U.D.O.:a A:sta Ö:hon

U.D.O. on yksi niistä artisteista, joka käy Suomessa todella ahkerasti. Viimeksi hän pyöri klubeillamme 2017 Dirkschneider -nimikkeellä soittaen pelkkiä Acceptin kappaleita viimeistä kertaa, tai näin hän on ainakin väittänyt. Edellisestä U.D.O. -nimikkeellä tehdystä keikasta on kuitenkin kulunut jo nelisen vuotta, joten oli jo aikakin päästä kuulemaan bändin uusimpia tuotoksia ”Steelfactory” -levyltä (2018).

Illalle oli valikoitunut kaksi lämppäriä, Kiss of the Dolls Latviasta sekä Red Partizan Saksasta. Kummastakaan en ollut aikaisemmin kuullut mitään, ja nopealla googlettamisella ei haluni kuulla näitä bändejä juurikaan noussut. Kiss of the Dolls aloitti hyvin vaisusti, valuen lavalle tehden viimeiset virityksen soittimiinsa ja alkaen soittaa. Tässä vaiheessa paikan päällä yleisöä oli vain kourallinen, joten selvästikään bändillä ei ole suurta fanikuntaa Suomessa. Koska en yhtyeestä tiennyt mitään, ei yksikään kappale sanonut minulle mitään, enkä rehellisesti edes tiedä lauloiko bändi kaikkia kappaleita englanniksi vai latviaksi, koska lyriikoista oli todella todella vaikea saada selvää. Oliko syy miksauksessa? Epäilen, koska kaikki muut bändit kuuluivat selvästi, ja laulajan englanninkieli oli välispiikeissäkin hyvin vaikeaselkoista aika ajoin.

Laulaja SheaXpearen ääniala oli kyllä laaja ja siitä tuli paljon mieleen myös Udon korkeammat lauluosuudet, mutta tämä onkin ehkä ainoa positiivinen asia mitä bändistä keksin. Soitto oli tasapaksua, suorastaan tylsää ja kun ei laulustakaan saanut mitään selvää, niin sanoituksetkin jäivät täysin mysteereiksi. Bändi lopetti SheaXpearen sanoihin ”We are very lucky to be in Finland”, ja tässä voin olla samaa mieltä. En tiedä miksi juuri kyseinen bändi on valikoitunut U.D.O.:n lämmittelijäksi, koska genrellisesti se oli outo valinta enkä usko sen tuoneen yhtään lisäarvoa yhdellekään kuulijalle.

Suuren pettymyksen jälkeen, jonka nimi oli Kiss of the Dolls, lavalle asteli taustanauhan soidessa Red Partizan. Yhtye on kotoisin Saksasta ja kuten edellinen bändi, myös Red Partizan on minulle täysin uusi tuttavuus. Minulla ei ollut heille järin suuria odotuksia edellisen bändin takia. Bändi oli nyt ensimmäistä kertaa esiintymässä Suomessa, ja edelliseen yhtyeeseen verrattuna se näytti hyvin ammattimaiselta lavalla, joten fiilis bändiä kohtaan oli jo tämänkin takia heti alkujaan korkeammalla.

Ensimmäinen kappale ”Gods of War” meni vielä vähän ohi, mutta heti toisessa ”Dead Mans Handissa” alkoi omakin jalka polkea musiikin tahdissa ja kertosäekin luonnistui, eli koukut olivat ainakin hallussa tällä bändillä. Ensimmäisten kappaleiden aikana yleisöä ei ollut vielä juurikaan paikalle saapunut, mutta loppua kohden alkoi sitäkin jo riittää mikä lisäsi hyvää fiilistä entisestään.

Bändissä on kaksi laulajaa, Manuel Mijalkovski sekä Alina Arenz. Manuel hoitaa suurimman osan laulamisesta, mutta varsinkin kertosäkeissä myös Alina on mukana. Heidän äänensä toimivat mielestäni todella hyvin yhteen, mutta toivoisin Alinalle lisää omia osuuksia, koska kertosäkeiden lisäksi hän ei muuta lavalla tehnytkään kuin heilutteli käsiään. Kappaleiden sanotukset sisältävät aiheita sodista, ja sen osalta mieleen tulee pitkälti Sabaton ja Manuelin pienestä aksentista hiukan Till Lindemannin laulu.

Toisen kappaleen lisäksi myös ”Rebels & Partizans” sekä ”Russian Roulette” olivat selviä keikan kohokohtia. Red Partizanin osuus illasta päättyi ”Wanted Dead or Alive” -kappaleeseen (ei siihen Bon Jovin versioon) ja yleisö olisi tahtonut lisää. Yleisö huusi pitkään lisää musiikkia, mutta tällä kertaa aika ei siihen enää riittänyt, eikä bändin debyyttilevyltä ”Rebels & Partizans” olisi juurikaan muita kappaleita enää löytynytkään.

Yhtye yllätti minut positiivisesti, mutta en tiedä laitanko bändiä kuitenkaan omaan seurantaani, koska se ei mielestäni tuo mitään uutta mukanaan. Yhtä tasokkaita bändejä löytyy vähän joka paikasta. Mutta jos sota-aiheiset kappaleet kiinnostavat, niin tässä on yksi bändi mitä kannattaa käydä kuuntelemassa, enkä minäkään sitä välttele, jos se tulee vastaan vielä tulevaisuudessa.

Settilista:
Gods of War
Dead Mans Hand
Stand Up and Rise
Rebels & Partizans
The End
Memories
End of the Thrill
Veterans
Russian Roulette
Wanted Dead or Alive

Lämppäreiden jälkeen olikin jo Udon aika astua lavalle bändeineen. Udo itse oli saapunut Nosturiin kävelykepin kanssa, mutta lavalle hän asteli kuitenkin ilman sitä. Vaikka liikehdintä lavalla ei ollut mitään vauhdikasta, pystyi hän silti liikkumaan lavalla laidasta laitaan. Aivan kuten Acceptissa, myös U.D.O.:n rivistössä on tapahtunut muutoksia paljonkin viime vuosien aikana. Suomalaisvahvistus Kasperi Heikkinen lähti Beast in Blackiin ja pitkäaikainen basisti (1996-2018) Fitty Wienhold vain päätti lopettaa soittamisen. Heidän tilalleen on otettu Dee Dammers ja Tilen Hudrap. Tällä hetkellä yhtyeen vanhin jäsen (jos Udoa itseään ei lasketa) on kitaristi Andrey Smirnov, joka liittyi bändiin 2013. Bändi on siis todella tuore, mutta se on lyhyessä ajassa ehtinyt hitsautua hyvin yhteen ja soitto tuntui toimivan erinomaisesti.

Keikka ei ollut loppuunmyyty, mutta paikalle oli saapunut todella paljon yleisöä. En aina ymmärrä, miten näinkin vanha bändi jaksaa vielä vetää Nosturin kokoisia paikkoja melkein täyteen, kyseessä ei kuitenkaan ole mikään maailmanluokan tähti. U.D.O. kiertää useasti Suomessa ja usein vielä useammalla paikkakunnalla, mutta tällä kertaa ”Steelfactory” -albumin kiertue laskeutui pelkästään Helsinkiin.

Mitään superharvinaisuuksia ei keikalla kuultu, vaan pitkälti samoja kappaleita kuin edellisilläkin U.D.O.:n keikoilla vuonna 2015. ”Mastercutor” -kappaleen edellisestä soitosta on kuitenkin ehtinyt kulua jo 9 vuotta, joten varmasti osalle yleisöstä settilistalla oli niitä niin sanottuja uusia kappaleita. Tietenkin kaikki ”Steelfactory” -levyltä otetut kappaleet olivat tuoretta kamaa, ja sieltä löytyi muutama kova hittikin, kuten esimerkiksi keikan aloittanut ”Tongue Reaper” ja hiukan myöhemmin soitettu ”Hungry and Angry”. Kappaleita kuitenkin löytyi yhdeltätoista eri albumilta, eli suurin osa U.D.O.:n albumeista oli edustettuna, mutta oudoimpana puutoksena oli 2015 julkaistu ”Decadent” -albumi.

Yleisölle tuntuivat kelpaavan niin vanhat hitit kuin uudetkin kappaleet, mikä oli todella hienoa nähtävää, kun meno ei hiipunut yhdessäkään vaiheessa. Ainoa hiukan hitaampi hetki koettiin, kun bändi soitti ”Independence Day” -kappaleen, vaikka kyseessä on klassikko, mutta sen hitaampi tahti ei sopinut muihin sen ympärillä oleviin kappaleisiin. Myös muut hitaampitempoiset kappaleet sekä kitara- ja rumpusoolot olivat pienemmässä suosiossa, mutta kelpasivat kuitenkin yleisölle.

Udo oli luvannut lopettaa Accept-kappaleiden soittamisen Back to the Roots II –kiertueen jälkeen ja näin näyttäisi myös olevan. On kuitenkin hiukan haikeaa, että keikka lopetetaan ”They Want War” -kappaleeseen eikä ”Balls to the Walliin”, missä koko yleisö laulaa normaalisti kovaan äänen mukana. Arvostan herran ratkaisua suuresti, ja on todella virkistävää kuulla myös miehen omaa tuotantoa, koska sieltä kuitenkin löytyy todella kovia helmiä, kuten tänä iltana kuultu ”24/7”, joka on viimeksi kuultu livenä 2013-vuoden kiertueella, sekä ensimmäisessä encoressa soitettu ”Animal House”.

Udo on jo 67-vuotias, joten hänelle olisi helppo antaa anteeksi pieniä virheitä, mutta kun ei ole mitään anteeksi annettavaa. Mies veti keikan täydellä teholla alusta loppuun enkä löydä hänen laulustaan mitään valittamista. Selvistä jalkaongelmista huolimatta mies myös pysytteli suurimman osan melkein kahden tunnin showsta lavalla, ainoastaan muutaman kappaleen kohdalla hän kävi takana huilaamassa, kuten rumpusoolon aikana. Settilista olisi ainoa asia mitä olisin hiukan muokannut, mutta sitä voi aina toivoa, että seuraavalla kerralla soi taas hiukan eri kappaleet. Miehistö on ehkä muuttunut Udon ympärillä, mutta mies itse on edelleen iskussa ja jaksaa vetää pitkiäkin settejä.

Settilista:
Tongue Reaper
Make the Move
24/7
Mastercutor
A Cry of a Nation
Metal Machine
Independence Day
In the Heat of the Night
Vendetta
Rising High
In the Darkness
I Give as Good as I Get
Timebomb
Hungry and Angry
Heart of Gold
One Heart One Soul
Encore 1:
Holy
Animal House
Encore 2:
Man and Machine
They Want War

Raportti: Marko Valve