Tuska-Torstain kovatasoinen esikarsinta saapui Helsinkiin

Alkukevään maakuntakierroksella käynyt bändiskaba Tuska-Torstai saapui takaisin synnyinsijalleen Helsingin Bar Looseen. Torstai 12.3.2020 jäänee monelle mieleen koronaviruksen ajettua koko Suomen lähes kaaoksenomaiseen tilaan, mutta onneksi kaikki olosuhteet huomioon ottaen yleisöä on saapunut Loosen kellariin oikein mukava määrä.

Joensuun ja Oulun alkukarsintojen jälkeen tänään vietetään vuoden 2020 Tuska-Torstain neljättä alkukarsintaa, jonka karvainen ja yläosaton juontaja karjahtaa alkavaksi.

Illan avaava Gothony on kuulemani mukaan viettänyt kevyttä kahdenkymmenen vuoden taukoa, ja on nyt palannut lavoille kaikkien synkän metallin ystävien iloksi. Pahaenteisellä, Terminator-tunnaria muistuttavalla intronauhalla lavalle ilmestyvä bändi asettuu selin yleisöön ja nostaa kädet ylös. Kun soitto alkaa, tekee mieli itsekin nostaa käpälät kattoon. Oikein väkevän ja vakuuttavan kuuloista bläkkistä, mutta missä corpse paintit soittajien kasvoilta? Tämän orkesterin liveote tuntuu kaipaavan huutavasti meikkejä, ketjuja ja vöitä. Rumpupatteristo marssii päälle kuin panssarivaunu, ja kyllähän tätä kuuntelisi mielellään isoista ämyreistä. Sedät osaavat soittaa, mutta pientä teatterimaista lisäelementtiä liveshow kaipaisi. Örinän ja paahdon lisäksi bändi tarjoilee välillä hitaampia ja rauhallisempiakin tunnelmia, mutta kyllä tämän bändin vahvuus on ehdottomasti raskaammassa ulosannissa. Vaikka raskaamman kaman kanssa painitaan, olen välillä aistivani pieniä Iron Maiden -vivahteita. Ukoilla näyttää olevan lavalla hyvä meininki, joka tuntuu tarttuvan helposti yleisöönkin. Puhtaammat lauluosuudet eivät minua täysin vakuuta, mutta muuten todella vaikuttava orkesteri. Kyllä tätä mielellään katselisi ja kuuntelisi aurinkoisella ulkolavalla niistä isommistakin ämyreistä. Kunhan show’hun lisätään vähän teatteria, pyroja ja vaikka niitä corpse painttejä, niin avot!

Illan kakkosbändi Sacred Dimension onkin roudannut mukaansa lavalla jonkin sortin pystylakanan tynkää. Lavalle kannetaan myös keytar, joka herättää heti mielenkiintoni. Harmillisesti keikan alkaessa kyseinen instrumentti on jossain lavan perällä piilossa. Setti lähtee kovin pomppumetallimaisesti, ja musiikissa on vahvoja välähdyksiä metalcorea. Soitto on melodista, ja vokalisti ärjyy, örisee, karjuu ja kiljuu oikein vakuuttavasti. Basisti örisee taustalla perusvarmasti. Kitaristi lauleskelee kliinejä vokaaleja minun makuuni hieman munattomasti, vaikka välillä hän yllättääkin myös positiivisesti kovilla kiljahduksilla. Bändi nojaa vahvasti taustanauhoilta tuleviin syntikkamelodioihin, jotka kuulostavat mielenkiintoisilta, mutta itse kaipaisin jonkun niitä oikeasti livenä soittamaan. Oikein pätevän kuuloisia soittajia, mutta omaan makuun esitys nojaa liiaksi taustanauhoihin. Muutenkin meininki voisi sopia paremmin vaikka Rockfestin lavalle kuin Tuskaan. Tuskan bändeissä olen tottunut pieneen särmään, ja tämä bändi tuntuu ikään kuin silittelevän jokaista kissimirriä myötäkarvaan. Jotain terävää ja yllättävää tämä tarvitsisi. Bändin yleisökontakti on kuitenkin mainio, ja valehtelisin jos väittäisin, ettei omallakin kohdalla jalat alkaneet huomaamatta vipattamaan. Keikan ehdoton kohokohta on se, kun vokalisti vihdoin kaivaa keytarin esiin. Valitettavasti kyseisen instrumentin käyttö jää vain yhteen biisiin. Peukut biisissä olleesta ”urkusoolosta”, se oli kova. Tämä ei ole aivan minun kuppini kuumaa, mutta ymmärrän, miksi tämä löytää yleisönsä.

Eramaa ei ääkkösiä kaipaa, ja se tarjoilee vokaalit kolmen viehättävän vokalistin toimesta. Uh, miten jykevän ja jyrisevän kuuloinen rumpupatteristo puskee heti päälle! Laulukolmikolla, kitaristilla ja basistilla on hyvännäköisesti yhteen synkronoitua lavaliikehdintää ja moshaamista. Vaikka laulajia on kolme, tuntuvat vokaalit välillä hukkuvan kaiken muuan soiton alle. Soundit kohenevat onneksi keikan edetessä. Minulle tämä musiikki on jotenkin aika teflonia, eli en löydä tarttumapintaa. Pää nyökyttelee ja jalka tamppaa tahtia musiikin mukana, mutta itse asiasta en tunnu saavan kiinni. Tämä on kuin hyvää taustamusiikkia, johon ei kiinnitä liiaksi huomiota. Jotain folk metalia tässä on, eikä se tosin koskaan ole ollut minun genreni. Bändin konsepti on kuitenkin hyvä, ja orkesteri muutenkin kovin sympaattisen oloinen. Antakaa vaan palaa, ja vääntäkää idea kunnolla kaakkoon! Eramaasta saisi helposti leivottua jonkinlaisen metallimaailman Värttinän. Orkesteriin voisi sopia vielä vaikka viulisti. Kenties suurimman miinuksen antaisin siitä, että keikan lopuksi yleisölle aletaan kertoa keikan draaman kaarta. Se tuntuu hieman yleisön aliarvioimiselta, ja vähentää sitä oman tulkinnan määrää, jolla mielestäni taiteessa kuin taiteessa kuuluu antaa tilaa.

Maakuntakierros on supistanut alkukarsinnat aiempien vuosien kuuden bändin illoista neljään, ja Helsingin ensimmäisen alkukarsintakierroksen päättää Ninetyfive50. Mätsääviin pelipaitoihin sonnistautunut orkesteri iskee äkäisesti heti asiaan, ja poikien päät pyörivät lavalla tuulimyllyjen lailla. Tämä groovahtavaa metallia tarjoileva bändi näyttää lavalla vihaiselta, mutta hetki siinä menee, ennen kuin aggressio alkaa välittyä lavalta yleisön perälle. Panteraa ja Lamb of Godia on selkeästi treenikämpillä kuunneltu sekä vaikutteita imetty. Soitto on perusvarmaa ja vakuuttavaa, mutta jotenkin yllätyksetöntä. Kyllä tätä kuunnellessa alkaa väkisinkin pää nyökyttelemään sekä jalka taputtamaan tahtia. Laulajan Pepsodent-hymy valaisee tanssilattiaa lähestulkoon yhtä paljon kuin Loosen valorekit. Yhden biisin riffi kuulostaa täysin suoralta lainalta Slayerin Stain of Mind -biisistä, ja muutenkin tuntuu, että paljon on lainailtu jo edellä mainituilta bändeiltä. Kun näin paljon on otettu esikuvilta, ne oman bändin pelipaidat voisi korvata vaikka Slayerin, Panteran ja Lamb of Godin paidoilla, ikään kuin alleviivatakseen, että ”joo, näistä me digataan ja siksi meidän musakin on tällaista”. Hyviä soittajia koko kööri, vähän jää kuitenkin kädenlämpöinen fiilis. Jotain ”oho-efektiä” jäin kaipaamaan, vaikka yleisö tuntui nauttivan, ja jopa pientä pitin tynkää alkoi keikan edetessä lattialle ilmetä.

Kaiken kaikkiaan Tuska-Torstai osoitti jälleen kovan tasonsa, ja illan jokainen artisti vakuutti omalla tavallaan. Kisa on kuitenkin kisa, ja karsintaa on tehtävä. Tämänkertaisesta Tuska-Torstain esikarsinnasta eteenpäin jatkavat Sacred Dimension sekä Ninetyfive50!

Karsiminen jatkuu Bar Loosessa jälleen torstaina 19. maaliskuuta.

Teksti: Ville Riste
Valokuvat: Sami Eräluoto

Kommentoi julkaisua