Tuska 2026 kävijäennätykseen – Suvilahdessa 66 000 festivaalivierasta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.6.2026

Helsingin Suvilahdessa 26.–28. kesäkuuta järjestetty Tuska 2026 keräsi yhteensä 66 000 kävijää, mikä on festivaalin historian uusi kävijäennätys. Sekä perjantai että lauantai myytiin loppuun, ja kumpanakin päivänä alueella vieraili 23 000 metallimusiikin ystävää. Sunnuntaina festivaalialueelle saapui vielä 20 000 kävijää.

Karhu Main Stagen pääesiintyjinä nähtiin tänä vuonna jäähyväiskiertuettaan tekevä Megadeth, ensimmäistä kertaa Helsingissä esiintynyt Bad Omens sekä brittiläinen metalcore-jätti Bring Me The Horizon. Muita viikonlopun puhutuimpia esiintyjiä olivat muun muassa Trivium, The Plot In You, Amorphis, Stam1na ja Lost Society.

Radio City Stagella esiintyivät esimerkiksi japanilainen metallilegenda Loudness, yhdysvaltalainen Blood Incantation sekä Swallow The Sun. Nordic Energy Stagella puolestaan nähtiin Paleface Swiss, Kublai Khan TX, Warmen ja Soilwork, kun taas Tiivistämön KVLT Stage täyttyi ääriään myöten muun muassa Slope, Nenerchy ja 802 -yhtyeiden esiintymisten aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Musiikin lisäksi festivaali tarjosi jälleen runsaasti oheisohjelmaa. Tuska Forumissa keskusteltiin metallimusiikin tekijöistä ja ilmiöistä Bleeding Metal -podcastin Cristina ”Kiki” Mlynekin ja toimittaja Jussi Ahlrothin johdolla. Lisäksi festivaalialueen Tuplabazaarista löytyi laaja valikoima myyjiä, käsitöitä ja tatuointipalveluita.

Festivaalijohtaja Eeka Mäkynen iloitsi ennätysvuodesta tiedotteessa.

”Tämä Tuska on ollut aivan mieletön kaikilla mittareilla. Tähän viikonloppuun kulminoituu metallin nykytila ja tähän kokemukseen ollaan päästy vain ja ainoastaan yleisön, artistien ja festivaalin tekijöiden syvän kolminaisuuden omistautumisella. Tämä triangeli soi niin heleästi, että tästä on hyvä jatkaa ensi vuotta kohti!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Samalla Tuska julkisti ensimmäiset kiinnityksensä ensi vuoden tapahtumaan. Tuska 2027 järjestetään 2.–4. heinäkuuta, ja ensimmäisinä esiintyjinä on vahvistettu Lorna Shore, Children Of Bodom, Heaven Shall Burn, Kanonenfieber, Fox Lake, Gaerea, Avralize ja Sinizter.

Ensi vuoden festivaalin Limited Early Crow –liput tulevat myyntiin maanantaina 29. kesäkuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy