Tuska Open Air 29.6-1.7.2012

Kesän suurimpiin kohokohtiin on luonnollisesti kuulunut, nyt viidettätoista kertaa järjestetty, Tuska-festivaali. Jopa toimittajan huonolla matematiikalla pystyi laskemaan, kuinka mones kerta tuli oltua paikalla remuamassa, vastauksella viidestoista. VR:n makasiineilta Kaisaniemeen ja siitä viime vuonna Suvilahteen siirretty tapahtuma on vaan yksinkertaisesti nähtävä. Kattaus ei joka vuosi ole silmiä hivellyt, sitä se ei tehnyt tänäkään vuonna, mutta tapahtuma itsessään on ollut joka vuosi yhtä loistava.

Sikäli hämmentävästi alkoi tämän vuoden Tuska: Animals As Leaders joutui peruuttamaan keikkansa myöhästyttyään lennolta, ja myös yksi tapahtuman pääesiintyjistä, Lamb Of God, onnistui sössimään asiansa, kun yhtyeen laulaja tuli pidätetyksi Tšekeissä kuolemantuottamuksesta ikivanhojen tapahtumien takia. Pientä muutosta siis esiintyjälistaan saatiin, mutta niistä viis, sillä järjestäjät onnistuivat hankkimaan ihan kelvot korvaajat.

Tapahtuman suuruudesta johtuen myös Kaaoszine oli paikalla useamman toimittajan voimin, jotka saavat raportissa omat suunvuoronsa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Perjantai:

Kaaoszinen roskamedia sotkee asioita heti aamusta. Vaikka allekirjoittanut toimittajan retku on ollut valmis lähtemään paikalle heti tapahtuman alusta asti, niin lippu sisälle on vasta matkalla Vaasasta Helsinkiin. Exodus tuli siksi muutamaa viimeistä kappaletta lukuun ottamatta missattua, mutta hyvän maun yhtye jätti kuitenkin esiintymisestään, sen mitä sitä ehti nähdä. Barren Earth paikkasi Animals As Leadersin ihan hyvin, mutta perään kuultu Edguyn esitys oli jokseenkin hämmentävä. Ymmärrän kyllä, että yleisö pitää ottaa välillä mukaan, vaan jos liki puolet keikasta on pelkkää puhetta tai yleisön huudattamista, niin ainakin itseäni alkoi vituttaa.

Saint Vituksen old school doom metal toimi sen sijaan jopa yllättävän hyvin. Sitä olisi voinut kuvitella, että yhtyeen musiikkityyli ei välttämättä sopisi vielä sillä hetkellä aurinkoiseen Suvilahteen, mutta kyllä kelpasi. Arcturus oli sitten jotain ihan muuta; vokalisti ICS Vortexin nu-metal tyyliset pomppuilut lavalla sekä muutenkin omituinen heilunta olivat sietämätöntä katsottavaa, niin paljon kuin Arcturuksen musiikista pidän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Perjantai-illan päätteeksi tulikin sitten lievä myötähäpeällinen kohtaaminen. Musamaailma-stagella jyrännyt A.R.G. oli jälleen kerran aivan loistavassa livevedossa, ja heti perään kuultu Megadeth oli kiltisti sanottuna aivan sysipaska. Siinä vei suomipojat thrash-taistelun 6-0, kun Mustaine kumppaneineen esittää lähestulkoon ainoastaan uusimpien levyjensä kappaleita, mitkä ei ainakaan allekirjoittaneelle iske. ”Symphony Of Destruction” ei ihan yksinään pelasta muuten todella väsynyttä esitystä. Kiviä ei sentään täällä lentänyt lavalle, mutta yleisöä poistui paikalta suurin osa. Dave, soita sitä vanhaa matskua ensi kerralla.

Nina Hurme: ”Perjantaiaamu sitten alkoi julmalla herätyksellä kello 9 aikaan. Suunta lähikauppaan keräämään vähän nesteytystä ja ainekset *krhm* aamupalaksi suunniteltuun chili con carneen. Noilla eväillä sitten suunta itse tapahtumapaikalle, jossa oltiin ensimmäisen bändin, Profane Omenin, juuri avatessa festareita Hellsinki-lavalla. Kaveri jäi katsomaan sitä keikkaa, kun itse suuntasin Inferno-lavalle, kauhunsekaisin tunnelmin, odottamaan Alcestin keikkaa. Bändin sijoittelu noin varhaiseen kellonaikaan jossain määrin harmitti, mutta paikalla oli siitä huolimatta yllättävän paljon ihmisiä.

Eikä kovin kauaa tarvinnut odotella, kun lavalle saatiin hyvin suurella todennäköisyydellä festivaalin kaunein mies. Mutta se nyt ei ollut aivan pääasia, musiikkiahan siellä oltiin kuuntelemassa. Ja olihan se juuri yhtä huumaavaa, kuin toivoinkin. Bändin esiintyminen oli minimalistista, kuin vastapainona monimutkaiselle musiikille. Valoisuus ei aivan sopinut bändin luomaan varjoja tavoittelevaan tunnelmaan, mutta kertonee riittävästi, että allekirjoittanut liikuttui keikalla kyyneliin joka tapauksessa. Pelko siitä pettymyksestä oli siis aivan turha noin musiikilliselta osalta. Pienimuotoisen pettymyksen aiheutti kyllä se, että bändi ei soittanut encorea.  Mutta moista ei sitten sallittukaan, ja väkisinkin jäin miettimään mikä se kuulematta jäänyt biisi olisi ollut. Jälkeenpäin kuulin, että myös Profane Omen oli vetänyt erinomaisen keikan. Tässä vaiheessa harmitti hieman, että oli pakko valita joko Alcest tai Profane Omen, kun soittoajat menivät noinkin pahasti päällekkäin. Näistä jälkimmäisen olen nähnyt jokusenkin kerran livenä, niin Alcest vei kirkkaasti voiton tällä kertaa, sitä kun en ole todistanut aikaisemmin elävänä.”

Rudi Peltonen: ”Exoduksen varhaista soittoaikaa kuulin monen hiukan kiroilevan, mutta toisaalta ymmärrän myös Tuskan järjestäjien halun laittaa tällainen täky heti ensimmäisen päivän alkuun. Ja hyvinhän se rässäsi taas! Vaikka yleisömäärä ei vielä ollut järjettömän mittava, oli porukka menossa mukana hienosti. Gary Holtin poissaolo ei juurikaan vaivannut, sillä Hunolt paikkasi varmoin ottein kitarasankaria. Saipa bändin keikan loppupuolella nähdä senkin, miten ympärillä ikämiesrässäriyleisö hullaantui oikein tanssiaskeleita ottamaan, kun Exodus täräytti ”War Is My Shephard” ja ”Blacklist”-biisit eetteriin. Loistoaloitus päivälle!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Lauantai:

Tämän vuoden Tuskan ehdottomasti kiinnostavin päivä oli omalta osaltani lauantai. Oli Anaal Nathrakh, Horna, Insomnium, Behemoth, Sabaton sekä tietysti suuresti rakastamani Sonata Arctica. Anaal Nathrakh potkikin sivuteltassa mukavasti perseelle heti aamusta ja väsyneelle katsojakunnalle esitettynä veto oli yllättävänkin hyvä. Toisella päälavalla aloittanut Amoral sai sen sijaan hiukkasen silmäkulmat kurtistumaan. Eikös tämän nyt kuitenkin pitänyt olla metallifestivaali? Amoral kuulostaa nykyisin enemmän Dingolta vuonna 2012, kuin metallifestareiden päälavalle sopivalta yhtyeeltä. Yliarvostettu Mokoma tuli jätettyä ihan tarkoituksella väliin, mutta teltta tarjosikin taas loistavuutta. Kotimaisen black metallin legenda Horna oli täydessä iskussa, tosin synkän black metallin katsominen aamulla auringon paistaessa tässä vaiheessa vielä kirkkaalta taivaalta, on jotenkin absurdia.

Kovin väsähtäneen Napalm Deathin jälkeen olikin vuorossa taas kotimaista osaamista. Insomnium ja Battle Beast soittivat valitettavasti päällekkäin, joten valinnan vaikeus oli melkoinen. Toimittajan retku otti asiakseen katsoa molempia yrityksiä hetken, ja anteeksi vain Nitte sekä kumppanit, mutta energisestä keikasta huolimatta voiton vei tällä kertaa Insomnium, niukasti mutta varmasti. Bändin lavaesiintymisessä on jotain, mitä ei ainakaan aiemmin mainitulla Megadethilla ole, nimittäin sitä oikeaa lavaesiintymistä. Levyiltä voi kuunnella musiikkia, mutta Insomniumin kohdalla voi ainakin todeta nähneensä myös shown! Ilman sen suurempia räjähteitä tai muuta spektaakkelia, jätkät soittavat koko rahan edestä. Sonata Arcticasta jätetään tällä kertaa sanomatta yhtään mitään, jotteivät yhtyeen fanit ala taas täyttämään kommenttiosiota.

Syövästä toipunut Nergal ja Behemoth oli lauantai-illan yksi voittajista. Yhtyeestä täytyy sen verran kommentoida, että meni siinä ehkä kymmenisen vuotta, jotta allekirjoittanut hyväksyi yhtyeen uuden death metallisemman linjauksen, mutta kyllä se nykyään jo kelpaa. Swallow The Sun on yhtye, jonka joka ikisen keikan onnistun missaamaan, vaikka olisin itse tapahtumassa. Niin kävi tälläkin kertaa, koska samaan aikaan soittaneet Puolan pojat veivät voiton 100-0, vaikka taivaalta ilmestynyt sadekuuro alkoi tässä vaiheessa hiukan häiritä. Vaan eipä ole retku tehty sokerista, joten kaatamalla taivaalta tullut vesi ei lauantain viimeisen esiintyjän kohdalla haitannut. Sabaton kirjaimellisesti räjäytti päälavan ja siinä mukavassa Suomen kesäsäässä kuultuna oli ”Talvisota” jopa jokseenkin huvittava, mutta samalla myös erittäin tarpeellinen lopetus sekä yhtyeen keikalle, että koko lauantaipäivälle.

Sunnuntai:

Sunnuntain aikataulut menivät hiukan uusiksi, kun Lamb Of God joutui peruttamaan. Siinä samalla ryssi myös retku, vaikka yllättäen kotoaan heräsikin. Tuli meinaa unohdettua, että on sunnuntai ja juna-aikataulut sen mukaiset, minkä takia suuresti odottamani The Man-Eating Tree jäi väliin. Apocalyptican selloilu ei sen sijaan ole koskaan allekirjoittaneelle avautunut, mutta vahvan levyn julkaissut Skeletonwitch oli elementissään myös lavalla. Tässä vaiheessa festivaaleja täytyy myöntää, ettei sitä Lamb Of Godin korvannutta Finntrollia yksinkertaisesti jaksanut. Ikä alkaa painaa ja samalla myös kolmen päivän festarit alkavat olla perin tuskaista tarjontaa. Overkill ja kenties tapahtuman suurin moshpitti tarjosivat vielä hetken hurmiota, metallihurmiota. Ministry oli jälleen kerran hiukan epäonnistunut valinta viimeiseksi esiintyjäksi, yhtye kun ei ole niitä kaikkein tarttuvimpia ollut koskaan.

Nina Hurme: ”Sunnuntai alkoi bändillä, jota vain en voinut missata. The Man-Eating Tree on bändi, joka voi soittaa mitä vain ja lähes lähtökohtaisesti pidän siitä. Siitäkin huolimatta olin yllättynyt kun bändi soitti festarikeikalle kohtalaisen pitkän biisin “Of Birth For Passing”, joka sattumoisin on suosikkibiisini bändin tähänastisessa tuotannossa. Koin siis toisen kerran festareilla keikan, jolloin piti salaa pyyhkiä silmäkulmia, vaikka tämäkin keikka kärsi vähän turhan valoisasta vuorokauden vaiheesta.”

Arto Mäenpää: “Top 3 keikat: Behemoth, Sabaton ja Suicide Silence. Ensimmäiset kaksi hyvän keikan takia, Sabaton sekä keikan, että yleisön ja Suicide Silence yleisön takia.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Juha Attola: ”No, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin kyllähän Overkill pesi taas lattian kaikilla.”

Ville Syrjälä: ”Huoratron oli helkkarin positiivinen yllätys ja kivasti tasapainotti kaikkea metalliöveryyttä. Yleisöä olisi voinut olla enemmänkin, mutta hyvä meininki oli miksauskopilta lavalle. Olisi itseltä vaatinut kovemman humalan, niin olisin ollut mukana joraamassa. Yleisö pomppi messissä ja letkajenkkaakin siellä oli. Itse artisti myi hyvin antinsa, jorasi ja pomppi rajusti huutaen eikä jäänyt vain paikalleen vääntämään nappeja. Hyvä piristys!”

Vaikkei tänä vuonna Tuska tarjonnut allekirjoittaneelle mitään suurta musiikillista elämystä, on se tapahtumana kuitenkin jälleen kerran yksi parhaiten järjestetyistä. Kalja nyt oli ehkä vähän kallista, ruokatarjoilusta vähennetään myös yksi piste, mutta kokonaisarvosana festarille 8/10 on erittäin hyvä, siitä harva festari vetää paremmaksi. Kaljajonot pysyivät kohtuullisina, ehkä illan viimeisiä artisteja lukuun ottamatta. Vessaan pääsi kusematta housuun ja kyllä siihen asfalttiyhteisöönkin alkaa jo pikkuhiljaa tottua. Puitteiltaan siis erinomainen tapahtuma ja voi olla varma, että tulen paikalle myös ensi vuonna, jos sisälle päästetään! Tuska 2012, kiitos ja anteeksi!

Kuvat (ylhäältä alas):
-Ministry
-Megadeth
-Megadeth (yleisö)
-Sabaton
-Napalm Death
-Behemoth
-Overkill

Kirjoittanut Riku Mäkinen
Kuvat Nelly Tatti