Tuska julkisti lisää esiintyjiä: Faith No More tähdittämään festivaalia

Faith No More

Tuskan jo entuudestaan väkivahva ohjelmisto täydentyy neljällä uudella artistilla. Pääesiintyjäkattauksen sinetöi itseoikeutetusti Mike Pattonin johtama Faith No More, jonka Suomeen tuloa on fanien keskuudessa ehditty hekumoida Eurooppaan ulottuvan kiertueen julkaisun jälkeen. Metallin ja kokeellisen rockin edelläkävijä on kulkenut pidättelemättömästi omia polkujaan 80-luvulta saakka ja yhdistänyt mättöönsä vaikutteita funkin, progressiivisen rockin ja hip hopin kautta melkein mistä tahansa musiikin genrestä bossa novasta loungeen. Faith No Moren merkkiteoksiin kuuluvat muun muassa albumit ”The Real Thing”, ”Angel Dust” ja ”King For A Day, Fool For A Lifetime”. Yhtyeen viimeisin kokopitkä ”Sol Invictus” ilmestyi vuonna 2015.

Yhdysvaltalainen Baroness on myös tunnettu tinkimättömästä tyylistään. Kesäkuussa 2019 uusimman ”Gold & Grey” -albuminsa julkaissut nelikko lipuu sludgen sekä progressiivisen ja vaihtoehtoisen metallin aavoilla, jonne melodiset linjat ja maukkaasti sovitetut kitaravallit tuovat virtauksia jopa modernin indierockin saarilta.

Symphony X:n progressiivisessa jyrässä kuuluu uusklassisen metallin vaikutus. Kimurantit rytmit ovat New Jerseyn kasvattien ilmaisun ytimessä, mikä ei tukan heilutusta haittaa. Vuonna 1994 perustetun bändin suurimpiin menestyksiin kuuluvat levyt ”Paradise Lost” ja ”Iconoclast”.

Ensimmäiseltä Pohjois-Amerikan kiertueeltaan juuri palannut Oranssi Pazuzu tutkii black metalin ja psykedeelisen rockin tummaa avaruutta. Vuonna 2016 ilmestyneellä ”Värähtelijä”-albumillaan kansainvälistäkin huomiota saanut yhtye on ilmoittanut seuraavan levynsä ilmestyvän Nuclear Blastin kautta.

Early Crow -liput menivät tänä vuonna ennätyksellisen vauhdikkaasti, ja rajoitettu erä on myyty loppuun. Tiketin, Ticketmasterin ja Lippu.fi:n verkostoissa on saatavilla vuoden loppuun asti kolmen päivän Late Crow -lippuja alk. 155€. Kolmen päivän VIP-paketit ovat myynnissä alk. 279€.

Tuska 2020 varmistuneet esiintyjät:

Korn, Gojira, Faith No More, Deftones, Baroness, Symphony X, Imsomnium, Jinjer, Vltimas, High On Fire, Perturbator, Midnight, Oranssi Pazuzu, Hacktivist ja Skynd.

Muista esiintyjistä, lippukategorioista ja niiden hinnoista tiedotetaan myöhemmin. Tuskan ikäraja on 18 vuotta.

Kommentoi julkaisua