Twenty One Pilots Helsinkiin lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.5.2016

Twenty One Pilots 2016Viime vuosien isoimmaksi läpimurtoyhtyeeksi noussut Twenty One Pilots saapuu syksyllä ensimmäiselle Suomen vierailulleen. ”Stressed Out” -hitillään kansainväliseen megasuosioon singahtanut, ilmiömäisistä live-esiintymisistään tunnettu yhdysvaltalaiskaksikko keikkailee Helsingin Jäähallissa tiistaina 25. lokakuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 13. toukokuuta Ticketmasterissa.

Twenty One Pilots lukeutuu viime vuosien musiikillisiin menestystarinoihin, joka on noussut vain muutamassa vuodessa tuntemattomuudesta albumilistojen kärkeen ja jättiareenat ympäri maailmaa täyttäväksi megabändiksi. Toukokuun lopulla Yhdysvalloista starttaava EMØTIØNAL RØADSHØW -maailmankiertue on jatkoa viime vuoden loppuunmyydylle Blurryface-kiertueelle. Loistavan live-esiintyjän maineessa olevan yhtyeen kaikki Pohjois-Amerikan 48 kiertuepäivää on jo loppuumyyty, yhtye tekee mm. kaksi loppuunmyytyä keikkaa New Yorkin kuuluisassa Madison Square Gardenissa elokuussa.

Vuonna 2009 Yhdysvaltojen Ohiossa perustetun yhtyeen muodostavat laulaja-pianisti-biisintekijä Tyler Joseph ja rumpali Josh Dun. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät ainutlaatuisesti kantaaottavat lyriikat, näppärä sanataituruus, tarttuva pianovetoinen pop, menevä rumpurytmittely ja urbaani reggae.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Twenty One Pilotsin viime vuonna julkaistu kakkosalbumi ”Blurryface” nousi julkaisuviikollaan Yhdysvaltain albumilistan ykköseksi. Levyltä nostettu ”Stressed Out” -single on kerännyt YouTubessa jo yli 312 miljoonaa katselukertaa ja se on myynyt Suomessakin platinaa. Tarttuva single on valloittanut radiokanavat ja jyrännyt myös Spotifyn soitetumpien listoilla. Tällä hetkellä listoja valloittaa ”Ride”-single, jonka videota on katsottu YouTubessa jo lähes 43 miljoonaa kertaa. Yhtye on myös napsinut viime aikoina paljon arvostettuja ehdokkuuksia palkintogaaloissa. Toukokuun lopulla järjestettävässä Billboard Music Awardsissa bändi on ehdolla neljässä kategoriassa: Top Duo/Group, Top Rock Artist, Top Rock Album (”Blurryface”) ja Top Rock Song (”Stressed Out”).

Yhtyeen vuonna 2013 julkaisema debyyttialbumi ”Vessel” on vuorostaan myynyt jo toista miljoonaa kappaletta, ja albumi toi yhtyeelle myös halutun MTV Artist To Watch -tittelin. Levyltä nostetut singlet ”Holding On To You”, ”Car Radio” ja ”House of Gold” ovat lisäksi myyneet kultaa.

KEIKKA:
Twenty One Pilots (USA) – EMØTIØNAL RØADSHØW TOUR
Ti 25.10.2016 Jäähalli, Helsinki
Ovet klo 19

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin pe 13.5.2016 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 37,50 / 43,50 / 48,50 euroa Ticketmasterista

www.twentyonepilots.com
www.facebook.com/twentyonepilots
https://twitter.com/twentyonepilots
www.instagram.com/twentyonepilots
www.livenation.fi