Tusmørke – Ført Bak Lyset

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 3.6.2016

Tusmørke on vielä melko tuntematon nimi, vaikka ”Ført Bak Lyset” on jo yhtyeen kolmas albumi. Tusmørkellä on todella tunnistettava, omaperäinen ja hauska tyylinsä tehdä musiikkia, mutta ehkäpä norjankieliset sanoitukset syövät ihmisten intoa tutustua yhtyeeseen. Siitä huolimatta Tusmørke vakuutti jo ensikuulemalta ja albumi vain kasvaa kasvamistaan jokaisella kuuntelukerralla.

Tusmørken musiikkia on vaikea luokitella yhteen tiettyyn kategoriaan. Suuressa osassa ovat progressiivisuus ja folk, jotka saavat lisämaustetta mm. psykedeliasta, maukkaasta funk-groovesta ja milloin mistäkin. Vaikutteet vaihtelevat kappaleittain. Esimerkiksi ”Et Djevelsk Mareritt” on mestarillinen taidonnäyte rauhallisen progen osaamisesta, kun taas ”Vinterblot” edustaa levyn menevämpää puolta. Parhaimmillaan ”Ført Bak Lysetin” musiikki on monipuolista, ainutlaatuista ja kaikin puolin uskomattoman taitavasti tehtyä. Osa kappaleista olisi tosin kaivannut vielä jonkin verran hiomista, mutta kokonaisuutena levy on siitä huolimatta loistava.

Tusmørken luoma pirteä, mutta mystinen äänimaailma on lähestulkoon kuin jostain Norjan perämetsissä tapahtuvasta fantasiasadusta. Jos metsänpeikolle antaisi pianon ja poikkihuilun ja opettaisi soittamaan ja laulamaan, se kuulostaisi varmaankin aika pitkälti Tusmørkeltä. Yksi hienoimpia asioita tällä levyllä on nimenomaan huilunsoitto. Huilulla luodaan monenlaisia sävyjä levyn jokaiseen kappaleeseen rennosta groovesta haikeisiin melodioihin. Voisi jopa sanoa, että huilu on Tusmørken sielu. Lisäksi kappaleiden taustalla tapahtuu koko ajan jotain mielenkiintoista. Myös persoonallinen ja veikeä laulu tuo musiikkiin oman mausteensa yhdessä norjankielisten sanoitusten kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tusmørke on yksi omaperäisimmistä yhtyeistä, johon olen pitkään aikaan törmännyt. ”Ført Bak Lyset” on pirteä, raikas, moniulotteinen ja hauska, mutta samalla hieman haikea ja synkeä kokonaisuus. Tämä oli kaikin puolin erittäin positiivinen yllätys. Tusmørken soisi saavuttavan tällaisten levyjen myötä huomattavasti nykyistä suurempaa suosiota.

8/10

Kappalelista:
1. Ekebergkongen
2. Et Djevelsk Mareritt
3. De Reier Fra Oss
4. Ført Bak Lyset
5. Spurvehauken
6. Nordmarka
7. Vinterblot

Tusmørke Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jyri Kinnari