Tuskaa ja nautintoa! Klassikkoarviossa Judas Priestin 40-vuotias ”Screaming For Vengeance”

Kirjoittanut Jani Lahti - 17.7.2022

Judas Priestin järjestyksessään kahdeksas albumi ”Screaming For Vengeance” on viimein päässyt 40 vuoden ikään. Legendaarinen albumi saavutti aikanaan Yhdysvalloissa kaksinkertaisen platinamyynnin rajan ja vei yhtyettä eteenpäin paitsi musiikillisesti, niin myös fanikannassa. Myös niin kutsuttua ”kasarisoundia” tarjoileva albumi on brittiläisen heavy metalin aallonharjalla itseasiassa ensimmäisiä, joissa soundit on 80-luvulle tyypillisesti hieman reilummin kaikuvia. Voisiko sanoa, että yleissoundi on tietyllä tavalla hieman ”juustoisempi” mutta myös kirjaimellisesti metallisempi, kuin heavy metalille tai hard rockille siis aiemmin oli tyypillistä.

Albumi joka alkaa ”Hellion” introlla ei voi olla huono. Se on fakta numero yksi tässä kohdin. Toisinaan kiertueilla Judas Priestin live-setinkin startannut intro jatkuu albumilla luontevasti suoraan ”Electric Eye” biisiin, joka on vähintään klassisinta Judas Priestiä. Kuin heavy metal musiikin siihenastinen prototyyppi. Kun Rob Halford laulaa luontaisessa karismassaan ”I’m made of metal…”, ei ole epäilystäkään uskottavuudesta. Oikeastaan ”Hellion” ja ”Electric Eye” ovat kuin yksi ja sama kappale. Ne kuuluvat yhteen kuin vaikkapa Bonnie ja Clyde, Sid ja Nancy tai Thelma ja Louise. 

Riding On The Wind” ja ”Bloodstone” johtaa kuulijan albumin perusrunkona kohti sen puoltaväliä takuuvarmalla otteella. Siinä missä ”Riding On The Wind” on kevyempänä ja nopeampana tyyliltään osa power metalin esiastetta, on se myös albumin ehkä vähiten tunnettu kappale. ”Bloodstone” rokkaa edelleen kovaa kaikessa yksinkertaisuudessaan, olleen keskitempoisessa raskaammassa poljennossa albumin tärkeimpiä biisejä.

Puolessa välissä albumi lähestyy sen ehdottomaa parhautta. ”(Take these) Chains” on amerikkalaisen tuottajan ja säveltäjän Bob Halligan Jr:n albumille tekemä kontribuutio, jonka keveähkö hard rock ja iskelmällisyys sopii kokonaisuuteen sen tunnelman ansiosta lähes täydellisesti. Peräkkäin sadomasokistisen ja groovaavan ”Pain And Pleasure” asennejynkyn kanssa se muodostaa ehkäpä albumin mielenkiintoisimman ja toimivimman biisikaksikon. Molemmat kappaleet ovat lyyriseltä teemaltaan lisäksi jonkinlaisia parisuhdedraamoja, minkä vuoksi ne myös sopivat peräkkäin.

Hieman yllättävästi albumin nimikappale ”Screaming For Vengenace” ei ehkä tällä albumilla ja vieläkään ole sitä albumin kovinta kamaa. Asenteikkaasti rullaava, mutta ehkä hieman ärsyttävänki kertosäkeistön tarjoava biisi kuuluu albumille tottavie muiden mukana, mutta sen rooli jää herkeämättä seuraavan varjoon. 

Kappale nimeltä ”You’ve Got Another Thing Coming” on perinteisintä Judas Priest -musiikkia sellaisten aiempien klassikoiden, kuten ”Breaking The Law” ja ”Living After Midnight” ohella. Yhtään liioittelematta voidaan todeta, että ”You’ve Got Another Thing Coming” on juuri se single jonka yhtye tarvitsi tuohon uransa vaiheeseen, hieman flopiksi jääneen, mutta mainion ”Point Of Entry” albumin jälkeen. ”You’ve Got Another Thing Coming” kappaleen lyyrinen ”täältä pesee” asenne yhdistettynä tarttuvaan hard rock riffittelyyn on hurmannut sukupolvia ilmestymisensä jälkeen yhä uudestaan ja uudestaan. Tehden sen edelleen tiivistetysti ja ytimekkäästi.

Albumin parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti myös toiseksi viimeinen hillitympi ”Fever”, joka sisältää myös taattua Priest-energiaa. Kappale pitää albumin punaista lankaa tiukasti otteessaan muistuttaen tunnelmaltaan paljolti albumin keskivaiheen kappaleita. Ja mikä olisikaan parempi tapa päättää näinkin hittivetoista levyä, kuin mainio ”Devil’s Child”. Kappaleen korvamatona päähän jäävä ”I believe you´re the devil’s child” hokema on yhtä aikaa hieman kliseinen, kuin myös pirunsarvi-käsimerkkiä väkisinkin ilmaan työntävä pala Judas Priestin ja 80-luvun heavy metalin rienaavaa historiaa.

”Screaming For Vengenace” on klassinen Judas Priest albumi ilman epäilyksen häivää. Vielä 40 vuotta sen ilmestymisestä sitä voi hyvällä omallatunnolla pitää yhtyeen parhaimpina albumeina, ellei jopa parhaana. Albumi on saanut kehuja myös myöhemmin metallin suuruuksiksi kohonneilta legendaarisilta muusikoilta. Tällaisia ovat erityisesti edesmennyt Pantera-kitaristi Dimebag Darrell, jolle albumi oli tiettävästi yksi kaikkien aikojen kärkipään suosikeista.

 ”Screaming For Vengeance” on paitsi helppo kuunneltava, mutta sisältää edelleen myös mahdottoman hyvin tuotettua 1980-luvun alun kitaravetoista raskasta musiikkia. Siihen kun lisää aikaimme kovimpien metallilaulajien… korjaan; metallijumala Rob Halfordin virheettömät laulusuoritukset, ei kokonaisuutta voi oikein edes kunnolla kritisoida.