Udo Dirkschneider esittää keikoillaan yhä Acceptin kappaleita, ja syy on yksinkertainen: ”Ihmiset haluavat kuulla vanhoja kappaleita”

Kirjoittanut Suvi Seppänen - 15.10.2021

Acceptin laulajana tunnetuksi tullut, nykyisin omaa nimeään kantavaa yhtyettä luotsaava Udo Dirkschneider kertoi julkisesti joitain vuosia sitten, ettei aio enää esittää entisen yhtyeensä kappaleita keikoillaan. Matkan varrella lausunnot pehmenivät ja Dirkschneider totesikin vuonna 2016, että voisi esittää Acceptin kappaleita U.D.O.-yhtyeensä kanssa, mikäli Accept lopettaisi eikä faneilla olisi näin ollen enää muuta mahdollisuutta kuulla kappaleita.

Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, että tuokaan päätös ei ole ollut ehdoton: Dirkschneiderin on nähty esittävän yhä aktiivisen Acceptin hittejä kuten ”Balls To The Wall” ja ”Metal Heart” esimerkiksi Belgian Alcatraz-festareilla kesällä 2021 kuvatulla livevideolla.

Tuoreessa El Cuartel Del Metal -median haastattelussa Dirkschneider ottaa kantaa siihen, miksi esittää yhä entisen yhtyeensä tuotantoa. Hänen mukaansa kyseessä on puhtaasti vastaus yleisön toiveeseen:

”I know I said I after the Dirkschneider thing — we did it for nearly three years and nearly three hundred shows — after that, I said, ’Okay. Come on. That’s enough. I don’t wanna play Accept songs anymore.’ But in the meanwhile, it’s already, yeah, nearly three years ago, and now the people say, ’Well, maybe you can play ”Balls” and ”Metal Heart”, ”Princess” and ”Fast As A Shark”.’ Yeah, okay. In a way, I mean, give the people what they want — let’s say it in this way. And the people wanna hear that — they wanna hear old classic stuff. But it’s getting more and more — more songs. But we try always to make it as interesting as possible. And in the end, of course, some people come up and, ’Oh, why are you not playing this song? Why are you not playing this song? And this song?’ But, yeah, okay. Here we go.”

Accept-asian lisäksi Dirkschneider kertoo haastattelussa muun muassa U.D.O.:n uuden ”Game Over”-albumin nimen taustoista. Koko haastattelun voit katsoa tästä: