Tyylikkään taattua laatua – arviossa Brother Firetriben ”Number One” -EP
Kotimaisen AOR:n johtava nimi Brother Firetribe julkaisi 25. huhtikuuta uuden ”Number One” -nimisen EP:n. EP sisältää niin upouutta kuin hieman aiemmin julkaistua materiaalia. Yhtyeen keulakuva Pekka Heino on kertonut, että EP:n tarkoituksena oli niputtaa yhteen pandemia-aikoina julkaistut singlet ”Thunder Rising”, ”Man On A Mission”, ”Just Another Night” ja ”Are You Ready?” yhdeksi kokonaisuudeksi ja lisätä mukaan myös täysin uutta materiaalia.
Heti EP:n alkuun kuullaan kaksi uunituoretta biisiä, joista ensimmäisenä nimikkoraita ”Number One”. Sen tunnistaa heti ensitahdeista tutuksi Brother Firetribeksi, ja se saa tyytyväisen hymyn leviämään allekirjoittaneen kasvoille. Seuraavana kuultava ”How Long Until Tomorrow” jatkaa samaa linjaa ollen kuitenkin hivenen tunnelmallisempi.
Top Gun -henkinen ”Thunder Rising” sai ideansa aikoinaan siitä, kun kansainvälisesti arvostettu taitolentoryhmä SKYTEXTER tilasi Brother Firetribelta tunnusmusiikkia esityksiinsä. Idea vietiin hieman pitemmälle, ja tuloksena oli kokonainen kappale, joka sai seurakseen myös musiikkivideon. ”Are You Ready?” ilmestyi sopivasti viime vuoden kesähitiksi, ja siihen tunnelmaan biisi sopiikin kuin nakutettuna – myös tänä kesänä.
Varsinainen helmi on säästetty EP:n viimeiseksi: ”Bring On The Rain” on kuultu aikaisemmin yhtyeen edellisellä, ”Feel the Burn” -pitkäsoitolla. Nyt siitä on tehty aivan uusi, akustinen liveversio. Biisi on alkuperäisestä ilmestymisestään lähtien kuulunut omiin suosikkeihini, eikä uusi versio tee poikkeusta. — Onhan hyvän kappaleen merkki se, että se toimii niin sähköisenä kuin riisutumpanakin versiona.
Brother Firetribe on ollut yksi omista lempibändeistäni ”False Metal” -debyytistään lähtien. Yhtyeen vahvuutena ovat olleet alusta saakka iskevät melodiat, kitarasoolot ja isot kertosäkeet Pekka Heinon karismaattisella tulkinnalla kruunattuna. Resepti on siis vallan toimiva ja on hienoa, ettei sitä ole muutettu uran varrella. Ja nyt julkaistu EP sisältää itse asiassa viittauksen jo mainitsemaani esikoisalbumiin saman tyyppisen hahmon löytyessä molempien levyjen kannesta.
”Number Onen” idea hieman vanhemman ja täysin tuoreen materiaalin yhdistämisestä on mainio ja antaa mahdollisuuden aloittaa seuraava levy ”puhtaalta pöydältä”. EP:n biisit muodostavat tasaisen ja laadukkaan kokonaisuuden. Aiemmin singleinä julkaistut raidat pääsevät oikeuksiinsa ja saavat uutta iskevyyttä niiden löytyessä nyt samalta julkaisulta. Brother Firetribe on tällä hetkellä kevätkiertueella uuden julkaisun tiimoilta, minkä jälkeen se on lupaillut käyvänsä uuden pitkäsoiton kimppuun. Sitä odotellessa ”Number Onea” kelpaa kuunnella useitakin kertoja.
Kokoonpano:
Pekka Heino – laulu
Roope Riihijärvi – kitara
Jason Flinck – basso
Hannes Pirilä – rummut
Tomi Nikulainen – kosketinsoittimet