Udo Dirkschneider ja tämän poika Sven arvioivat metallimusiikin nykytilaa: ”Nykyään kaikki on niin tarkasti määriteltyä”
Entinen Accept-solisti Udo Dirkschneider ja hänen poikansa Sven Dirkschneider ovat ottaneet kantaa heavy metalin nykytilaan ja siihen, miten musiikin tekeminen on muuttunut viimeisten neljän vuosikymmenen aikana. Sven soittaa rumpuja molemmissa isänsä yhtyeissä, U.D.O.:ssa ja Dirkschneiderissä.
Rock Kommanderin haastattelussa 32-vuotias Sven Dirkschneider kertoi, että aiemmin musiikkia tehtiin huomattavasti vapaamuotoisemmin, kun taas nykyään yhtyeiltä odotetaan usein tarkasti määriteltyä konseptia ja tiettyjen genrerajojen noudattamista.
”Suurin ero on siinä, että Udo ja muut Acceptin jäsenet lähtivät tekemään musiikkia täysin vapaamuotoisesti. He eivät tienneet tarkalleen, mitä olivat tekemässä, vaan kirjoittivat kappaleita. Heillä saattoi olla jokin suunta, johon he halusivat edetä, mutta he menivät harjoitushuoneeseen, joku keksi riffin ja siitä alettiin rakentaa kappaletta. Nykyään kaikki on jo valmiiksi niin tarkasti määriteltyä. Jos haluat tehdä tietyn genren musiikkia, sinun täytyy tehdä asiat tietyllä tavalla, ja on olemassa sääntöjä siitä, mitä ei pitäisi tehdä. Pitää tehdä tätä tai tuota, ja yhden päägenren alle on syntynyt niin paljon alagenrejä, että niiden perässä on välillä vaikea pysyä. Nyt meillä on jopa kääpiömetallia tai jotain sellaista. En ymmärrä sitä. Se on mielestäni hullua.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Sven jatkoi pohtimalla konseptien merkitystä nykypäivän metallimusiikissa ja nosti esiin esimerkiksi Powerwolfin, Sabatonin ja Ghostin.
”On tietenkin hieoa, että syntyy uusia asioita, mutta välillä se on mielestäni hieman outoa. Miksi emme voisi vain kutsua sitä heavy metaliksi? Death metal ja thrash metal ovat ymmärrettäviä nimityksiä, mutta sitten keksittiin kääpiömetallin. En ymmärrä sitä. Anteeksi vain, mutta tämä on suurin muutos entiseen verrattuna. Nykyään yhtyeellä täytyy olla konsepti. Tällaiset konseptiyhtyeet, joiden fanit voivat samaistua bändiin, hankkia kasvonaamion tai maalata kasvonsa ja mennä sitten keikoille luodakseen yhteyden yhtyeeseen, ovat muuttaneet tilannetta. Aiemmin tällaista ei ollut. Ihmiset saattoivat haluta tietyn artistin käyttämiä vaatteita, mutta nykyään ilmiö on aivan eri tasolla esimerkiksi Powerwolfin ja Sabatonin kohdalla. Myös Ghost on tällainen yhtye. Ne kaikki noudattavat omaa konseptiaan.
Minusta on erittäin kiinnostavaa nähdä esimerkiksi Sabatonin kohdalla, miten yhtye lähti kirjoittamaan kappaleita historiallisista tapahtumista ja miten sen piti myöhemmin löytää uusia aiheita, joihin syventyä. Mielestäni he ovat siinä mestareita, sillä uskon, että Sabatonin basisti ja manageri Pär Sundström näki tämän suunnan jo alusta lähtien. Hän tiesi jo ensimmäisestä päivästä alkaen, mihin yhtye voisi edetä kymmenen vuoden kuluessa. Sellaisen suunnitelman tekeminen vaatii paljon älykkyyttä ja oivalluskykyä. En usko, että musiikkia aloitettaessa ajateltiin tällaisia asioita samalla tavalla kuin nykyään.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Udo Dirkschneider puolestaan korosti, että uusien metalliyhtyeiden menestyksen kannalta tärkeintä on kirjoittaa kappaleita, jotka kestävät aikaa ja joihin yleisö voi aidosti tarttua. Hän vertasi asiaa Deep Purplen ”Smoke On The Water” -klassikkoon ja Acceptin ”Balls To The Wall” -kappaleeseen.
”Mielestäni tärkeintä on, että jos olet yhtye, teet musiikkia ja haluat selviytyä tällä alalla, kirjoitat hyviä kappaleita. Kirjoitimme Acceptin kanssa paljon kappaleita, ja sama pätee nykyään U.D.O. -yhtyeen kanssa. Niistä on tullut klassikoita. Ne ovat kuin Deep Purplen ’Smoke On The Water’, jota voi soittaa vielä 30 vuoden päästä tai milloin tahansa. Myös Acceptin ’Balls To The Wall’ on sellainen kappale, jonka voi soittaa missä tahansa. Ihmiset innostuvat siitä, myös nuoret. Joskus seisot lavalla ja mietit, mitä ihmettä tapahtuu, kun 16- tai 17-vuotiaat nuoret laulavat koko kappaleen mukana. Se tarkoittaa, että olet kirjoittanut kappaleen, ja mielestäni se on musiikin tekemisessä erittäin tärkeää.
Tarkoitan kappaleita, joihin ihmiset voivat laulaa mukana, en esimerkiksi 12-minuuttisia biisejä, joissa on valtavasti erilaisia osia ja muutoksia. Kukaan ei pysy sellaisessa mukana. Mielestäni tällaisten tarttuvien kappaleiden kirjoittaminen ei ole nykyään kovin helppoa. Uusien yhtyeiden kannalta on kuitenkin entistä tärkeämpää löytää jotain, jolla erottua muista. Sabatonin ja Powerwolfin kaltaiset yhtyeet ovat siinä hyviä. Yhtyeitä on todella paljon.
Tämä on myös yksi suurimmista eroista 1980-luvun ja nykyajan välillä. Kahdeksankymmentäluvulla yhtyeitä ei ollut yhtä paljon. Oli Scorpions, Accept, Mötley Crüe, Iron Maiden, Judas Priest, Motörhead ja muita vastaavia, mutta kilpailijoita oli huomattavasti vähemmän. Nykyään levy-yhtiöt aiheuttavat mielestäni itse ongelmiaan kiinnittämällä talliinsa liian paljon yhtyeitä. Voimme puhua levy-yhtiöiden liiketoiminnasta, mutta mielestäni ne tekevät paljon asioita väärin.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Voit katsoa haastattelun alhaalta.