Tuulahdus talvea alkavan kesän keskellä: Wintersun, Arion ja Darkest Horizon Seinäjoen Rytmikorjaamolla
Mikäli kesän vääjäämätön saapuminen laittoi ahdistamaan liiaksi, oli Seinäjoen Rytmikorjaamolla 17. päivä toukokuuta tarjolla tuulahdus keskeltä sydäntalvea Wintersunin muodossa. Bändi kiertää parhaillaan Suomea ensilevytyksensä 15-vuotissyntymäpäivää juhlien soittamalla klassikkolevynsä alusta loppuun. Kyseessä ei ollut siis täysin tavanomainen keikka, ja tämä oli etenkin yhtyeen pitkäaikaisille faneille ainutkertainen kokemus. Kyseinen erikoisuus on mahdollista kuulla Suomen kamaralla vielä John Smithissä, minkä jälkeen yhtye suuntaa ulkomaisten festareiden kautta uuden levyn tekoon. Nuo keikat saattavatkin bändin laulaja-kitaristi-kiippari Jari Mäenpään mukaan olla viimeinen mahdollisuus kuulla joitakin bändin vanhoja kappaleita livenä.
Illan molemmat lämmittelijät olivat minulle ennestään tuntemattomia pikaista tutustumista lukuun ottamatta. Ensimmäisenä vuorossa oli saksalainen Darkest Horizon. Yhtye soitti melodista death metaliaan varmalla ja rennolla otteella, eikä illan ensimmäisen esiintyjän menoa tuntunut haittaavan edes lämppäribändien kohdalle niin usein osuva kuuntelijoiden vähyys. Kaiken kaikkiaan Darkest Horizon vaikuttaisi menevän itselläni kategoriaan ”en välttämättä kuuntelisi levyltä, mutta bändin viihdyttävää livemeininkiä saattaisin mennä katsomaan uudestaankin”.
Myös illan toinen esiintyjä, kotimainen Arion, oli minulle uusi tuttavuus. Keikan alettua mahtipontisella sinfonisella introlla ja yhtyeen päästyä sen myötä vauhtiin oli yleisöäkin jo paikalla hiukan enemmän. Jokainen jäsen hoiti instrumenttinsa kiitettävästi, ja Arionin melodisessa, tarttuvassa kappalemateriaalissa korostui varsinkin laulajan rooli, mitä korosti vokalisti Lassi Vääräsen energinen esiintyminen. Moni sai siitä varmasti enemmän irti, mutta minulla rokkikukkomaiset elkeet ja yleisön huudattaminen joka biisin välissä eivät oikein nappaa. Syy bändin suosioon on kuitenkin helppo nähdä, vaikkei sen kaltainen musiikki olekaan aivan oma juttuni.
Mainos päättyy
Viimeistään eeppinen ”Winter Madness” -intro keräsi Arionin jo varsin onnistuneesti täyttämän salinedustan täyteen katsojia. Wintersunin ensimmäinen levy on jo muodostunut klassikoksi, jota Mäenpää ei ole monien fanien mielestä ainakaan vielä toistaiseksi onnistunut ylittämään. Luvassa olisi siis jotain ainutlaatuista. Keikan avaajana toiminut raivokkaan energinen ”Winter Madness” villitsikin yleisön välittömästi. Kyseinen kappale on myös omiaan osoittamaan bändin teknisen osaamisen tason, mikä tosin ei tule yllätyksenä kenellekään Wintersunia aiemmin seuranneelle. Heikki Saari hoitaa Kai Hahdon vaativat rumpuosuudet kiitettävästi Asim Searahin ja Jukka Koskisen täydentäessä rytmipuolen. Myönnettäköön, että pieni osa minua haluaisi vielä nähdä Mäenpään soittamassa omia soolojaan, mutta moiset haikailut on helppo unohtaa hänen multitaskingin taakasta vapaata laulutyöskentelyä kuunnellessa. Vapautunut, vahvasti eläytyvä esiintyminen sekä runsas vuorovaikutus yleisön kanssa viestii myös siitä, että päätös luopua kitarasta oli oikea. Mielestäni Mäenpää on kehittynyt roolissaan yhä luontevammaksi ensimmäisiin uuden kokoonpanon keikkoihin verrattuna. Myös palapelin viimeinen pala loksahtaa kohdalleen Teemu Mäntysaaren suoriutuessa edellä mainituista sooloista paitsi täydellisesti mutta myös omaa tyyliään mukanaan tuoden.
Albumi soitettiin läpi kokonaisuudessaan, ja varsinkin Wintersun-klassikot kuten ”Winter Madness”, ”Battle Against Time” ja ”Starchild” saivat yleisöön kunnolla vauhtia. Pittikin pyöri useaan otteeseen. En lähtenyt mukaan edes silloin, kun lattiaa peittävät juomat olivat jo imeytyneet kömpelöimpien yksilöiden Wintersun-paitoihin, vaan keskityin tällä kertaa ennen kaikkea kuuntelemaan. Hiukan harvinaisempien vetojen kuten ”Beautiful Deathin” kokeminen livenä olikin todella upeaa. Ensimmäisen levyn outron jälkeen alkava ”When Time Fades Away” osoitti, että lisääkin olisi luvassa ”Sons of Winter and Starsin” muodossa. Sen jälkeen koitti lyhyt hiljaisuus, ja lavalle asteli Teemu Mäntysaari soittamaan seuraavan kappaleen akustista introa. Tiesinkin jo, mitä olisi luvassa: bändin hiljattain debytoima ”Uusi kappale”, jonka se ei ole myöntänyt olevan ”Time II:n Storm”. Kyseessä on nopea, raivokas ja Wintersunin mittapuulla melko lyhyt kappale, joka muistuttaa tyyliltään hiukan enemmän ensimmäisen levyn materiaalia. ”Time II:n” odottaminen käy hetki hetkeltä vaikeammaksi ja kuin kääntääkseen veistä haavassa soitti bändi encorena vielä ”Timen”.
Tekninen puoli oli kunnossa, soundit olivat selkeät ja jokainen instrumentti erottui hyvin. Myös valosuunnittelu tuki hienosti kappaleiden kulkua. Kokonaisuus oli kaiken kaikkiaan juuri niin majesteettinen, tunnelmallinen ja – pahoitteluni näinkin kuluneen termin käytöstä – eeppinen kuin Wintersunilta voi odottaakin, ja klassikkolevyn läpi soittaminen lisäsi tunnetta entisestään. Koen vanhan materiaalin sopivan ehkä live-tilanteeseen vieläkin paremmin, koska sen biisimateriaali nojaa vähemmän orkestraatioihin, jotka Wintersunin tapauksessa tulevat taustanauhoilta. ”Time”-levyn kappaleet kuulostavat hyvältä livenä, mutta ne pääsevät parhaiten oikeuksiinsa levyllä.
Wintersun tempaisi minut onnistuneesti talviseen maailmaansa, missä puolitoista tuntia kului kuin siivillä. Onneksi keikan loputtua ei kuitenkaan käynyt kuin ”Death and the Healingin” linnulle, vaan laskeutuminen takaisin todellisuuteen tapahtui astetta pehmeämmin. Keskelle lunta, tähtiä ja kosmoksen mysteerejä pääsee vielä John Smithissä. Jos tämä spektaakkeli on vielä jäänyt näkemättä, niin mars, lippuja ostamaan.
Wintersunin settilista:
1. Intro/Winter Madness
2. Beyond the Dark Sun
3. Sleeping Stars
4. Battle Against Time
5. Death and the Healing
6. Starchild
7. Beautiful Death
8. Sadness and Hate
9. When Time Fades Away/Sons of Winter and Stars
10. Uusi kappale (Storm)
Encore:
11. Time
Mainos päättyy
Teksti: Konsta Hietaniemi
Kuvat: Iida Hietaniemi