Tuska-Torstain esikarsintojen toiseksi viimeinen ilta taputeltiin pakettiin Loosessa

Tuska-Torstain esikarsintojen loppu alkoi häämöttää 3. toukokuuta Bar Loosessa, kun hevarit pääsivät hoivaamaan vapun olotiloja sekä äänestämään illan kaksi suosikkiaan kamppailemaan Tuska-slotista. Illan ensimmäinen esiintyjä oli jälleen kansainvälistä kaliiberia, sillä The Nomad oli saapunut paikalle Pietarista asti.

Poppoo on kuulemma lämmitellyt joskus lauteita Children of Bodomille ja kyseiseltä orkesterilta on selvästi imetty vaikutteita. Syntikka puuttuu, mutta laulaja–kitaristi Aleksi Laihomaisuus nousee vahvasti esiin pitkin keikkaa. Alussa on tunnistettavissa ehkä pientä lavajännitystä, mutta alun jälkeen soittajat tuntuvat rentoutuvan ja otteet varmentuvan. Rumpalin soitto kuulostaa kuin raivotautisen riehumiselta, vaikka ulkoapäin se näyttääkin tyynen rauhalliselta. Bändin soitto vaikuttaa tiukalta pientä epätahtiin, jota olin huomaavinani setin kolmannessa biisissä, soittamista lukuun ottamatta. Hatun nosto siitä, miten sujuvasti pietarilaiset lausuivat ”Tuska-Torstai” ja ”kiitos”. Selkeää miinusta kuitenkin siitä, että jokaisessa kappaleessa yllytettiin yleisöä moneen otteeseen huutamaan sitä perinteistä ”hei, hei, hei”:tä. Se alkoi puuduttaa keikan lopussa todella paljon.

The Nomadin jälkeen vuoron sai helsinkiläinen Saints For Mass Production, jonka laulaja näyttää ja kuulostaa sopivan äkäiseltä. Setti lähtee liikkeelle kovalla paahdolla ja mieleen nousee viitteitä Dew-Scentedistä sekä peräti Exoduksesta. Pojat ottavat jalan kuitenkin välillä pois kaasulta, tempoa lasketaan ja lauluun etsitään kliinimpiä elementtejä. Se täysi kaahaus vakuutti paljon enemmän, joten jalan voisi siis rohkeasti jättää kaasulle. Taustalaulun taso myös heittelee, ja se kaipaakin paikoin samaa äikäisyyttä kuin liidivokaaleissa on. Basisti vetää taustahuudot paljon vakuuttavammalla intensiteetillä kuin soolokitaristi. Soolokitaristi, josta en muutenkaan ollut vielä täysin vakuuttunut, kerää lopulta pisteitä siitä, että hän uskaltautui hyppäämään tanssilattialle yleisön sekaan soittamaan. Bändin heittäytyminen lavaesiintymiseen onkin loppujen lopuksi parempaa kuin itse musiikki. Potentiaalia siinä tuntuu olevan kovasti, mutta nyt kaikkia lupauksia ei lunasteta.

Lavalla on Grin, joka kiinnittää mielenkiinnon erittäin messevällä bassosaundilla. Bassosaundi ottaa sellaiseen otteeseen, että kitara meinaa jäädä unohduksiin kunnes sekin nousee viimeistään soolossa arvoonsa. Bändi on mielenkiintoinen sekoitus erilaisia elementtejä: välillä tuntuu olevan jonkinlaista industrial-fibaa, välillä kuulostetaan hieman Downilta ja muutenkin flirttaillaan sludgen kanssa, välillä hakataan eteenpäin puhtaammalla thrashillä ja välillä fiilis on todella groovea. Laulajan ääni kuulostaa hieman Testamentin Chuck Billyltä, jos hänellä olisi vain kova krapula… Soitto kulkee hyvin yhteen ja otteet ovat mukavan varmat. Kitarasoolot toimivat hyvin. Vokalistin ääni jää tasolle ”ihan kiva”, muuten pirun kova poppoo.

Tampereelta on paikalle saapunut Torchia. Corpsepaintit on viskattu naamaan – ja sitten pamahtaa oikein vakuuttavaa black metal -mättöä. Laulaja mörisee heti setin alkuun ”Meidät on kirottu”, ja hän liikkuukin lavalla kuin jokin kirottu eläin laulaen samalla helvetin hyvin. Meno on muutenkin pirullisen kovaa. Musiikki, soitanta sekä lavashow tuntuvat kovin Tuska-valmiilta. Välispiikit kuulostavat omaan korvaan hieman koomisilta, kun ne vedetään vihaisen luolapeikon intensiteetillä. Sisältö on sitä kirouksia ja pimeyttä, mikä varmaan kuuluu Torchian konseptiin. Bändi vetää kuitenkin vitun kovaa ja vitun hyvin. Pää nyökyttää pakolla mukana koko setin ajan. Helkkarin kova setti!

Torchian jälkeen luvataan death metalia Kuopiosta Licuationin muodossa. Lavalla nähdään Tuska-Torstai-illan historian aikana ensimmäistä kertaa niin sanotusti nuorempaa jantteria. Ja kun sanon ”nuoren”, tarkoitan todella nuoren. Jätkät näyttävät siltä, että he ovat karanneet yläasteelta. Eikä siinä toki mitään, kun soitto kulkee. Laulaja vakuuttaa todella kovalla energialla ja intensiteetillä. Se toki vain korostaa sitä, että molemmat kitaristit seisoskelevat jähmeästi paikallaan koko keikan. Basistikin yrittää pyöriä pitkin lavaa, mutta jotenkin siltäkin vie hieman pohjaa tuo kitarakaksikon paikallaan tapitus. Toisen kitaristin matala taustalaulu harmonisoi sentään mukavasti. Pojat ovat ehdottomasti oikealla tiellä, välillä meno muistuttaa Cannibal Corpsea ja välillä Deathia. Laulaja vetää niin kovalla otteella ja persoonalla, että muu bändi uhkaa paikoin jäädä taustalle.

Illan päättää Stoner Kings, ja stoneriahan se vähemmän yllättävästi kuulostaa olevan. Heti alkuun, totta kai, huomion kiinnittää  siihen, että vokalistin tonttia hoitaa show-painija StarBuck. Pumppu sylkee ihan kivaa boogieta, ja välissä StarBuck väläyttää valloittavaa kanadalaista hymyään. Äijillä tuntuu olevan muutenkin mukava meno lavalla. Kitaristin taustavokaalit paranevat alun jälkeen. Välispiikit vedetään vakuuttavalla ameriikalla, mutta poliittiset stamentit pitäisi ehkä jättää omaan mahaan. Valloittava hymy vaihtuu setin loppua kohden irvistyksiin. Musiikin groove toimii, puristaa olisi voinut ehkä aivan aavistuksen verran voimakkaammin, niin esitys olisi vakuuttanut enemmän. Setin lopetus on ehkä kisan tähän mennessä vakuuttavimpia, kun tempoa lasketaan tyylikkäästi.  Välispiikissä StarBuck muisti myös tyylikkäästi todeta yleisölle, että ”äänestäisivät sydämellään”.

Sydäntään yleisö käyttikin äänestämällä jatkoon Grinin sekä The Nomadin. Tuska-Torstain viimeinen esikarsinta kamppaillaan 10. toukokuuta Bar Loosessa. Silloin lavalle kapuavat Fatal Effect, Hated, Ikivirhe, Mournful Lines, Noituma ja Worthless.

Raportti: Ville Riste
Kuvat: Aleksandra Majak