Tyylipuhdasta kengurucorea, mutta hyvin vähän persoonaa – arviossa Polariksen ”The Death of Me”

Australialainen metalcore-yhtye Polaris onnistui vakuuttamaan minut taannoin nähtyäni yhtyeen livenä Northlanen kanssa Helsingissä. Bändin energia ja räjähtävät kappaleet kanavoituivat live-asetelmassa huomattavasti paremmin kuin miten ne olivat siihen asti välittyneet minulle albumeita kuunnellessa. Uuden ”The Death of Me” -albuminsa myötä minussa heräsikin mielenkiinto; josko nyt yhtyeen musiikki iskisi liven lisäksi myös levyltä?

Uutukaisellaan Polaris ei erkane kauas australialaisen metalcoren soundista. Raskaita breakdowneja, adrenaliinihuuruista intensiteettiä ja sokerisia melodioita löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Avauskappale ”Pray for Rain” on loistava esimerkki The Amity Afflictionin ja In Hearts Wakenkin mieleen tuovasta kengurucoresta, jossa riffitellään menemään varsin kineettisesti, ja kertosäkeissä pysähdytään panostamaan mukana laulettavaan melodiaan.

Muita hyviä esimerkkejä tästä valkopyykätystä aussicoresta ovat esimerkiksi kappaleet ”Vagabond”, ”Creatures of Habit” ja lopetuskappale ”The Descent”. Jokainen näistä kappaleista toimii kyllä, mutta persoonallisuutta niistä saa etsiä kahden verikoiran ja suurennuslasin kanssa.

Polariksen aggressiivisemmat runttaukset tuntuvat iskevän kokonaisuudesta läpi huomattavasti varmemmin kuin perusturvalliset coreilut. ”Hypermania” onnistuu vakuuttamaan voimakkaalla poljennollaan, breakdownillaan sekä dynamiikkaa luovalla eri soitinten painottamisella. Erityisesti kuitenkin ”Landmine” erottuu muiden joukosta armottomuudessaan ja vihaisuudessaan, joka muistuttaa parhaimmillaan Parkway Driven parhaista ärhentelyistä.

Välillä bändi kokeilee myös hieman erilaisempaa lähestymistapaa reseptinsä toteuttamiseen. Levyn loppupuolelle sijoitettu ”Martyr (Waves)” on sovituksellisesti tyypillistä Polaris-kappaletta monivivahteisempi ja kunnianhimoisempi, ja tämä yritys viedään kunnialla loppuun. Olisi hienoa, jos bändi uskaltaisi hyödyntää samanlaista vaihtelua kappaleidensa sovituksissa läpi koko levyn.

”The Death of Me” on turvallinen albumi, jolta ei varsinaisesti löydy huonolta kuulostavia sävellyksiä. Ongelma vain on siinä, että siltä ei myöskään varsinaisesti löydy mitään selkeitä valopilkkuja, jotka inspiroisivat uusia kuuntelijoita jatkamaan levyn loppuun asti. Polaris osaa moitteettomasti toteuttaa juuri tämän tyylistä metalcorea, mutta en onnistu löytämään bändin soundista paljoa persoonaa. Tämä on harmi varsinkin silloin, kun modernilla metalcorella on tarjota rutkaasti mielenkiintoisia kokeiluja ja äänimaailmoja silloinkin, vaikka musiikki ei olisikaan kovin kaukana helposti lähestyttävästä ja popahtavasta coresta. Polaris on vakuuttanut minut konsertissaan ja kyvykkyydessään, mutta vielä se ei ole saanut minua ihastumaan.

6/10

Kappalelista:

  1. Pray For Rain
  2. Hypermania
  3. Masochist
  4. Landmine
  5. Vagabond
  6. Creatures of Habit
  7. Above My Head
  8. Martyr (Waves)
  9. All of This Is Fleeting
  10. The Descent

Kommentoi julkaisua