Tuska Open Air 01.-03.07.2016, osa 2: occult rockia, ukkosmyrskyä ja loppuunmyyty Suvilahti

Ensimmäinen Tuska-päivä taputeltiin kasaan monipuolisen bändikattauksen ja suuren yleisön voimin. Lauantaina 2.7.2016 yleisöä oli paikalla vielä sitäkin enemmän. Thrash metal -legenda Anthraxin ja valtavan suosion saavuttaneen Ghostin tähdittämä päivä myytiin loppuun viimeistä lippua myöten. Lisäksi lauantaina esiintyivät muiden muassa doom metalin superkokoonpano With The Dead ensimmäisellä Suomen visiitillään, tunnelmalliseen black metaliin kelttimusiikkivivahteita sekoittava Primordial, perinteisen raakaa ja kylmää black metalia esittänyt Tsjuder, kotimainen ikisuosikki Turmion Kätilöt ja viiden vuoden tauon jälkeen uuden albumin tehnyt doom metal -yhtye Lord Vicar.

Lauantain avasi lyhyellä setillään hidasta, mutta varmaa nousukiitoa tekevä Brymir. Uusi ”Slayer of Gods” -albumi on vakuuttava paketti, jolla yhtye esiintyy entistä räväkämpänä. Uudelta levyltä kuultiinkin monta kappaletta yhdessä vanhan tuotannon kanssa. Yleensä festareiden avausbändin paikkaa voisi kuvitella epäkiitolliseksi, mutta Tuskassa on yleensä ollut päivän ensimmäiselläkin esiintyjällä jo hyvän kokoinen yleisö, kuten Brymirilläkin oli nyt, ja meininki oli kohdallaan. Olisin tosin suonut Brymirille vähän pidemmän soittoajan. Raivokkaan tiukka soitto maistui, mutta puolen tunnin jälkeen se loppui kuin seinään, vaikka vasta silloin päästiin kunnolla vauhtiin. Vähän kuin söisi jäätelöä ja puolivälissä se vietäisiin pois. Joka tapauksessa Brymir tulee melko varmasti olemaan yksi tulevaisudeen suuria nimiä suomalaisen metallimusiikin saralla. Kaikki tarvittavat ainekset ovat kasassa, joten nyt vain odotetaan, että heidät löydetään.

Suuressa sirkusteltassa esiintyi seuraavaksi omalta osaltani yksi koko festivaalin odotetuimpia esiintyjiä. Tähän väliin pieni arvoitus. Mitä yhteistä on Cathedralilla, Electric Wizardilla ja Bolt Throwerilla? With The Dead koostuu kaikkien niiden entisistä jäsenistä. Laulaja Lee Dorrianin ja kitaristi Tim Bagshaw’n ympärille muodostunut yhtye ilmestyi lavalle ilman kuulutuksia paksun savuverhon keskeltä ja aloitti painostavan doom metal -messunsa.

Raskas soitto, raskaat riffit, raskaat soundit ja raskas sanoma vyöryivät lavalta yleisöä kohti kuin nouseva myrsky. Ainokaisen albuminsa läpi soittanut yhtye keräsi telttaan alkuiltapäivästä suuren yleisön ja laittoi ainakin eturivissä niskalihakset koville. With The Dead ei varmasti ollut Tuskan suosituimpia yhtyeitä, mutta tuntui herättävän mielenkiintoa hypnoottisen eleettömällä esiintymisellään. Soittajat hytkyivät rauhallisesti paikoillaan Dorrianin manatessa lohduttomasti vahvalla äänellään. Instrumentaalikohdissa hän saattoi seistä eleettömänä ja tuijottaa tyhjyyteen. Edesmenneen Cathedralin nokkamiehenä parhaiten tunnetun laulajan hiljaista karismaa on mahdoton kiistää. Yleisöä ei kosiskeltu, mutta esiintyjää kohtaan tunnettu arvostus oli suurta. Kello näytti vasta iltapäivää, mutta tunnelma oli kuin maailmanlopun viimeisillä hetkillä. (Jyri K.)

Sitten olikin jo päälavalla vuorossa itselleni festareiden pääesiintyjä, Irlannin lahja metallille, Primordial. Kello kolme iltapäivällä ei ehkä ollut otollisin aika yhtyeen esiintymiselle, etenkään kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta lähes sietämättömästä kuumuudesta huolimatta änkeydyin eturiviin todistamaan keikkaa. Eikä Primordial pettänyt tälläkään kertaa. Yhtyeen vokalisti A.A. Nemtheanga suorastaan villitsi fanaattisen yleisön ja lopulta palkitsi sen tunnin intensiivisellä setillä aina viimeisen albuminsa nimiraidasta ”Where Greater Men Have Fallen” Imperiumin kaatumiseen (”Empire Falls”) asti. Settilistaan mahtui lukuisia suosikkejani, kuten vaikkapa ”The Gathering Wilderness” -albumin eeppinen ”The Coffin Ships”, mutta pienen pieni miinus täytyy yhtyeelle antaa siitä, ettei aivan suurinta suosikkiani ”Lain with the Wolf”ia tullut. No, tästä huolimatta Primordial oli yksinkertaisesti Tuskan paras esiintyjä. Loput miinukset esityksestä menevät tapahtuman järjestäjille. Ensinnäkin viereisellä Helsinki stagella aiemmin soittanut With The Dead soitti reilusti yliaikaa, mikä vitutti aivan törkeästi, koska se tuli Primordialin sisääntulon päälle häiritsevänä taustamölinänä. Toisekseen toisen tämän vuoden mielenkiintoisen yhtyeen Tsjuderin laittaminen heti Primordialin perään oli tökerö veto. Kuulijakunta on yhtyeillä kuitenkin suurilta osin samaa, ja näin ollen lavalta toiselle siirtymiseen vaadittu aika aiheutti väkisin Tsjuderin keikan alun missaamisen monilta. Itsehän missasin koko Tsjuderin totaalisesti. Olin paikalla, mutten läsnä. Keskityin koko keikan ajan hehkuttamaan Primordialin ylivertaisuutta, joten jätetään tässä vaiheessa puheenvuoro taas seuraavalle toimittajalle. (Riku M.)

Vuodesta 1993 saakka kirkonpolttomusiikkia vääntänyt norjalainen Tsjuder kampesi itsensä Tuskan Helsinki stagelle viihdyttämään yleisöä lauantaina alkuillasta. Tsjuderin viehättävyys ainakin omaan korvaani perustuu siihen, että musiikki ei ole pelkkää hillitöntä rumpujen hakkaamista ja sata lasissa -räimettä. Biisessä kun kuitenkin on myös vaihtelevuutta sekä melodisuutta paikka paikoin. Meno oli tiukkaa rypistystä heti ensimmäisistä tahdeista alkaen. Yleisö, jota ei loppupeleissä ollut edes puolta teltallista, tosin lämpeni mukaan vasta vähän myöhemmin. Liekö syynä se, että bändi ei edelleenkään ole kovin tuttu suurelle massalle, vaan lähinnä black metal -musiikkiin vihkiintyneille. Bändi ei settinsä aikana juurikaan turhia jorissut, vaan setti paahdettiin ryminällä läpi muutamaa biisin nimen ilmoitusta lukuun ottamatta. Kolmen vartin settiin mahtui yllättävän monta biisiä, ja ainakin minulle tuli keikan jälkeen mieleen, että nytkö se jo loppui. Bändin lopetettua tiukan settinsä oli aika siirtää katse päälavalle, jossa Turmion Kätilöt jo aloitteli omaa settiään. (Sarita K.)

Turmion Kätilöt on tullut nähtyä niin monta kertaa livenä, ettei niiden kertojen laskemiseen enää riitä sormet enkä tiedä riittävätkö varpaatkaan. Tästä huolimatta yhtye jaksaa viihdyttää joka kerta, eikä poikkeusta tehnyt myöskään tämän vuoden Tuska-keikka. Oikeastaan Kätilöistä on vaikea sanoa muuta kuin takuuvarma. Huolimatta siitä, että vokalisti MC Raaka Pee lonkkaleikkauksensa jälkeen joutui vielä taapertamaan lavalla kainalosauvan kanssa, ei yhtyeen esiintymisestä potkua, meininkiä, komiikkaa eikä viihtyvyyttä puuttunut. ”Grand Ball” kappaleen aikana yleisöön heitetyt kymmenet rantapallot toivat vielä oman pienen lisämausteensa. Vihaajat vihaa, niin kuin aina. Omasta mielestäni Turmion Kätilöt toimii, ja äänestä päätellen sitä mieltä oli myös lavan eteen pakkautunut yleisö. Helminä settilistasta poimittakoon hiukan erikoinen versio kappaleesta ”Pimeyden Morsian”, vanha klassikko ”Teurastaja” sekä tietysti yleisöä huudattanut ”Tirehtööri”. Hymyä huulille ja lisää festaritunnelmaa, sitä tehtävää varten Turmion Kätilöt on yksi pomminvarmoista orkestereista mihin tahansa festareille. (Riku M.)

Turmion Kätilöiden jälkeen vaellettiin suuressa massassa Helsinki stagen telttaan, jossa aloitteli kotimainen Omnium Gatherum. Tiedossa oli siis 45 minuuttia turpaanvetoa ja moshausta. Yhtye soitti sekä vanhoja hittejään, kuten aina niin ihanan ”The Unknowingin”, mutta tietenkin myös materiaalia helmikuussa julkaistulta albumiltaan ”Grey Heavens”. Vaikka äänitekniikan kanssa olikin pienimuotoisia ongelmia, ei se vaikuttanut yhtyeen menoon millään lailla. Omnium Gatherumin keikka oli itselleni yksi tämän vuoden Tuskan odotetuimpia keikkoja, eikä yhtye todellakaan pettänyt luottamusta tälläkään kerralla. (Tia S.)

Seuraavaksi päälavalla vuorossa ollut Obscura oli yksi muutamastakin viikonlopun aikana Suomen ensivisiittinsä tehneistä bändeistä. En ole aiemmin juurikaan bändin tuotantoon päässyt sisään, mutta alkuvuodesta julkaistu ”Akróasis” tuntui esittelevän bändin hieman kiinnostavammassa valossa, joten onneksi bändin settilista pohjautuikin pääasiassa kyseiseen levyyn. Keikasta en sen kummempia moitteita keksikään. Hieman jäi tosin vaivaamaan bändin soiton ajoittuminen paahtavaan auringonpaisteeseen – asia, joka bändin pääjehu Steffen Kummereriakin ilmeisesti jäi muutaman nimmaritiskillä vaihdetun sanan perusteella ärsyttämään – mutta kokonaisuutena keikka jäi yhdeksi lauantaituskailujeni kohokohdista. Toivon mukaan tätä bändiä pääsisi Suomessakin jonakin päivänä klubiolosuhteissa todistamaan! (Tom F.)

Viime hetken aikataulumuutoksen ja vähäisen informoinnin takia missasin Lord Vicarin keikasta ensimmäiset 15 minuuttia. Loput puoli tuntia oli kuitenkin todellista doom metal -juhlaa. Lord Vicarilla oli kattilahallissa esiintyneistä bändeistä jykevimmät ja paksuimmat soundit. Jämäkät riffit soivat niin raskaina, että niillä olisi voinut murtaa muureja. Lord Vicar ei keikkaile turhan paljon, mutta minkäänlaista ruostetta ei ollut soitossa eikä esiintymisessäkään. Soitossa oli voimaa ja musiikki kuulosti vielä paremmalta kuin levyltä kuunneltuna. Kaikkien kolmen albumin kappaleista muodostettiin armoton sotasuunnitelma, joka ei jättänyt selviytyjiä. Pieni nälkä kuitenkin jäi, joten toivottavasti tapaamme jälleen pian ja paremmalla ajalla. (Jyri K.)

Thunderstone on viettänyt hiljaiseloa sen jälkeen, kun Pasi Rantanen ja Kari Tornack lähtivät bändistä vuonna 2007. Rantanen kuitenkin päätti vuonna 2013 liittyä takaisin bändiin, minkä jälkeen bändi äänitti uuden albumin ”Apocalypse Again” vuonna 2016. Levymyyntiä edistääkseen bändi on tämän jälkeen aktivoitunut myös keikkalavoilla. Rantasen laulamista on päässyt vuosittain kuulemaan Raskasta Joulua -keikoilla, mutta oli erittäin virkistävää kuulla muitakin biisejä kuin ”Valkea joulu”. Basisti Titus Hjelm joutui jättämään keikan väliin sairauskohtauksen takia, ja tilalle oli hankittu erittäin lyhyellä varoitusajalla Tuomas Yli-Jaskari.

Yleisöä oli jaksanut paikanpäälle tulla kuuntelemaan kiitettävä joukko, ja kädet nousivat ilmaan jo heti ensimmäisen ”Veterans of the Apocalypse” biisin aikana. Suurimman suosion yleisössä kuitenkin tuntui saavan aikaan uusin sinkku ”The Path”. Settilista oli jaettu hyvin tasaisesti jokaiselle albumille, mutta tietenkin ”Apocalypse Again” -albumilta soitettiin muutama ralli enemmän. Myös ”Dirt Metal” -levyn nimikkobiisi kuului soittolistaan, vaikka Rantanen ei kyseisellä levyllä mukana ollutkaan.

Bändin soitto oli melko tasapaksua, eikä mikään biisi tuntunut erottuvan joukosta. Se ei kuitenkaan menoa näyttänyt haittaavan. Tuntui myös siltä, että bändi nautti soitosta ja saamistaan suosionosoituksista, vaikka Rantanen yrittikin usean biisin jälkeen saada yleisöä huutamaan entistä kovempaa. Keikasta jäi loppujen lopuksi erittäin hyvä maku suuhun, joten toivon ja uskon bändin tästä aktivoituvan entistä enemmän ja jatkavan Suomen ja miksei myös koko maailman kiertämistä. (Marko V.)

Yhdysvaltalainen thrash metal -veteraani Anthrax esiintyi Tuska Open Airissa myös kaksi vuotta sitten, ja muistelen hehkuttaneeni tuota keikkaa aivan huolella silloin. Itse asiassa koko keikka on vielä melkolailla tuoreessa muistissa, sillä tuolloin yhtyeen settilista koostui lähes kokonaan vanhoista klassikoista, joita itsekin tuli nuoruusvuosina kuunneltua. Mukana tulikin silloin kiljuttua ääni lähes olemattomiin. Tänä vuonna ”pernarutto” ei omasta mielestäni ollut läheskään samanlaisessa vedossa, ja keikkaa tulikin seurattua lähinnä taka-alalta ja jopa hiukan vaivautuneena. Klassikot, kuten ”Got the Time”, ”Indians” sekä ”Antisocial”, toimivat vielä jotenkuten, mutta kun yhtye on pukannut tänä vuonna uuden levyn ”For All Kings”, niin toki se näkyy myös settilistassa. Ja koska kyseinen levy on auttamattoman tasapaksu, niin sitä sen kappaleet ovat myös livenä. Valitettavasti Anthrax oli tämän vuoden Tuskan suurin pettymys – nyt ei vain lähtenyt. Osasyynä saattoi myös olla Anthraxin keikan aikana ensimmäistä kertaa Suvilahden asfalttia kastellut vesisade. (Riku M.)

Stam1na-keikkoja on takana päälle parikymmentä, ja sitä luulee nähneensä ja kokeneensa kaiken, mutta Helsinki stagella kaikkensa antanut yhtye onnistui jälleen jättämään kuulijan sanattomaksi – niin kuvaannollisesti kuin kirjaimellisestikin, sillä ääntä ei kurkusta lähtenyt pihaustakaan tämän hittiparaatin jälkeen. Paino oli luonnollisesti maaliskuussa ilmestyneellä ”Elokuutio”-albumilla, jolta settiin olivat valikoituneetkin tiukimmat liverallit. Levyn raskainta antia tarjoillut ”Pala palalta” innosti käymään kääntymässä ja ruhjoutumassa pitinkin puolella. Tukka heilui ja väki riehui biisi biisin perään, pysähtymättä kuin hyvin öljytty kone. Yhtye itsekin riehui ja kannusti yleisöä tuttuun tapaansa. Keikan loppupuolella kuultiin myös mykistävän upeaa yhteislaulua, kun ”Kuudet raamit” kajahti ilmoille. Varsinkin kappaleen loppupuolella yleisön laulamat kertosäkeet nostivat niskakarvat pystyyn jylhyydellään. Teltan kumina vain lisäsi tilanteen komeutta ja olikin viikonlopun ainoa hetki, kun kumina jopa paransi tunnelmaa. Yhtyeen livesoundi oli napakka ja selkeä ainakin eteen kuultuna. Jälkikäteen kuulin, että taakse oli kuulunut huonommin. Settilista tarjoili uuden vastapainoksi myös sopivan määrän vanhaa, ja konkaria lämmitti varsinkin keikan päätöksenä kuultu ”Kaksi reittiä yksi suunta”. Fanilaseittakin todettuna upea elämys. (Miika K.)

Lauantain päätti valtavan yleisön kerännyt Ghost. Tämä oli minulle kolmas Ghostin keikka vuoden sisällä, joten soitto tai settilista ei tarjonnut yllätyksiä. Soitto oli totutun tiukkaa settilistan painottuessa viime vuonna julkaistulle ”Meliora”-albumille, joka soitettiin lähes kokonaisuudessaan. Kahdelta ensimmäiseltä albumilta kuultiin muutamat kappaleet – melkein kaikki parhaat, mitä yhtyeellä on tarjota.

Ghostin keikka oli visuaalisesti todella näyttävä. Lavarakennelma toi esiintymiseen suuruuden ja jylhyyden tunnun. Tuskan aikaisempia vuosia pidemmät soittoajat mahdollistivat sen, että ilta oli jo pimenemään päin pääesiintyjän soittaessa. Ghostin luonteeseen sopikin erittäin hyvin hämärtyvä ulkoilmakeikka, varsinkin kun näyttävä valoshow pääsi täysiin oikeuksiinsa.

Ghostin kasvamista on ollut hienoa seurata viime vuosien ajan. Tuntuu, että jokaisella Suomen visiitillä sillä on enemmän faneja, jotka ovat entistäkin innokkaampia, lavat suurenevat ja keikat myydään nopeammin loppuun. Itse esiintyminenkin saa kokoajan suuruudenhullumpia piirteitä, joita en voi kuin ihailla. Papa Emeritus ei ole enää niin etäinen hahmo kuin ennen, vaan ottaa yleisöön kontaktia tämän tästä ja on tuonut omaan ulosantiinsa enemmän huumoria. Toivottavasti Emeritus ei kuitenkaan muutu täysin komediahahmoksi. Karismaattinen mies maskin takana piti koko monituhatpäistä yleisöä kämmenellään ja omisti heidät puolentoista tunnin ajan. Hän on mahtava esiintyjä, joka osaa huumorista huolimatta tuoda esiintymiseen jännitettä ja draamaa.

Ghostista on tullu yksi suurista, piti siitä tai ei, ja matka on vielä alkutaipaleella. Voidaan vain arvailla, kuinka suuria asioita se tulee vielä saavuttamaan, sillä näin mahtavien ja tyylikkäiden esiintymisten myötä suosio vain kasvaa kasvamistaan. Voi olla, että klubit alkavat pikkuhiljaa käymään pieniksi ja on siirryttävä suurempiin saleihin soittamaan, mikä tietysti antaisi mahdollisuuden tehdä esiintymisestä entistä visuaalisempaa. Tähän Ghost varmasti tähtääkin enkä usko, että yhtyettä on vielä nähty livenä täydessä loistossaan. Tämä pääesiintyjäslotti oli varmasti yksi askel siihen suuntaan, ja tähän olikin todella hienoa päättää käsittääkseni ensimmäinen Suvilahdessa vietetty loppuunmyyty Tuska-päivä. Ghost on tullut jäädäkseen. (Jyri K.)

Kirjoittanut: Jyri Kinnari, Riku Mäkinen, Sarita Kotkavalkama, Tia Salmela, Tom Frankton, Marko Valve, Miika Kekki
Valokuvat: Jani Kormu/ Kormugraphy (Brymir, With The Dead, Primordial, Tsjuder, Turmion Kätilöt, Omnium Gatherum, Obscura, Thunderstone, Anthrax, Stam1na, Ghost), Antti-Juhani Johansson (Lord Vicar)