Tuska-Torstain finalistit valittu – toinen semifinaali tarjoili metallin riemua
Toukokuu laitettiin komeasti säppiin, kun kuun viimeisenä päivänä metallifanien korvia höllittiin taas Bar Loosessa. Tuska-Torstai -bändikilpailun toinen ja viimeinen semifinaali roiskittiin kasaan, ja ennakkosuunnitelmista poiketen finaaliin eteni tänä iltana kolme bändiä, jolloin finaali muodostuu kuuden bändin hevibakkanaaliksi.
Toisen semifinaalikattauksen puski käyntiin Hated, jonka nokkamies tuo edelleen mieleen mini-Zakk Wylden. Miehekästä touhua siis. Keikka lähti heti käyntiin oivalla rässipaahdolla, ja tukat heiluivat lavalla komeassa kaaressa. Meininki oli mukavan äkäinen, ja yleisössä huomasi heti pään nyökkymistä ja jalkojen vipatusta. Hated on selvästi tiukentanut liveotettaan sitten esikarsintojen. Bändillä oli keikan aikana ilmeisesti pieniä teknisiä ongelmia, mutta keikkaa painettiin siitä huolimatta eteenpäin leuka pystyssä ja hyvällä asenteella. Vaikka meno oli vakuuttavaa, olen edelleen sitä mieltä, että eri vokalisti tekisi bändille ihmeitä. Saisi olla jokin säväytys, jolla työntää reunan yli. Keikka puskettiin läpi hyvällä asenteella ja paikoin kuulostettiin ihmeen paljon esimerkiksi Testamentin kaltaiselta hevijätiltä.
Mainos päättyy
Hieno juttu, että Archares on ottanut käsitteen ”mammametallia” ylpeästi itselleen. Yhtye astelee lavalla, ja tuo melodisen metallin ihme esittelee taitojaan. Syntikka on vahvasti esillä, ja totta kai, mukana on sellisti, jonka tukka pyörii vinhaa tahtia pitkin keikkaa. Rumpali tekee edelleen vakuuttavaa työtä ja taitaa olla parasta tässä bändissä. Sonata Arctica nousee toki heti mieleen, mutta tällä kertaa vokalistin ääni alkukeikasta ei tee yhtä suurta vaikutusta kuin esikarsinnoissa. Keikan edetessä vokaalit paranevat, joten äänenavaus tapahtui kenties lopullisesti vasta keikan aikana. Bändi ottaa hyvää kontaktia yleisöön ja välillä kuullaan syntikka- ja kitarasooloja. Välillä tuodaan sello-osuuksiakin todella esille. Sellistin örinämörinästä ei tällä kertaa meinaa tulla mitään. Keikka vedetään kuitenkin hyvällä fiiliksellä ja pilke silmäkulmassa. Kundeilla taisi olla kuitenkin ihan hauskaa lavalla.
Mainos päättyy
”Rässiä ripuliperseestä” lupaa Grin, ja melko lailla samalla voimalla kuin ripuli pamahtaa pyllystä pamahtaa bändin keikkakin käyntiin. Bassosaundi on edelleen helvetin messevä, ja tyylipuhtaan thrashin lisäksi löytyy musiikista myös sludge-elementtejä. Väkevää vetoa ja komeita kitarasooloja. Laulajakin kuulostaa paremmalta kuin esikarsinnoissa. Yhteensoitto pelaa nätisti ja meno sen kuin kiihtyy keikan edetessä. Välillä kuulostetaan paikoin jopa kotimaamme thrash-pioneeri Stonelta. Komea esitys, joka flirttailee välillä häpeilemättömästi sen täyden rässimeiningin kanssa, ja välillä etsii elementtejä aivan muualta. Ukot heittivät kovan keikan.
Rumpuintrot on aina kova juttu, ja sen tietää myös Keravan ihme I Revolt. Keikka eteneekin hyvällä boogiella ja räyhäämisellä. Yleisössä on huomattavissa myös pientä moshpitin tynkää. Bändin soitosta ei tahdo keksiä mitään motkotettavaa. Mukavaa mörinää ja kaunista, vihaista rässiä. Paikoin tuntuu, että yleisö syö bändin käsistä. Mainitaan nyt taas se, että kitaristi on kuin mini-Dimebag Darrel. Välillä jalkaa uskalletaan ottaa hieman pois kaasulta, mikä toimii yllättäen hyvin. Kovaa paahtoa. Tässä välissä on todettava, että näissä kisoissa on etenkin semifinaaliin edettäessä aivan pirun kova taso. Huh!
Mainos päättyy
Kannelmäen kauniit pojat ovat taas jättäneet paidat takahuoneeseen ja muistaneet ottaa Rickenbackerin mukaan lavalle. Kyseessä on siis tietenkin hc-punk poppoo Ikivirhe. Kitaristi-laulajan pipo tuntuu heti alkuun pysyvän menossa juuri ja juuri mukana, ja kyllähän se päästä tipahteleekin pitkin keikkaa. Rumpali hakkaa helvetin kovaa, ja metalli-illan keskelle saadaan aikaan punkin riemujuhlat. Tällä kertaa keikan miksaus valitettavasti hieman kusee, ja lyriikat hukkuvat jonnekin bändin muun soiton alle. Pojat eivät kuitenkaan siitä lannistu vaan painavat menemään. Ote vain kiristyy keikan edetessä. Bändi on spiikin mukaan tehnyt jopa uuden biisin ainoastaan tätä kisaa varten. En ole itse koskaan ymmärtänyt Kannelmäen viehätystä, mutta onhan se mieltä lämmittävää katsella tällaista ”Kannelmäki strong” -reuhkaamista.
Edge of Haze esitellään ”erilaista verrattuna muihin”, ja onhan se illan muihin esiintyjiin verrattuna vähän omassa lokerossaan. Kuten jo esikarsinnoissa on meno sitä söpöä pomppua. Saundit tuntuvat aluksi vähän kuraisilta, ja meininki on aivan liian kliiniä ja turvallista. Omasta mielestäni metallissa pitää olla vähän vaaran tuntua ja aggressiota. Muusikoina pojat osaavat asiansa, mutta nyt se jää hajuttomaksi taustamusiikiksi. Kaivataan särmää, ja paikoitellen siitä annetaankin lupauksia kunnon mörinällä. Mutta minkäs teet, kun ne lupaukset jätetään jälleen lunastamatta. Loppua kohden saadaan päälle ihan kivaa mähinää ja uskalletaan hypätä yleisönkin sekaan. Jokin X-factor siitä jää kuitenkin puuttumaan.
Tuska-Torstai -kilpailu pistetään lopullisesti pakettiin Bar Loosessa 7. kesäkuuta. Kisan alkuperäisestä sadasta osallistuvasta bändistä ollaan karsiuduttu kuuteen bändiin. Bändeistä vain yksi voittaa skaban ja pääsee esiintymään tämän kesän Tuska-festivaalien avauspäivänä. Toisesta semifinaalista jatkoon pääsivät siis Grin, Ikivirhe ja I Revolt. Heitä vastassa finaalissa ovat oman semifinaalinsa selvittäneet Keoma, Of Origins ja Pahan Ikoni.
Raportti: Ville Riste
Valokuvat: Aleksandra Majak
