Uhrijuhla – Jokainen on Vapaa Lintu

Kirjoittanut Sami Elamaa - 6.3.2015

Kauko Röyhkä on varmasti monille tuttu henkilö musiikin ja kirjallisuuden maailmassa. En itse ole ollut Röyhkän suuri fani, mutta hänen musiikkinsa on silloin tällöin mainiota vaihtelua muun raskaan äärimusiikin rinnalla. Huomattuani Uhrijuhla-nimisen kokoonpanon ajattelin aluksi, että kyseessä olisi jonkin sortin suomenkielistä doom musiikkia, kuten esimerkiksi Seremonia, mutta näin ei ole. Uhrijuhla on jotain muuta, kuin itse osasin odottaa.

Kaikille vielä tietämättömille voin lyhyesti kertoa, että Uhrijuhlan alkujuuret ovat vuodessa 2009, jolloin Röyhkä ja muut 500 kg lihaa -tyypit lähtivät tekemään äänityssessioita. Röyhkän ja Maritta Kuulan sävellyksistä ei syntynyt yhteisymmärrystä, minkä seurauksena Röyhkä päätti perustaa turkulaisjäsenten kanssa uuden kokoonpanon. Äänitetyt kappaleet saatiin käyttöön Uhrijuhla-nimiselle kokoonpanolle. Itse bändin nimi on otettu vuoden 1973 klassisesta kulttikauhuleffasta Wicker Man. Virallisesti bändin toiminta on alkanut Facebook-sivujen mukaan tammikuussa 2012.

En ole aikaisemmin kuunnellut Uhrijuhlan ensimmäistä kokopitkää ”Uhrijuhla” (2012), joten yhtyeen tuoreimmasta julkaisusta ”Jokainen on Vapaa Lintu” on hyvä lähteä ihmettelemään bändin musiikillista tyyliä. Yhtyeen antamien tietojen perusteella musiikki on psykedeelistä pop/rockia, josta löytyy hivenen verran progressiivisuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Uhrijuhlan toisena laulajana toimii Röyhkän vaimo Olga, jonka laulutyöskentelyä kuullaankin albumilla laajasti. Itse Röyhkä on kehunut vaimonsa laulutaitoa, josta olen myös samaa mieltä. Olgan ääni on tyyni ja rentouttavaa, mutta samalla mystinen levyn kappaleiden psykedeelisessä ja folk-henkisessä soundimaailmassa. Esimerkiksi ”Salaseura”, ”Uhrilehto” ja ”Hiljaisuuden Luostari” toimivat erinomaisesti taustamusiikkina, kun haluaa hieman rentouttavaa atmosfääriä ylleen. Röyhkän laulusuoritukset pääsevät rooliin rokkaavammissa kappaleissa, kuten ”Dyyneillä”, ”Pohjoinen” ja levyn päätöskappaleessa ”Verenpunainen”. Erikseen mainittakoon tästä kappaleesta, että sävellyksen pituudesta huolimatta kappaleen rokin ja psykedeelisen henkisyyden dynamiikka toimii hyvin. ”Verenpunainen” on ehdottomasti levyn parhaimpia paloja.

”Jokainen on Vapaa Lintu” ei aivan yllättänyt suuriin sfääreihin asti, eivätkä omat odotukset olleetkaan erityisen suuret. Ehkä se johtui siitä, että ensimmäisellä kuuntelukerralla en päässyt samalla tavalla sisälle kuin toisella tai kolmannella kerralla. Joka tapauksessa albumi on mukavaa kuunneltavaa, vaikkei tarjoa mitään sen suurempaa tai erityisen mullistavaa. Kaikille Röyhkän tuotannoista pitäville ”Jokainen on Vapaa Lintu” on oiva tutustumisen ja hankkimisen kohde. Muille raskaan äärimusiikin vannoutuneille faneille suosittelen jotain aivan muuta.