahtua, kun Cradle of Filth asteli päälavalle. Yhtye starttasi settinsä pienillä teknisillä haasteilla, jotka eivät kuitenkaan äärimetallin legendaarista ikiliikkujaa haitanneet. Dani Filthin rääkyminen, kiljuminen ja teatraalinen lavapreesens ovat yhä elämää suurempia, vaikka mukana on virkistävä ripaus myös huumoria ja itseironiaa. Uudempien, “Screaming of the Valkyries” -albumin kappaleiden saama vastaanotto osoitti, että bändillä on yhä merkityksensä – ja yleisö sadekuuroista huolimatta mukana. Mukana kuultiin myös uuden jäsenen, Zoe Marie Federoffin, panosta, mikä toi tuulahduksen uutta verta bändin jo valmiiksi ylitsepursuavaan soundiin ja estetiikkaan.
Marko Hietala toi päälavalle kokemuksen suomaa karismaa, sekä hard rockin ja progen leikkisää vuoropuhelua. Helmikuussa ilmestynyt “Roses from the Deep” -albumi oli nostettu arvatenkin keskiöön. Levyn materiaali onkin aavistuksen festariystävällisempää, kuin miehen debyyttilevyn maalailevammat akkari- ja synafiilistelyt. Keikan vähemmän yllättävä yllätysvierailu saatiin Tarja Turusen muodossa, vanhojen bändikaverusten kajauttaessa ilmoille tuorehkon “Left on Mars” –duettonsa.
Tuskan päälavan läheisyydestä pystyi bongaamaan pittivalon, joka kertoi yleisölle väriään vaihtamalla, onko päälavan edustalla tilaa. Tämä turvallisuutta tuova elementti sai kovaa kyytiä Electric Callboyn:n keikalla, kun punasena vilkkuva valo hajosi heti Electric Callboyn keikan ensimmäisen kappaleen aikana. Iloinen meininki räiskyi koko keikan ajan, eikä confettisateelta, pyroilta ja maitohapoilta voitu välttyä. Saksalaiset tuovat lavalle ilmiön, joka jakaa varmasti mielipiteitä, mutta päälavan ääreen kerääntynyt yleisö ei jättänyt epäselväksi, että Electric Callboy on Tuskan bilegeneraattori numero yksi. Puritaanit voivat pyöriä haudoissaan – tämä oli täyttä juhlaa. Pientä hetken hengähdystaukoa keikkaan toi ansaitun kultalevyn jako, sehä herkkä cover Linkin Parkin kappaleesta ”Crawling”. Uskon, että Chester Bennington katsoi tätä iloittelua tyytyväisenä pilven reunalta.
Yksi päivän odotetuimmista hetkistä oli Tarja Turusen paluu Tuskaan – edellisestä kerrasta olikin kulunut yli kaksi vuosikymmentä, ja silloin vierailu tapahtui vielä Nightwishin riveissä. Nyt Tarja saapui omalla soolomateriaalillaan, joka ei kenties ollut suomalaisyleisölle yleisesti ottaen tuttua, mutta toimi yllättävän hyvin festariolosuhteissa. Keikka nousi uusiin sfääreihin, kun Marko Hietala toteutti lavalla oman vastavierailunsa ja kaksikko esitti Nightwishin riveissä aikanaan levyttämänsä musikaalilaina “Phantom of the Operan” sekä bändin ikonisen “Wish I Had An Angel”-hitin. Yleisön liikutus oli käsinkosketeltavaa – yksi festaripäivän ikimuistoisimmista hetkistä.
Göteborgin metallisuuruus In Flames päätti onnistuneen Tuska-festivaalin avauspäivän. Yleisössä oli havaittavissa ehkä hieman alkukohmeutta sadekuurojen jäljiltä, mutta viimeistään kappaleet ”Cloud Connected”, ”Trigger” ja ”Only For The Weak” lämmittivät sateen runteleman yleisön komeaan yhteislaulantaan, jolle ei näkynyt loppua. Yhtye on viime vuosina löytänyt uudelleen tiensä juurilleen. “Foregone”-albumi oli selvästi merkityksellinen myös bändille itselleen, ja sen kappaleet istuivat saumattomasti klassikkosettien jatkoksi. Göteborgin metallijyrä tarjoili tasapainoisen ja energisen show’n, joka sai sekä vanhan koulun fanit että uudempien levyjen ystävät liikkeelle. Pääesiintyjän slotti ei tullut yllätyksenä – tämä oli varma veto, ja sellaisena se myös lunasti paikkansa. Tästä oli hyvä jatkaa kohti seuraavaa festaripäivää.
Teksti: Ilona Pakarinen ja Valtteri Perämäki
Kuvat: Pasi Eriksson ja Tomi Vesaharju