Tuska-Torstai valloitti ensimmäistä kertaa Joensuun
En usko monenkaan muusikon (tai itseään sellaiseksi väittävän) pystyvän suoralla pokerinaamalla toteamaan, ettei tällaiseen olisi koskaan itse osallistunut. Historian valossa voi kai sellaisella jonnekin itsensä ponkaista. Nopeasti mietittynä moni tunnettu yhtye on vähintään noteerattu tällaisen kisan kautta: Yö, Hassisen Kone, 22-Pistepirkko, Stam1na, Peer Günt ja niin edelleen. Vuodesta toiseen joku bändi päättää yrittää listan jatkeeksi. Ehkä vaan keikkaa pitää saada, onhan soittaminen nastaa! Ja eihän musa ole kilpailulaji, eihän!?! (Tosin Gene Simmons, aikamme rokkikukkojen ukko, totesi lippuja ja levyjä ostavan yleisön määrittelevän hyvän musiikin).
Löpinöistä asiaan! Metalli on kovaa ja äänekästä. Metallissa usein parrakkaat pitkätukkaiset äijät, naiset tai muut ärisevät naama punaisena hakaten kilpaa soittimia. Hetken ollessa sopiva, nämä oliot putsaavat karvoillaan lattiaa moshaukseksi kutsutulla toiminnalla. Kun tämä ei riitä, pyöritään ympyrää ja hypitään sekä hyöritään toisiaan päin. Metalli on myös usein vitun nopeaa.
Olin löytänyt itseni Joensuun La Barresta, kun neljättä vuotta pidettävä bändikilpailu Tuska-Torstai vietti ensimmäisiä alkueriään. Nimestään huolimatta kisailtamat olivat perjantaina ja lauantaina sekä kilpailu oli viimein siirtynyt Helsingistä myös itään sekä pohjoiseen Ouluun.
Perjantaina ensimmäisenä bändinä toimi SAROF-niminen lappeenrantalais-yhtye, joka luotti napakkaan örinään ja raskaaseen kitarariffittelytykitykseen. Tähän vielä rummut hakkaamaassa tahtia TUN TUN TUN TUN, ja viihdyttävä paketti oli kasassa. Ensimmäisen kappaleen alussa soittajien naamasta tuntui paistavan pieni jännitys, pelottiko heitä kenties yleisö vai itse kisa? Yleisö otti kumminkin nopeasti SAROF:n pomppumetallin omakseen. Mikäpä siinä, kyllähän tämä toimi, vaikka kertosäkeitä ei mieleeni pahemmin jäänyt. Esiintyjien jäykkyys alussa sen sijaan jäi. Huomasin silti taputtavani muun yleisön mukana setin puolessa välissä. Kuulin myös sivukorvalla, että tämä oli yhtyeen toinen keikka. Tässä mielessä kova suoritus.
Mainos päättyy
Juontaja sanoo tauko. Menen tiskille.
Kun illan toinen bändi hyppäsi lavalla huomasin miettiväni, että mitäs vittua lavalle nyt saapui. SAROF:in ollessa nuoria kolleja, lavalla oli nyt yläkoulun maikan näköisiä äijiä. Lunttasin lapusta ja luin Marras. JA SITTEN soitto lähti!!! Mitäs vittua lavalla nyt tapahtuu. Aivan, helvetin, upeaa tykitystä. Olin varautunut kuulemaan Radio Rock Hynystelyä – sen sijaan sain aimoannoksen törkeän nopeaa ja vahvaa speed metallia. Hengitys salpautui ja käteni nousi ilmaan. Kyllä. Kolmannessa biisissä pysähdyttiin hetkeksi. Särö katosi ja kappaleen kevyemmät alkutahdit soivat. Laulumelodiasta tuli hetkeksi mieleen jotenkin iskelmä. Ennen kuin ehdin ajatukseen syvemmin, säröpedaali potkaistiin käyntiin ja armoton kaahaus hyökkäsi taas. Ei vittu. Upeaa. Kiitos Marras.
Tässä alkoi tulla jo kuuma.
Mainos päättyy
Kolmannen bändin kohdalla huomasin yleisöstä, että tätä tultiin katsomaan. Väkeä oli ollut alusta paljon, mutta nyt La Barre tuntui jo ahtaalta. Juontaja ilmoitti, että kyseessä on comeback-keikka joensuulaiselle Distress Of Ruin:lle. Ensimmäisen kappaleen aikana kävi selväksi, että nyt on ns. ”oman kylän poikia” ja bändin sekä yleisön välinen energia tarttui myös minuun. On kuin hurmioitunut kollektiivinen massa vastaanottaisi tuhlaajapojat. Hurmoksen keskellä tahtia määräsi yhtyeen laulaja, jonka voin todeta olleen illan ensimmäinen rock-tähti. Yleisö (minä mukaan lukien) hurrasi, moshasi, huuti ja kiitti tätä melodisen kuolonmetallin ryhmittymää. Yleisö halusi lähemmäksi ja lähemmäksi mentiin. MISSÄ TÄMÄ YHTYE ON OLLUT!??! So far Tuska-Torstai on tarjonnut aika törkeän kovalaatuisen illan.
Sitten illan viimeinen.
Jyväskyläinen Weightless World ei ollut ainakaan se illan hidas, vaikka pojilla näytti kestävän lavan valmiiksi asettaminen. Rumpali taisi asetella peltiständejään ainakin neljän eri variaation verran. Jännitys paistoi. Edellinen täyden salin akti jätti varmasti paineita pintaan. Odotin mitä tapahtuu. Musiikki lähti soimaan ja kuulosti hyvältä. Jännitys paistoi hikenä soittajien kasvoilta. Nopeasti usko omaan toimintaan tuli. Se ei hyytynyt edes toisen kitaristin hihnan pettäessä kesken soolon. Progemetalli toimii, vaikka huomasin vieroksuvani hiukan yhtyeen jäsenten täydellistä eläytymistä musiikkiinsa. Laulaja elää 100% musiikkinsa mukana, kuin Queenin Freddy, joskin välillä omaan makuuni turhan suurieleisesti. Joillekin se toimii, joillekin ei. Hyviä riffejä.
Päätin poistua kuulematta tuloksia. Facebook kertoo, että Distress Of Ruin ja SAROF jatkavat. Demokratia on julma peli, varsinkin yleisöäänestyksissä.
Lauantai
Kaksi päivää bändikilpailuja. Kahdeksan bändiä. Tuntui melkein festareilta. Voisin hakea makkaraperunat illan päätteeksi.
Ihanainen La Barre. Kotoisa, miellyttävä vanhan liiton hevivenue lämmitti sieluani paskaiselta räntäsateelta. Väkeä oli taas tuvassa oikein miellyttävästi. Hevillä ei taideta hävitä.
Mainos päättyy
Äkäinen juontaja ilmoitti, että nyt taas mennään. Metalli, raskas, metalli. Toisen illan aloitti Decrowned-niminen yhtye, joka vaikutti olevan myös paikallissuuruus yleisön reaktioiden perusteella. Tämä bändi hallitsi ainakin kaikki pakolliset keikkamaneerit, nyrkien heiluttamisesta ”HEI HEI HEI” -huutoihin. Ja yleisö olikin täysillä messissä. Rehellisesti tämän yhtyeen genre ei ole omaa makuani lähellä. Hyvin he soittivat ja hyvältä se kuulostikin. Setin päättyessä yleisö oli samaa mieltä taputtaessaan ja osan rientäessä ostamaan merkkareita. Upeaa menoa.
Tänään piti ottaa kevyemmin, keikkaähky iski jo. Tiskiltä nesteytystä.
Tauko ja illan toinen bändi. Nuorehkoja tyyppejä astelee lavalle jännittyneen näköisinä. Lavassa on jotain on erilaista – ei helvetti näillä on oma valoshow! Pian melodinen biisi lähti soimaan diskovalojen saattelemana ja laulaja aloitti. Seinäjokelainen Segmentia tarjosi illan kevyimmät musiikit. La Barren lava tuntui fyysisesti olevan bändille liian pieni ja heidän pitkähkö basistinsa ei oikein tunnu löytävän riittävän tilavaa kohtaa soittaa omalla antaumuksellaan. Myöhemmin basistin syna joka potkaistaan tai tipahtaa maahan (mitä tämä lause tarkoittaa?!). Kitaristi oli puolestaan jähmettynyt soitossa paikalleen ja näytti erittäin jäykältä, tosin soitto luisti. Huomasin miettiväni, että onpa tarttuvia kertosäkeitä, jotka eivät jääneet valitettavasti mieleeni. Kyllä tätä silti voisi festivaaleilla auringon poltteessa kuunnella.
Lisää nesteytystä ja toisen päivän kolmas bändi.
Jälleen Lappeenrannasta. Alusta saakka keikka lähti käyntiin tykitysriffeillä – ei tänne paskaakaan tultu jauhamaan. Mielenkiintoisesti nimetty Nameles veti nimestään huolimatta modernihkoa suomenkielistä metalcoregroovea, joka upposi nopeasti paikalla olevaan yleisöön. Kenties idässä tykätään matalista vireistä ja nopeista riffeistä. Pittiä ehdittiin pyytää pariin kertaan, ennen kuin yleisö heltyi ja aloitti pyörimisen. Tässä kohtaa keikan alussa pelokkaan näköinen basistikin rentoutui ja soitto sujui. Toimiva seos, mutta jotain puuttui. Mieleeni tulee Slipknot, mutta pelkillä kielisoittimilla. Kenties synisti toisi tähän mättöön hiukan soosia ja uppoaisi paremmin meikäläisen tapaisille metallihöpönöille.
Vielä yksi bändi.
Väsyttää, vaikka nesteytys toimi. Lavalle kiipeävien yhtyeen jäsenten ulkoinen olemus paljastaa mitä on tulossa. RÄS. Ennen kuin ehdin ajatella tätä pidemmälle, bändi alkoi takomaan soittimiaan sellaisella vimmalla, että harvaiset hiukseni jämät hyppäsivät kattoon. Laulaja käskytti yleisöä ja tunsin, kuinka kollektiivinen mania iski. RÄS. Joensuulainen Maniac Abductor vei minut ja yleisön ulkoavaruuteen planeetta RÄSille päästämättä meitä laskeutumaan koko setin aikana. Ai jumalauta, kun iskee. La Barren lattia oli tässä vaiheessa hiukan jo kasteltu ja jengi kaatuili vähän väliä pitissä, jonkun aina juostessa nostamaan kaatuneen maasta ylös. RÄS. Armoton setti tiukasti soitettua hyvää metallia. Bändi veti täysillä ja yleisö vastaanotti täysillä. RÄS. Pari tiukkaa kitarasooloa ja se oli siinä. Kiitos Abductor. RÄS.
Ilta päättyi tulosten julkaisuun ja jatkoon meni Maniac Abductor sekä Decrowned. La Barressa pidettävissä Joensuun semifinaaleissa on siis Decrowned, Distress of Ruin, SAROF sekä Maniac Abductor. Kova kattaus!
Tuska-Torstai jatkaa 28.-29.2. Oulun Hevimestassa, jonka jälkeen kilpailu kuulemma palaa kotiinsa eli Helsingin Looseen.
Teksti ja kuvat: Väino Pajonen