Tuska Open Air @ Helsinki, Suvilahti, osa 2: lauantai 27.06.2015

Bloodbath (2)Jos Death Toll 80k soitti perjantaina epäkiitolliseen aikaan, niin ei Bloodbathillekaan sen parempaa aikaa suotu. Mikäpä olisikaan parempi aika kuunnella synkkää death metalia kuin klo 13.45 kirkkaassa auringonpaisteessa? Old Nick sentään lupaili, että tämä olisi viimeinen kerta, kun Bloodbathia jouduttaisiin katsomaan päivänvalossa. Tuon ajankohdan vielä kestin, mutta mikä ihmeen aivopieru oli antaa kourallisen keikkoja viiden vuoden välein soittavalle yhtyeelle 50 minuuttia aikaa soittaa? Voitaisiin edes sen verran osoittaa kunnioitusta yhtyettä ja faneja kohtaan, että annettaisiin bändin soittaa kunnon pitkä setti. Keikka taisi tosin venähtää hieman tuota 50 minuuttia pidemmäksi, onneksi.

BloodbathNo, joka tapauksessa, itse keikka oli aivan puhdasta murhaa alusta loppuun. Vaikkakin uudelta levyltä olisi voitu valita parempiakin biisejä, oli Bloodbath tappavan kovassa iskussa uutta vokalistia myöten. Paradise Lostista tuttu Nick Holmes tuli yhtyeen jättäneen Mikael Åkerfeldtin tilalle viime vuonna julkaistulle ”Grand Morbid Funeral” -albumille. Old Nickin murina kuulosti livenä vielä paljon paremmalta kuin levyllä, siinä oli jotenkin paljon enemmän voimaa ja syvyyttä. Myös vanhat kappaleet kuten ”Like Fire”, ”Breeding Death” ja ”Eaten” kuulostivat yhtä brutaalilta kuin aina ennenkin, sillä Bloodbath soitti lyhyen settinsä läpi lähes väkivalloin. Toivon todella, että Bloodbath saadaan Suomeen vielä joskus, mutta jos ei, niin voisin silti tämän keikan jälkeen olla täysin tyytyväinen. (Jyri)

BombusRuotsalaisen hard rock -rykmentti Bombusin vedosta voi lyhyesti sanoa, että jos yhtye oli itselleni tapahtuman ”ihan nevahöörd” -osastoa, niin sitä se näytti olevan myös valtaosalle yleisöä. Jos esimerkiksi juuri aiemmin esiintynyt Bloodbath veti heti toisen päivän alkuun yllättävän suuren yleisön myös lavan eteen, niin Bombusin keikkaa Inferno Stagella pystyi katsomaan helposti istualtaan mikseriteltan etuseinään nojaten missaamatta yhtään. Ei siinä, kyllähän yhtye ihan mukiinmenevältä kuulosti mutta vaatisi ehkä hiukan enemmän nimeä Suomessa, ennen kuin se on valmis Infernon Stagen kokoiselle lavalle. (Riku)

Club Stagella esiintynyt glam/hard rock -yhtye Shiraz Lane on tehnyt itselleen nimeä pikkuhiljaa ja lähteekin heinäkuun lopulla edustamaan Suomea Wacken Metal Battleen maailman suurimmille metallifestareille. Bändin energinen esiityminen vakuutti ainakin minut Tuskassa. Rock-tähden elkeet alkavat selvästikin olla jo hallussa. Kappalemateriaalista sen verran, että bändi soitti pari aivan tajuttoman kovaa biisiä, jotka ovat tulevaisuudessa takuuvarmoja klassikoita, mutta myös muutaman melko keskinkertaisen. Pääosiltaan Shiraz Lanen esiintyminen Tuskassa oli kuitenkin erittäin positiivinen kokemus. Tässä vaiheessa lienee jo turvallista sanoa, että Shiraz Lane on yksi rock-musiikin tulevaisuuden toivoista. (Jyri)

EinherjerNorjalainen viikinkimetallin kulttiyhtye Einherjer jätti jälkeensä hiukan ristiriitaiset tunnelmat. Triona esiintyvä yhtye (rummut ja kaksi kitaraa, ei bassoa) kuulosti keikan aluksi turhan ontolta ja olisi todellakin kaivannut edes sen basistin lavalle. Toisaalta keikan loppua kohden selkeästi lisääntyneet taustanauhoilta tulleet kosketinsoittimet/ kuorot saivat yhtyeen kuulostamaan välillä niin massiiviselta, että se alkoi näyttää hassulta. Einherjerin ongelma on myös siinä, ettei sen norjankielisiä kappaleita osaa kunnolla fiilistellä mukana, mutta esimerkiksi keikan päätösraitoina kuullut ”Far Far North” sekä ”Ironbound” saivat jo toimittajankin innostumaan. Aavistuksen vaisuksi esiintyminen kuitenkin jäi tai sitten odotukset olivat vain liian suuret, tiedä häntä.

LoudnessJo 1980-luvun alussa perustettu japanilainen Loudness on siitä erikoinen yhtye, että valtaosa varmasti tietää yhtyeen nimeltä, moni myös sen kuuluisimman albumin ”Thunder in the East” (1985) ja iso osa varmasti vielä yhtyeen kuuluisimman kappaleen eli kyseisen levyn avausraidan ”Crazy Nights”, mutta tosiasiassahan yhtye on tehnyt jo huikeat 31 studioalbumia! Täytyy myöntää, että itsellenikin perehtyminen yhtyeen musiikkiin on jäänyt lähinnä niiden muutaman vuosikymmeniä sitten hankitun LP-levyn ja c-kasetin varaan. Lavalle yhtye saapui esittäen yllä mainitun kuuluisimman kappaleensa heti avausraitana, eikä etäisesti Japanin omaa Klaus Meinea nahkahattuineen muistuttava Minoru Niihara ole muuten vieläkään oppinut lausumaan R-kirjainta, vaan hellyttävästi se ”Vokken voll clazy night…” soi edelleen. Ja olihan Loudnessin keikka todellista heavy metal -nostalgiaa alusta loppuun huolimatta siitä, oliko yhtyeen koko tuotanto aiemmin hallussa vai ei. (Riku)

Japanin heviveteraanit saapuivat toisena vuonna peräkkäin piristämään Suomen festivaalikesää, mikä on täysin ymmärrettävää ottaen huomioon, että jo 80-luvun alussa perustettu yhtye esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna. Loudness keskittyi soittamaan vanhaa tuotantoaan – varsinkin ”Thunder in the East” -levy oli hyvin edustettuna – vaikka kuultiinhan keikalla myös ”The Sun Will Rise Again” bändin viime vuonna julkaistulta samannimiseltä levyltä. Viime kesänä en syystä tai toisesta lämmennyt Loudnessille Jalometallissa, mutta tällä kertaa suorastaan hämmennyin siitä, kuinka hyvältä jo keikan aloittanut klassikkokappale ”Crazy Nights” kuulosti. Käsittämätöntä, miten en ole ymmärtänyt Loudnessin musiikkia tätä aikaisemmin. Laulaja Minoru Niiharan ääni ei ehkä ole enää takavuosien terässä, mutta mies lauloi kuitenkin vähintäänkin kelvollisesti. Soundissa kuuluu pieniä ikääntymisen merkkejä, mutta nuotin vierestä hän ei laulanut kertaakaan. Bändi soitti erittäin hyvin vangiten pieneen ajanjaksoon suunnattoman määrän perinteisen hevimusiikin taikaa.

AtomirottaAtomirotta kapusi Inferno-lavalle lähinnä Tuska-organisaation pakonomaisesta tarpeesta todistaa suvaitsevaisuutensa ja avarakatseisuutensa. Onneksi kattilahallissa oli metallifestareille mielekkäämpää tarjontaa. Tänä vuonna debyyttialbuminsa julkaissut sludgehtavaa doomia soittava Morbid Evils jyräsi tappavan raskaasti ja varsin jykevästi möyrivillä ja laahaavilla riffeillään. Bändin debyyttialbumi on minulta vielä katsastamatta, mutta tämän keikan jälkeen aion todellakin korjata vahingon. Morbid Evils vakuutti synkällä maailmanlopun doom metalillaan. (Jyri)

Seuraavaksi Inferno Stagelle kapusi koko tapahtuman kenties puhutuin kiinnitys, Atomirotta. Yhtyeen kiinnittämisestä itseään ”Pohjoismaiden suurimmaksi METALLIfestivaaliksi” mainostavaan tapahtumaan voidaan olla monta eri mieltä, ja vaikka eräs kollegani tätä kiinnitystä Facebookissa minulle kovasti puolusteli, minä en ilmeisesti sitten vain snaijaa jotain. Tai sitten en kaikessa yksinkertaisuudessani keksi sitä yhtälöä, miten Atomirotta yhdistetään metalliin. Keikkaa katsoin kuitenkin jonkin aikaa, eikä se loppupeleissä mitään suurta vitutusta edes aiheuttanut. Ainoastaan vitutti se karu tosiasia, ettei yhtye mielestäni sopinut laisinkaan METALLIfestivaalien tunnelmaan kokonaisuutta ajatellen. Aiheutti se sitten hämmennystä tai ei, niin ideaa tälle kiinnitykselle en löytänyt. Ja kollegalle terveisiä, että voin toki katsoa / kuunnella Atomirottaa vaikka Provinssirockissa tai missä tahansa yleisfestareilla paremmalla fiiliksellä ja suuremmalla mielenkiinnolla. Sillä, että se ei sopinut mielestäni METALLIfestivaalien ohjelmaan, ei ole mitään tekemistä omien musiikkimieltymyksieni kanssa.

AmorphisUnohdetaan nyt kuitenkin hip hopit, olivatpa ne kuinka crossoveria tahansa, ja siirrytään takaisin päälavalle, missä kotimainen legenda Amorphis valmistautui esittämään 21 vuotta sitten ilmestyneen ”Tales from the Thousand Lakes” -albuminsa kokonaisuudessaan. Tätä esiintymistä kuunnellessani tunsin itseni todella vanhaksi, sillä muistan kyseisen albumin ilmestymisen kuin eilisen päivän. ”Rakkauskalan” settilistaa on sen enempää turha puida, paitsi yllä mainitun albumin loputtua yhtye kajautti ilmoille vielä debyyttialbumiltaan ”The Karelian Isthmus” Abhorrence-coverin ”Vulgar Necrolatry”, ”Elegy”-albumin ”Better Unbornin” sekä tietysti pakollisena päätösraitana kuullun ”My Kanteleen”. Vaan kyllähän se vanha kunnon Amorphis toimikin livenä kuultuna kuin kuuluisa junan vessa. Eleettömästä ja virheettömästä esiintymisestä ei pahaa sanottavaa löydy, vaan ”Talesin” kuuntelu vuosien tauon jälkeen Tuskan päälavalla esitettynä kuului ehdottomasti omalta osaltani lauantain kohokohtiin.

AbbathJos oli nostalgiaa tarjottu lauantaina jo Loudnessin ja Amorphiksen voimin, niin sitä samaa odoteltiin myös seuraavalta Inferno Stagen esiintyjältä, kun maailman ensiesiintymisensä lavalla suoritti entinen Immortalin keulamies Abbath uuden kokoonpanonsa kanssa. Uuteen kokoonpanoon kuuluu Abbathin lisäksi basisti King Ov Hell (mm. God Seed, ex-Gorgoroth), rumpali Creature, jonka henkilöllisyydestä on useita eri mielipiteitä (yhtyeen Facebook-sivuilla käydään vilkasta keskustelua, onko kyseessä mm. God Seedissa sekä Borknagarissa kannuttava Baard Kolstad vai ei?) sekä täysin mysteeriksi jäänyt toinen kitaristi. Sinällään hiukan ihmetyttää kovin nihkeä tiedottaminen esiintyvästä kokoonpanosta, vaikka myönnetään, että suurin kiinnostus yhtyeessä tietysti kohdistuu itse keulamieheen sekä jossain määrin myös basisti Kingiin. Abbathin esiintyminen oli samaan aikaan sekä loistava että pieni pettymys. Pettymys lähinnä siksi, että salaa haaveissani toivoin kuulevani yhtyeen esittävän enemmän vanhaa Immortalia, mutta loppupeleissä settilistan vanhin materiaali (”Nebular Ravens Winter”) löytyy Immortalin neljänneltä täyspitkältä. Varsinaiset klassikot, kuten vaikkapa ”Blashyrk (Mighty Ravendark)”, ”Battles in the North” sekä ”The Sun No Longer Rises” loistivat siis ainoastaan poissaolollaan. Tästäkin huolimatta Abbathin esitys vakuutti, etenkin kun Abbath itse hallitsee loistavasti itseironian ja esiintyy lavalla kuin todellinen showmies. Vaikka musiikki onkin black metaliin kallellaan, kaikkea ei kannata aina ottaa niin kuoleman vakavasti, kuten Abbath esiintymisellään todisti. Toki perinteinen ”Fuck the Sun” -tokaisu herralta kuultiin tänäkin vuonna ja ihan aiheellisestikin, sillä aurinko pilkisteli puolipilviseltä taivaalta juuri lavan vierestä todella häiritsevästi silmiin. Yhtyeen settilistassa kuultiin mm. uusi kappale”Fenrir Hunts”, I:n kappaleita, kuten ”Warriors” sekä ”Cursed We Are”, sekä uudempaa Immortal- tuotantoa, kuten ”One by One”, ”Tyrants” sekä ”Withstand the Fall of Time”. Show oli loistava, vaikka settilista siis pieni pettymys olikin. (Riku)

In FlamesLauantai-illan päätösaktiksi oli valikoitunut jälleen ruotsalainen, usein Suomen keikkalavoja kolunnut bändi. Itse odotin In Flamesin keikkaa, koska bändi julkaisi viime vuonna pitkästä aikaa kuunneltavan levyn. Valitettavasti kuitenkin jouduin pettymään todella pahasti. Keikan alku lupaili hyvää, vaikka edellisillan Sabatonin tavoin äänenvoimakkuus oli melkoisen alhainen – ainakin anniskelualueelta kuunneltuna. In Flames päräytti keikkansa käyntiin mukavalla biisikolmikolla, kun heti kärkeen kuultiin klassikko ”Only For the Weak”, uusimman levyn ”Everything’s Gone” ja erityisesti itseäni ilahduttanut ”Bullet Ride”. Näistä viimeisintä on harvoin saanut bändiltä livenä kuulla, vaikka keikkoja on takana jo lukematon määrä. Tässä vaiheessa soittajatkin jaksoivat vielä esitellä energiaansa lavalla. Mutta sitten tapahtui jotain hämärää: tuntui, kuin lavalla olisi ollut ”Bullet Riden” jälkeen aivan toinen bändi kuin ennen sitä. Ehkäpä uuden levyn biisit eivät vain yksinkertaisesti kolahtaneet minulle livenä, ja toisaalta settilistaan oli otettu myös tätä edellisten albumeitten materiaalia, joka ei ole mielestäni koskaan ollut läheskään parasta In Flamesia. Mutta tuntui, että myös vanhemmista biiseistä oli tehty sellaisia hiimailusovituksia, ettei vain yksinkertaisesti jaksanut innostaa! Toki vokalisti Anders Fridén sekä kitaristi Niclas Engelin yrittivät lavalla pitää menoa ja meininkiä yllä, mutta muusta bändistä ei edes itsestään huokunut minkäänlaista innostusta. Seurueemme alkoi yksi kerrallaan poistua paikalta, ja itsekin luovutin lopulta ”The Quiet Placen” soidessa taustalla. Valitettavasti tuntuu, että aika on ajanut In Flamesin ohi – tai ainakin tällainen mielikuva jäi Tuska-lauantain keikasta.  (Rudi)

Voit lukea raportin ykkösosan perjantain osalta tästä.

Kirjoittanut: Jyri Kinnari, Riku Mäkinen & Rudi Peltonen
Kuvat: Teemu Siikarla – Teemu Siikarla Photography (Bloodbath, Bombus, Einherjer, Loudness, Amorphis, Immortal, In Flames), Pasi Eriksson – Metal Visuals-Pasi Eriksson Photography (Atomirotta)

Kommentoi julkaisua