U.D.O. ja Frozen Crown tykittivät tiukasti Tampereella 18.2.2024
Tampereen Tavara-asemalle oli kerääntynyt sunnuntai-iltana tuvan täydeltä hevikansaa, jotka olivat tulleet kuuntelemaan alan vanhan konkarin ja tuoreemman tulokkaan soitantaa. Illan polkaisi tanakasti käyntiin vuonna 2017 perustettu italialainen power metal -bändi Frozen Crown, joka kertoi olevansa ensimmäistä kertaa Suomessa. Yhtye vaikutti vilpittömän kiitolliselta saamastaan lämmittelijän pestistä ja yritti kovasti herätellä jäyhää yleisöä, jonka vastaanotto oli kohteliasta, mutta varsin varautunutta. Ainakin näin tuotantoon suuremmin perehtymättömän näkökulmasta, kappaleet kuulostivat melko tasapaksuilta ja se jokin innostava viimeinen silaus jäi uupumaan. Vokalisti Giada ”Jade” Etrolla oli vahva lauluääni, mutta hänen esiintymiseensä olisin kaivannut lisää ponnekkuutta ja itsevarmuutta. Ehkä sitä vuosien mittaan kuitenkin kertyy, ja josko se sävellyskynäkin bändillä vielä terävöityisi. Selkeää potentiaalia tässä orkesterissa kyllä on.
Kappalelista:
1. Neverending
Mainos päättyy
2. The Water Dancer
3. Call of the North
4. Kings
Mainos päättyy
5. The Lone Stranger
6. Far Beyond
7. I Am the Tyrant
8. The Shieldmaiden
Mainos päättyy
Udo Dirkschneider ei liiemmin esittelyjä kaipaa. Kohta 72-vuotiaalla, kirskuvaäänisellä saksalaisella on takanaan 70-luvulla alkanut vankka ura, jonka loppu ei vielä tämän illan perusteella häämötä lähitulevaisuudessa. Mieheltä löytyy edelleen luomisvoimaa ja intoa takoa uusia levyjä, eikä veivata kyllästymiseen asti vanhoja Accept-klassikoita, vaikka tätä nykyä yhtyeessä soittaa toinenkin klassisen Accept-kokoonpanon jäsen, basisti Peter Baltes. U.D.O. keskittyy nykyisin keikoilla omaan materiaaliinsa, mutta Acceptin tuotantoa kuullaan silloin tällöin aktivoituvassa, Dirkschneider-nimellä kiertelevässä projektissa. Vuodesta 1987 asti toiminut U.D.O. on ollut tuottelias yhtye, joka on ehtinyt julkaista jo 19 studiolevyä. Viime vuonna ilmestyneeltä ”Touchdownilta” kuultiin Tavara-asemalla useita kappaleita.
Keikan sai kunnian aloittaa ”Isolation Man”, joka kuului illan nopeimpiin tykityksiin. Vajaan parin tunnin aikana saatiin nauttia kattava otos U.D.O.n uran varrelta. Settilistaa oli reippaasti ravisteltu viimekesäisen mainion Laihian-festarivedon jälkeen. Nostan hattua bändeille, jotka uskaltavat rohkeasti vaihdella keikkojensa sisältöä ja luottaa myös uuteen materiaaliinsa useiden kappaleiden verran. U.D.O.n tuotannon alkupään helmet, kuten ”Animal House”, ”They Want War” ja ”Break the Rules”, toimivat aina, mutta kovaäänisesti mukana eläneen yleisön innostus ei juuri tuntunut laantuvan missään vaiheessa, eli settilista oli kokonaisuutena onnistunut.
Tunnelmat vaihtelivat rivakkatempoisemmista rypistyksistä, lähes iskelmätyyppisen melodisilla kertosäkeillä varustettuihin kappaleisiin, kuten ”Never Cross My Way” ja ”Pain”. ”Heart of Gold” on U.D.O.n mittapuulla jo kutakuinkin poppia, kun taas omaelämäkerrallinen ”Metal Never Dies” ja maailmanparannusbiisi ”One Heart One Soul” edustivat sitä osastoa, joka houkutteli nostamaan nyrkit ilmaan ja loi ”olemme kaikki yhtä” -fiiliksen. Illan rauhallisin kappale ”In the Darkness” oli jälleen kerran riipaisevan kaunis ja osoitti Dirkschneiderin taipuvan herkkäsävyisempäänkin tulkintaan.
Dirkschneiderin omaleimainen ääni kulki edelleen hyvin, ja yhtye näytti viihtyvän lavalla. Havaitsin herra päätähden jopa pari kertaa hymyilevän, mitä en muista kovin usein nähneeni. Tämänhetkisen U.D.O.n pitkäaikaisin jäsen, kitaristi Andrey Smirnov, sen sijaan oli yhtä hymyä melkein koko ajan. Mies hoiti kepityshommat vakuuttavasti yhdessä Dee Dammersin kanssa, mutta ”osaan soittaa kitaraa myös niskani takana” -elvistely meni jo komiikan puolelle. Peter Baltesin takuuvarma työskentely loi tukevan pohjan äänimaailmalle. Oli tosin hiukan hämmentävää katsella miehen aiempaa maltillisempaa esiintymistä, kun sitä vertasi väistämättä mielessään Acceptin aikaiseen, huomattavasti eloisampaan lavapresenssiin. Rumpujen takana tasalaatuisesti hommansa hoiti nuoremman polven Dirkschneider, Udon poika Sven, joka on soittanut isänsä kanssa jo kohta vuosikymmenen verran.
Erinomainen ja energinen keikka päättyi hieman yllättäen Queeniltä lainattuun ”We Will Rock Youhun”, josta Dirkschneider äänitti oman versionsa vuoden 2022 ”My Way” -cover-levylleen. Ihan menevästihän se rullasi, mutta olihan se pienoinen antikliimaksi. Kaiken kaikkiaan oli kyllä ilo nähdä, miten hyvin U.D.O.n tarjoilema kattaus maistui yleisölle ja miten mukavaa bändilläkin tuntui lavalla olevan. Näkemäni ja kuulemani perusteella, en olisi Udo Dirkschneideria eläkkeelle passittamassa vielä vähään aikaan.
Kappalelista:
1. Isolation Man
2. Break the Rules
Mainos päättyy
3. Forever Free
4. Metal Machine
5. Never Cross My Way
6. Independence Day
7. The Wrong Side of Midnight
8. Fight for the Right
9. Heart of Gold
10. In the Darkness
11. Man and Machine
12. Pain
13. Metal Never Dies
14. One Heart One Soul
15. Touchdown
16. I Give as Good as I Get
17. Holy
18. They Want War
19. Animal House
20. We Will Rock You
Teksti: Eija Virtanen
Kuvat: Heikki Savolainen, Tapio Keihänen ja Eija Virtanen