Tyylikkyytensä säilyttäneenä vaan ei omimmillaan – arviossa Moonspellin ”Far From God”
Portugalilainen elegantin synkistelymetallin veteraani Moonspell on aina ollut parhaimmillaan silloin, kun se kykenee kietomaan ja viettelemään pahaa aavistamattoman kuulijan samettiseen viittaansa ketään kosiskelematta. Yhtyeen kolmastoista studioalbumi ”Far From God” kumartaa alkuaikojen goottisuuruuksien suuntaan ja menemällä pois päin metallisesta ilmaisusta. Se ei kumartele nykypäivän geneerisille, kliinisille metallitrendeille. 1990-luvun kultakautensa sijaan se hakee voimansa draaman ja mystisyyden keitokseen uusromanttisen rockin alkujuurilta 1980-luvun uuden aallon mukanaan tuoman goottirockin ajoilta.
Albumin avaava, The 69 Eyesin tummilla jäljillä vaaniva ”Cross Your Heart” ei värisyttävästä latingista huolimatta oikein koskaan yllä potentiaaliinsa. Vokalisti Fernando Ribeiro laulaa palavasti matalalta resonoivia puhtaampia goottitulkintojaan. Toisaalta se lainaa huomattavasti myös The Sisters of Mercyn 1980-luvulla hyödyntämiä ja tavaramerkikseen omimia melodialinjoja. Poikkeuksiakin löytyy. Jousisoittaja Alicia Nuhron kauniilla stemmoilla maustama ”The Great Wolf In The Sky” on Moonspellilta upea ja omintakeinen osoitus edesmenneen pitkäaikaisen ystävän ja fanin, Pedro Piresin, muistolle.
Albumin nimiraita, albumin vahvimmaksi raidaksi nouseva ”Your Promise of Light” ja hypnoottisen hitaasti mureneva ”Our Freedom to Fall” osoittavat yhtyeen savellyskynän olevan parhaimmillaan edelleen terässä. Pedro Paixãon ilmavasti maalailevat syntikat ja Ricardo Amorimin liiasta metallisuudesta riisutut ja syvän melodiset kitarapunelmat luovat edelleen yhtyeen tunnistettavimman ominaispiirteen. Tällä kertaa Aires Pereiran basson jylisevä presenssi ottaa kuitenkin suurimman roolin muutoin minimalistisempaan suuntaan kehittyneessä yhtyeen yleissoundissa.
Erityiseksi helmeksi nousee “Your Promise of Light.” Kokonaisuus on soundillisesti esimerkillisen yhtenäinen, jopa siinä määrin, että levy tuntuu rullaavan läpi yhtenä katkeamattomana, tosin hieman tasapaksuna yönäytöksenä ilman suuria yllätyksiä tai rajuja irtiottoja. Modernin goottirockin pätevimpiin äänimaisemoijiin kuuluvan tuottaja Jaime Gomez Arellanon (Paradise Lost, Sólstafir, Ghost) huolella ruuvaama orgaaninen ja hengittävä äänimaailma antaa kappaleille syvyyttä ja uutta ulottuvuutta.
Kyseessä ei ole halpa nostalgiatrippi. Se on tyylikkään synkkä ja hyvin kypsytelty kokonaisuus ryhmältä, joka tuntee omat vahvuutensa. Paketista puuttuu ainoastaan ”Irreligiousin” ja ”Sin/Pecadon” aikansa merkkiteoksi nostaneet huipputasoiset biisit. Moonspell ei silti ole enää kaukana jumalastaan. Se on luonut jo 35 vuotta omaa pimeää valtakuntaansa. Tosin tällä kertaa yhtye lepattaa eteenpäin turhan paljon muilta suurilta baittaamillaan eväillä hukaten samalla itselleen ominaisinta hohdokkuutta.