Twiggy Ramirezin raiskaussyytöksien takia bändistään erottanut Marilyn Manson: ”En eronnut Twiggysta ystävänä tai veljenä”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 2.1.2018

Lokakuussa 2017 Marilyn Mansonin basistia, Jeordie ”Twiggy Ramirez” Whitea syytettiin entisen tyttöystävänsä Jessicka Addamsin raiskauksesta. Pian Manson erotti Twiggyn bändistään syytösten takia. Nyt Manson kuitenkin kertoo Kerrang! -lehdelle, ettei raiskaussyytös ollut ainoa päätökseen vaikuttanut tekijä:

”En eronnut Twiggysta ystävänä tai veljenä, koska välitän hänestä edelleen suuresti. Mutta en voi sanoa, että musiikillinen suhteeni Twiggyyn olisi ollut hyvä vähään aikaan. Suhteeni Tyler Batesiin ”The Pale Emperor” -albumilla sai minussa tapahtumaan asioita, enkä halua päästää negatiivista energiaa takaisin elämäni. Elämässäni oli muita ihmisiä, joiden ajattelin olevan ystäviäni ja jotka jouduin poistamaan elämästäni tänä vuonna, sekä paljon pettämisiä, jotka yllättivät minut. Minun täytyi hieman järjestellä asioita ja omaksua uusi asenne. Ihmiset pitivät kiltteyttäni ja anteliaisuuttani heikkoutena, joten omaksuin sellaisen asenteen, että ”jos pelleilet kanssani kohtaat seuraamukset”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat