Twisted Sisterin joutsenlaulusta kolmekymmentä vuotta
Twisted Sister oli pitkään yksi New Yorkin alueen suosituimmista klubibändeistä myyden loppuun kolme kertaa Tavastiaa isompia paikkoja. Siitä huolimatta ura ei tuntunut etenevän, ja varsinkin levydiilin hankkiminen tuntui olevan mahdottomuus. Sen vuoksi bändi käänsi katseensa kohti Eurooppaa, jossa tunnuttiin suhtautuvan bändin androgyyniseen mekkalointiin suopeammin. Englannista bändi nappasi vihdoin sopimuksen pienen Secret Recordsin kanssa. Yhtye sai julkaistua ”Under The Blade”-debyytin, mutta levy-yhtiön resurssit eivät riittäneet tukemaan yhtyettä. Englannista yhtye sai kuitenkin jalansijaa esiintyen legendaarisessa Top Of The Pops-ohjelmassa ja vähintään yhtä legendaarisilla Readingin – ja Doningtonin Monsters Of Rock-festivaaleilla. Pientä kahinaa saatiin aikaan Hanoi Rocksin ja Manowarin kanssa, jotka olivat kritisoineet yhtyettä lehdistössä. Outoa sikäli, että Manowarissa soitti kitaraa Ross The Boss, joka oli TS-basistin Mark ”The Animal” Mendozan vanha bändikaveri. Hanoi Rocks kutsui TS:ää ”Tuhkimon rumiksi siskopuoliksi”. Myöhemmin vokalisti Dee Snider on sanonut sen olevan loistava lausunto. Motörheadin Lemmystä bändi sen sijaan sai välittömästi ikuisen ystävän ja tukijan.
Pikku hiljaa yhtyeen rujo ulkomuoto ja tarttuvat kappaleet alkoivat saada tunnustusta bändin kotimaassa Yhdysvalloissa, huipentuen bändin kolmanteen albumiin nimeltä ”Stay Hungry”. Albumia myytiin monta miljoonaa ”I Wanna Rock” – ja ”We’re Not Gonna Take It”-videoiden vauhdittamina. Nuorten kapinallisten ja väärinymmärrettyjen tunnuslauluiksi nousseet biisit johdattivat Dee Sniderin aina Yhdysvaltain senaatin kuultavaksi asti. ”Washingtonin ämmät” eli PMRC otti bändin hampaisiinsa muun muassa sen oletetun väkivaltaisuuden vuoksi. Snider ei ollutkaan odotetun helppo saalis, vaan käänsi homman voitokseen. Kannattaa vaikka Youtubesta tsekata Deen puheenvuoro. Myöhemmin Snider tosin huomautti, että heavy metal-yhteisö olikin kokenut itsensä petetyksi hänen mentyään senaattiin heiluttamaan lippua heavyn puolesta. Ajatus, jota minä en ymmärrä.
Ongelmat alkoivat ilmetä seuraavan ”Come Out & Play”-levyn kirjoitusvaiheessa, kun biisien kirjoittaja Snider sanoi olevansa vailla inspiraatiota. Hän oli ilmoittanut, että seuraavan levyn tarkoitus oli tehdä Twisted Sisteristä yksi maailman suurimmista bändeistä. Hänellä oli rahaa, perhe, suosiota, autoja, iso talo ja niin edelleen. Nuo kaikki edellä mainitut asiat kuitenkin hankaloittivat kirjoittamista, sillä hänellä ei enää ollut mitään syytä olla vihainen maailmalle, joka ei ollut heitä ymmärtänyt. Ennen tuo viha oli toiminut polttoaineena hiteille, mutta nyt ei ollut vihalle kohdetta. Laadukasta materiaalia oli vaikea kirjoittaa, ja esimerkiksi Bob Ezrin hylkäsi mahdollisuuden tuottaa levy sen heikon tason vuoksi. Levyn myyntiluvut eivät osuneet lähellekään edellisen albumin määriä, vaikka mistään täydellisestä katastrofista ei voida missään tapauksessa puhua. Kultaa irtosi silti niin Suomesta kuin USA:sta. Osa Yhdysvaltojen kiertueesta jouduttiin perumaan heikon lipunmyynnin vuoksi, ja yhtyeen jäsenten välit alkoivat rakoilla. Kesäkuussa 1986 Suomeen ja Italiaan suuntautuneiden keikkojen jälkeen rumpali A.J. Pero (rip) otti ja lähti.
Mainos päättyy
USA:n osuuden peruuntuminen oli varsinkin Deelle kova paikka, ja hän alkoi itseinhossaan suunnitella enemmän mainstreamiin suunnattua levyä. Hänen ajatuksenaan oli antaa muulle bändille aikaa kerätä itsensä kasaan, ja toteuttaa tuleva albumi soolotyönä. Deen aikomus oli luoda Me & The Boys-niminen bändi Bryan Adamsin hengessä, jossa pop ja rock kohtaisivat. Yhtyeen ulkonäkö olisi revityissä farkuissa ja tennareissa enemmän vanhaa Ramones-koulukuntaa kuin metallimaailmaa. Tämän ohella Deen maailman täyttivät monet muut aktiviteetit, kuten radio ja kirjan kirjoittaminen.
Levy-yhtiön painostus johti kuitenkin siihen, että ajatus sooloalbumista muuttui uudeksi Twisted Sister-levyksi. Hukkuvan laivan kapteeniksi palkattiin Beau Hill, joka oli luonut nimeä Ratt-yhtyeen tuottajana. Levy-yhtiö antoi lupauksensa seistä täysin levyn takana ja elvyttää bändin ura. Levytyksen aikana Deen ja hänen vaimonsa Suzetten liitto oli karilla ja Dee asui hotellissa. Terapian kautta liitto pelastui, ja Dee on sanonut myöhemmin, että levytyksen sijaan koko bändin olisi pitänyt mennä terapiaan.
Muutama viikko ennen levyn ilmestymistä julkaistiin singlenä ”Hot Love”, joka tuli jäämään bändin viimeiseksi singleksi. Kappaleesta tehtiin video, jonka kuvauksissa käytettiin kuulemma 130 hot rod-autoa. Ensimmäistä kertaa yhtye flirttaili videossa seksin kanssa, ja nätti tyttöhän Deen jahtauksen kohde kieltämättä oli. Joskin Dee taisi olla enemmän auton perässä, kuin tytön. Bändikin oli mukana videossa, mutta uudesta rumpalista Joe Francosta näytettiin vain pikaisia vilauksia. Ei huono video lainkaan, mutta siihen aikaan äärimmäisen tärkeä MTV hylkäsi videon käytännössä kokonaan.
Levy sai nimekseen ”Love Is For Suckers” ja se ilmestyi elokuun 13. päivä. Levyn kannet poikkeavat kaikista edeltäjistään, sillä ainuttakaan kuvaa bändistä ei kansista löydy. Etukannessa ”Hot Love”-videosta tuttu tikkari on eksynyt viettelevällä ja ajatuksia herättävällä tavalla naisen huulille. Takakannessa asfaltille hylätty tikkari on saanut seurakseen vain levyä koskevaa informaatiota.
Levyn avaa ”Wake Up (The Sleeping Giant)”, joka on tekstiltään suora piikki PMRC:n suuntaan sen unohtaessa perustuslain ensimmäisen pykälän. Biisissä on tehoa, Snider laulaa hyvin ja tekstikin edustaa Sniderin haastatteluissa ilmoittamia syvällisempiä aiheita. Kitarasooloissa on havaittavissa samaa soundia kuin ”Come Out & Play”-levyllä, joten kai siellä ainakin joku bändistä on ollut paikalla (soolojen soittajaksi on merkitty Eddie Ojeda, mutta eri teorioitakin on esitetty). Kansissa monista yhteyksistä tuttu Reb Beach on merkitty ”additional guitars”- soittajaksi. Tämä kyllä kuuluu läpi levyn. Biisi on saanut myöhemmin kunnian olla ainoa levyltä livenä soitettu kappale.
Singlenä julkaistu ”Hot Love” ei ole myöskään huono kappale, sisältäen päähän jäävää tarttuvuutta. Teksti on kyllä kuin teini-ikäisen kirjoittama. Snider sanoi haastattelussa myös, että on laiskuutta yrittää olla 32-vuotiaana teini-ikäinen. En ole ihan varma, että onko ”Hot Love” myöskään 32-vuotiaana hyvä linja. Takertumatta liikaa aiheeseen, toimiva kertosäe isoine stemmalauluineen toimii ja biisistä löytyy melodiaa.
Nimikappale lienee covereita lukuun ottamatta bändin ensimmäinen, jossa käytetään ulkopuolista kirjoittajaa. Vaikka Sniderin kynä ei aivan tylsimmillään levyä kirjoittaessa ollut, kuvaavaa on, että mielestäni levyn parhaan biisin on kirjoittanut pääosin ulkopuolinen (Marky Carter) henkilö. Kulkeva biisi omaa tarttuvan melodian ja kyynisen näkemyksen ”love is for dreamers, love is for believers, love is for losers, love is for suckers”-kertosäkeellään. Vokaaleissa Dee ottaa käyttöön suuren idolinsa Alice Cooperin laulumaneerit, ja ihan toimivat ne ovat hänenkin suustaan.
Mainos päättyy
”I’m So Hot For You” on biisin nimenä sellainen, jota ei arvannut TS-levyllä näkevänsä. Ei Deen ennen ole tarvinnut vakuuttaa jollekin gimmalle, kuinka kuuma hän on. Tyylissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta se ei vain ole ollut bändin linja, eikä bändin ole tarvinnut alentua vonkaamaan. Biisi ei ole huono, mutta ei mikään kovin erikoinenkaan. Stemmalauluihin tällä levyllä on selvästi satsattu entistä enemmän, ja se antaa sopivaa voimaa sekä monipuolisuutta. Kansissa kööreihin on merkitty muiden muassa Kix-yhtyeen Steve Whiteman ja Kip Winger. Biisin taustalla kitarasoolo jatkuu, ja vaikka soittaja on merkitty Ojedaksi, niin väittäisin tyylin olevan jonkun muun (Reb Beach?).
A-puolen päättävä ”Tonight” kuuluu levyn tehokkaimpiin raitoihin. Tarttuva melodia sekä yksinkertaisen toimiva kertosäe irtonaisen rummuttelun ohella ovat biisin vahvuuksia. Biisin lopussa kuullaan jopa bändille harvinaista tuplabassarin poljentaa. Kaikkinensa mielestäni A-puolella heikompaa materiaalia edustaa vain ”I’m So Hot For You”.
B-puolen avaa Sniderin bändin nimeksikin kaavailema ”Me & The Boys”. Biisi on melkoisen tavanomainen renkutus vailla sen suurempia musiikillisia tai tekstillisiä oivalluksia. Sinällään teksti voisi kertoa bändistä itsestäänkin, mutta lauseenpätkä ”with our backs against the wall, no way we’re gonna fall, we won’t go away” oli joko huonoa ennustusta tai sitten suurta ironiaa.
Samaa linjaa jatkaa levyn heikoimpiin hetkiin lukeutuva ”One Bad Habit”. Biisissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta siinä ei myöskään ole mitään mikä sytyttäisi. Mitäänsanomaton on kamala sana minkä tahansa yhtyeen kohdalla, mutta erityisesti Twisted Sisterin. Mukanokkeluuksiin sortuva teksti ei juurikaan paranna asiaa. Poikkeuksellisesti Jay Jay Frenchin pitäisi soittaa soolo.
Mainos päättyy
”I Want This Night (To Last Forever)” jatkaa valitettavasti samaa sisällöllisen tyhjyyden linjaa. Biisin suurin ansio on se, että biisin iso kertosäe jää kyllä soimaan päähän. Levyn toinen biisi, jossa on käytetty useampaa ulkopuolista kirjoittajaa. Valitettavasti lopputulos ei ole yhtä tehokas kuin nimibiisi.
”You Are All That I Need” on tyypillinen balladi hyvässä ja pahassa. Teksti on ilmeisen suora kirje Deen vaimolle Suzettelle, jolle Dee on ennenkin biisejä kirjoitellut. Huolimatta siitä, että biisi on ilmeisen henkilökohtainen, se ei saavuta samaa herkkyyttä ja kosketuspintaa kuten bändin aikaisemmista hitureista esimerkiksi ”The Price” ja ”I Believe In You”. Sovitukseen on sotkettu kosketinsoittimia, joiden soundi oli tyypillinen tuon ajan Amerikan markkinoiden isoille AOR- hiteille. Ei biisi kuitenkaan niin huono ole, että sen tahdissa ei voisi yrittää tehdä vaikutusta ihastukseensa. No, ehkä se saattaa olla liian imelä. Varovaisuutta valloitusyrityksiin!
Levyn päättävä ”Yeah Right” on jännä biisi. Periaatteessa se on yksinkertainen renkutus muutamalla hokemalla, mutta silti siinä on outoa vetovoimaa. Ehkä Dee on tiennyt tämän kirjoittaessaan biisiin ”We’ve pulled you into our world and you’ll never get away”. Oiva lopetus levylle.
Tuottaja Hill on terävöittänyt bändin soundia, ja se on selvästi tymäkämpi sekä potkivampi kuin aikaisemmilla levyillä. Musisoinnissa ja soitossa on bändille hyvin epätyypillisiä juttuja, kuten esimerkiksi ”Tonight”-biisin lopussa oleva kitarointi. Sovituspuolella on muuten ollut mukana myös TNT-yhtyeestä tuttu kitarasankari Ronnie Le Tekro, joka myöhemmin jatkoi yhteistyötä Deen kanssa. Onhan tuottaja ulkopuolisten muusikoiden kanssa varmasti elävöittänyt bändin biisejä, enkä minä näe sitä pelkästään negatiivisena asiana.
Biiseistä puuttuvat bändin aikaisemmilla levyillä olleet elementit, kuten huumori ja ulkopuolisuuden tunne. Tämä tarkoittaa valitettavasti myös sitä, että bändi on kesyyntynyt ja laimentunut. Ehkä tämä levy sitten on sitä ”aikuisten hard rockia (50% glamia ja 50 % metallia) Alice Cooperin tapaan”, kuten Dee Stara-lehden haastattelussa ilmoitti. Onko levy sitten Twisted Sisteriä, niin siitä voidaan väitellä hamaan loppuun saakka.
Dee on myöntänyt, että hän toteutti levyä kuin soolotyötä juuri esimerkiksi tuomalla yhtyeen ulkopuolisia ihmisiä soittamaan studioon. Luomalla levyn vielä vähemmän yhtyeen näköiseksi Dee päätti, että yhtyeen tulisi luopua kokonaan rajusta meikkaamisesta (sotamaalauksista), joka oli ollut yksi bändin tunnetuimpia juttuja. Deen mukaan levy oli hyvä ja hittipotentiaalilla varustettu, mutta se ei ollut TS-levy, vaikka sisälsikin bändille ominaisia piirteitä. Tosin voidaan myös ajatella, että Deen biisit ovat alunperinkin luoneet yhtyeen musiikillisen maailman.
Liian vähän aikaa oli kuulemma kulunut ”Come Out & Playn” aiheuttamasta masennuksesta, eikä sen kummemmin yhtye kuin yleisökään ollut innoissaan uudesta levystä. Deen mielestä soolo olisi ollut parempi ajatus, eikä bändi ehkä olisikaan hajonnut. Levyn kiertue oli lyhyt ja kaikille osapuolille pettymys. Kiertue loppui pian alkamisensa jälkeen yleisen kiinnostuksen puutteen sekä heikon levymyynnin vuoksi. Atlantic Records ei juuri vaivautunut levyä tukemaan, vaikka ei tuottaja Hill varmaan ihan ilmainen ollut. Lisäksi yhtye erotti erimielisyyksien vallitessa pitkään bändin rinnalla seisoneita kumppaneita esimerkiksi teknisestä henkilökunnasta. Kaksi päivää kiertueen päättymisen jälkeen Dee ilmoitti eroavansa bändistä. Bändi ei virallisesti hajonnut koskaan, vaan Deen mukaan Jay Jay French ja Mark Mendoza (Jay Jay oli tuolloin naimisissa Markin siskon kanssa) äänestivät Eddie Ojedan ulos bändistä. Myöhemmin he olivat vastuussa kokoelmalevystä ”Big Hits & Nasty Cuts”, joka ei sisältänyt yhtään biisiä kahdelta viimeiseltä studiolevyltä (lukuun ottamatta Australian painosta). ”Love Is For Suckers”-levystä on julkaistu myöhempiä painoksia, joissa on bonusbiisejä. Biisit ovat tasoltaan sellaisia, että jälkipolville ei niistä liiemmin mainittavaa ole jäänyt. Netistä löytyy myös muita saman ajan demoja, joita Snider on käyttänyt myöhemmillä levyillään.
Miksi kirjoitan tämän levyn kunniaksi? Mielestäni levy ansaitsee paikan yhtyeen katalogissa, ja on ehdottomasti mainettaan parempi. Missään ei ole sanottu varmasti, että yhtye olisi ikinä pystynyt studiossa tämän parempaan suoritukseen mahdollisesta tauosta huolimatta. Yhtyeen uusiutuminen ei vain onnistunut vakuuttamaan yleisöä samalla tavalla kuin esimerkiksi Mötley Crüe ja W.A.S.P. onnistuivat. Paljon huonommillakin levyillä on bändien uria pantu pakettiin. Tunnettua on myös, että 9/11-tragedia saattoi heidät jälleen yhteen ja mahtavien keikkojen jälkeen yhtye lopetti viime vuonna uransa. Minulle Twisted Sister tulee aina olemaan yksi elämäni tärkeimmistä bändeistä.
Teksti: Nikki Jääsalmi