Tyranex – Unable To Tame

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.10.2014

Ruotsalainen naisjohtoisen thrash/speed metallin airut Tyranex julkaisee toisen täyspitkänsä ”Unable To Tame” 10. lokakuuta. Julkaisijana toimii tällä kertaa bändille kotimainen Black Lodge Records ja levy julkaistaan CD-formaatin lisäksi myös 300 kpl:n rajoitettuna vinyylipainoksena.

Kokoonpano on hieman muuttunut sitten debyytin ja basisti Stefan Thylander on korvattu Per Lindströmmillä. Nykyisessä kokoonpanossa on mukana myös kitaristi Nino Vukovic (ex-Immaculate), mutta levyllä kaikki kitaroinnit ja kaikki vokaalit hoitaa vanha tuttu Linnéa Landstedt, joka on myös bändin pääasiallinen säveltäjä. Yhtyeen kotipaikka on myös yllättäen muuttunut Tukholmasta Västeråsiin.

Levyn aloittaa ”Bloodlust and War” perinteisellä keskitempoisella thrash-kuviolla ja heti alusta pinnalle nousee laulajan raaka ääni. Tämä raa’an vihainen laulutyyli on varmasti asia, joka jakaa mielipiteitä metallin kuuntelijoissa, mutta mielestäni se sopii pakettiin mainiosti. Biisin keskivaiheilla kappale kehittyy suvantokohtaan, joka maalataan hyvin melodisilla sooloilla. Vaikka kappale onkin mallikas ei se valitettavasti ole bändin parhaimmistoa. Teemariffi on geneerisen kuuloinen ja ilman vokalisointia kappale ei juurikaan erottuisi tuhansista muista thrash-pumpuista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seuraavaksi kuultava levyn nimikkoraita vaikuttaa jo paljon lupaavammalta. Heti alusta se esittelee aivan erilaista menevyyttä kuin edeltäjänsä ja on riffillisesti myös mallikkaampi. Judas Priest-tyyppiset tuplakitarat paahtavat eteenpäin uskomatonta vauhtia ja vaikka välissä on pidempi instrumentaaliosuus, ei se menoa haittaa sillä bändin ja varsinkin kitaristin soittotaito on äärimmäisen tarkkaa ja ammattimaista. Muistutan vielä että Landstedt on todella soittanut kaikki kitararaidat levyllä.

Monien uudempien thrash-pumppujen ongelmana on, että materiaali on samaa toistoa levyn alusta loppuun. Näin ei onneksi ole Tyranexin tapauksessa. Tästä jatkavat raidat ”Chasing Death” ja ”Witches Gathering” esittelevät bändin raskaampaa sekä melodisempaa osastoa ja tuovat hyvää vaihtelua tiukkaan thrash-paahtoon. Iron Maiden-tyyppiset iskevät kertosäkeet ja melodiset soolot luovat hyvin tarttumapintaa. Yhtye osoittaa että se todella tuntee vaikutteensa ja esittelee niitä ylpeänä.”Witches Gathering”-kappaleessa kuullaan jopa hieman Göteborg-metallille tyypillistä melodista tunnelmointia Priest-mäisen riffittelynsä lomassa. Ja koska jokaisessa hyvässä kappaleessa on oltava rokkisoolo, löytyy se myös tästä.

Tuntuu että levy olisi jäsennetty enemmän vinyylipainosta silmälläpitäen, sillä oletettu A-puoli loppuu melodisempaan materiaaliin. B-puolen taas aloittaa Motörheadin jalanjäljissä kulkeva ”Take The Torch”, jonka on selvästi ajateltu toimivan välittäjänä sitä seuraavalle tiukemmalle osastolle. ”Invasion Of Evil” esittelee tummanpuhuvampaa tuotantoa ja tuo mieleen bändin alkuajat ja ”The Evil Has Arrived”-demon materiaalin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Victims” taas kiristää vauhtia entisestään (onko se edes mahdollista?) ja kitaristin oikea käsi sahaa nyt jo salamannopeasti. Rakenne on toimiva ja riffit iskeviä, niin kuin kunnon thrashissa pitääkin. Vielä pisteeksi i:n päälle edellämainittu ja albumin viimeinen raita ”Into Darkness” esittelevät Landstedtin taitoja entistä paremmin myös soolo-osastossa, jossa vuorotellen toistuvat niin melodinen tunnelmointi, kuin perinteisempi heavy metal-tiluttelu.

Tyranex niitti sen verran hyvin mainetta vuoden 2011 debyytillään, että odotukset uuden levyn suhteen ovat olleet melkoiset ja niin luultavasti myös bändin paineet asiaa koskien. Kakkoslevy kuitenkin osoittaa, että bändi on kehittynyt niin muusikkoina kuin säveltäjinäkin ja uusi materiaali on entistä vahvempaa. Ensimmäistä raitaa lukuunottamatta levyllä ei oikeastaan ole huonoja biisejä. Luulen että tämän yhtyeen ura on vasta lupaavassa alussa.

8/10

Kappalelista:

01. Bloodlust And War
02. Unable To Tame
03. Chasing Death
04. Witches Gathering
05. Take The Torch
06. Invasion Of Evil
07. Victims
08. Into The Darkness

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Official Site

 

Kirjoittanut: Tuukka Franck

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat