Tutkimuksen mukaan metallimusiikin kuuntelijat ovat lempeitä, luovia ja epäitsevarmoja

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 15.11.2022

Moni meistä saattaa keittiöpsykologiaa harrastaessaan tulla siihen tulokseen, että tietyn musiikkigenren kuuntelijat muistuttavat jollain tapaa toisiaan persoonallisuutensa puolesta.

Nyt Very Well Mind on raportoinut toteuttamastaan tieteellisestä tutkimuksesta, joka tuntuisi vahvistavan tätä näkemystä. Yli 36 000 osallistujaa ympäri maailmaa pyydettiin arvioimaan yli 104 erilaista musiikkityyliä ja täyttämään samalla kyselylomakkeita, jotka liittyivät ”Big 5” -persoonallisuuspiirteisiin, jotka on luokiteltu viiden perusominaisuuden mukaan: ekstroversio, avoimuus, sovinnollisuus, tunnollisuus ja neuroottisuus.

Kun tutkimukseen osallistuneet henkilöt olivat antaneet tietoja omasta suosikkimusiikistaan, tulokset paljastivat vahvan yhteyden ihmisen psyyken ja hänen kuuntelutottumustensa välillä. Tutkimuksessa huomautettiin kuitenkin, että muillakin yksilöllisillä eroilla on merkitystä.

Tutkimuksella oli sanottavaa metallin ja rockin kuuntelijoista. Tutkimuksen mukaan rock ja heavy metal heijastavat usein ”vihaa, uhmakkuutta ja aggressiivisuutta”, mutta lisää, että aggressiivisesta musiikkimaustaan huolimatta he ovat ihmisinä kuitenkin täysin päinvastaista. Rock- ja metallifanit osoittautuivat lempeiksi ihmisiksi, jotka ovat luovia introverttejä, joilla on kuitenkin huono itsetunto.

Popin kuuntelijoiden puolestaan kerrotaan omaavan korkean itsetunnon ja ekstrovertin persoonallisuuden, ja heillä oli rehellisiä, tavanomaisia ja ahkeria piirteitä.

Tutkimuksessa myös kehotetaan kuuntelemaan muutakin musiikkia, kuin omia suosikkibändejään. Tämän neuvotaan vaikuttavan positiivisesti aivoihin.