U.D.O. – Steelhammer (Live from Moscow)
Viime vuonna musiikkimaailmassa esille nousi artikkeli, jonka parasta ennen -päiväyksen oletettiin menneen umpeen aikoja sitten. 2013 pelastui kovatasoisilla livelevyillä, joita julkaistiin yllättävän paljon. Muutamat artistit, jotka olivat julkaisseet studiolevyn alkuvuodesta, pistivät kalenterikaaren pakettiin enemmän tai vähemmän elävästi. Kertooko tuo jotain tästä ajasta, paljon mahdollista.
Livejulkaisu on kustannusrakenteeltaan ”halpa”, ja artisti jatkaa oman materiaalin kierrättämisellä taisteluaan yli äyräiden pursuavassa uutisvirrassa. 1970-luvulla livetupla saattoi olla yhtyeen läpimurto, 1980-luvulla ”orgaaniset” rieskat tarjosivat hengähdystauon tappotahdin loiventajina. Ehkä uusi nousu johtuu kännykkäkameroiden aiheuttamasta rajusta inflaatiosta myytävälle elävälle kuvalle. Bootleg ei ole enää rikoksista mainioin, YouTube on tukossa monen kirjavista konserttipätkistä.
Udo Dirkschneiderille antoisin markkina-alue taitaa olla helvetistä itään päätellen siitä, että valtaosa saksalaisen palosireenin ja taustajoukkojensa konserttidokumenteista on tallennettu Itä-Euroopassa. Vanhan liiton melodinen ja sotilaallisen jylhä raskas rock on nopeasti pääteltynä arvossaan suunnassa, jonka takaa aurinko nousee.
Mainos päättyy
Valtaosa perinteisen heavy metallin ystävistä on tutustunut Udoon jossain muodossa. Accept tai U.D.O., tietyt maamerkit ovat aina läsnä; tyylipuhtaus, melodiaa ja iskevyyttä sekä juhlallisia kitarasooloja. Kaiken yllä kiehuu raaka lauluääni, josta ei voi erehtyä. 1980-luvulla maestroa verrattiin jopa itseensä Bon Scottiin, mutta kyllä nykyinen taistelualus on lähempänä Johnsonin Penaa. Varastosta löytyvän klassikkomateriaalin määrän ansiosta naureskeleminen on turhaa, vaikka hahmo ja lyriikat huvittavilta tuntuisivatkin.
Kaikki palaset ovat olleet Moskovassa kohdillaan. Bändi on tiukka kuin karaistunut taisteluyksikkö, biisivalinnat ja draaman kaari onnistuneita sekä viimeistelijänä Udon ulosanti, joka tosin välillä menee överiksi. Hieno hard rock -pala ”Trip To Nowhere” lähes pilataan, kun keulakuvalta karkaa kertosäkeessä kone käsistä. Märkäkorvana tässä joukkueessa oleva Kasperi Heikkinen paljastuu tyylitajuiseksi kitaristiksi, joka tuntuu tietävän mitä kokonaisuus tarvitsee noustakseen pari pykälää ylöspäin keskinkertaisesta.
Mukana on irtovalintoja koko pitkältä soolouralta (lukuun ottamatta 2000- luvun alun väsyneempiä hetkiä) painopisteen keskittyessä levyihin ”Animal House”, ”Faceless World”, ”Timebomb” ja tuorein ”Steelhammer”, jolta on mukana seitsemän kappaletta. Tyylitajua osoittaa vain yhden Accept klassikon (”Metal Heart”) päästäminen läpi seulan. Kuunnellessani koostetta innostuin kaivelemaan levyhyllyjeni uumenista maastopukuisen tervaskannon varhaisimmat soolot tarkistaakseni, että olivatko ne niin hyviä kuin tämä kooste antaa ymmärtää. Vastaus on kyllä ja hankintalistalle on päätymässä lisää materiaalia ukon laajasta katalogista.
Mainos päättyy
Fiilis liveä kuunnellessa on merkillisellä ja hyvällä tavalla nostalginen, vaikka kelpo otos levystä onkin tätä päivää. Toki U.D.O. varioi usein samaa biisiä, melodiaa tai riffiä eri tulokulmista ja 21 siivua näin tiukasta formaatista ulos tungettua tavaraa on tuhti annos. Kyllästymisen karikko vältetään rimaa hipoen.
Tässä on mainio esimerkki linjansa pitäneistä merkittävistä hahmoista raskaan musiikin maailmassa. Uusien mieleenpainuvien kasvojen syntyminen olisi tärkeää, mutta hiljaista on. Onneksi veteraanit ovat voimissaan. DVD/CD vai vinyyli? Minulle jälkimmäinen, kiitos.
9/10
Kappalelista:
CD 1
1. Intro
2. Steelhammer
3. King Of Mean
4. Future Land
5. Cry Of A Nation
6. Trip To Nowhere
7. They Want War
8. Never Cross My Way
9. Stranger
10. Stay True
11. In The Darkness
12. Azrael
Mainos päättyy
CD 2
13. No Limits
14. Mean Machine
15. Burning Heat
16. Metal Machine
17. Devil’s Bite
18. Go Back To Hell
19. Timebomb
20. Holy
21. Metal Heart
Kirjoittanut: Miikka Tuovinen
Mainos päättyy