Ukon Vakkojen uudella ”Woodlanders”-singlellä soi suomalainen sisu

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 22.3.2026

Metallibändi Ukon Vakat ammentaa inspiraationsa Suomen ja pohjoisen alueen luonnosta, mytologioista, taruista ja historiasta. Yhtyeen ensimmäinen single ”Phalanx of Phinnoi” ilmestyi viime vuoden puolella, ja nyt sille saatiin jatkoa ”Woodlanders”-biisin muodossa. Myös kokoonpanoon on tullut muutoksia, ja nyt orkesteri toimii viisijäsenisenä. Kari Tapani kertoo uusista muusikoista näin:

”Saimme rivit täyteen nopeasti, vaikka vaatimuksemme olivat kovat. Meille oli tärkeää, että soittaja hallitsee instrumenttinsa, mutta myös sitoutuu bändin ydintarinaan ja mytologiaan. Asenteen piti olla kohdallaan.

Kari tunsi Kain, jota hän kutsui termillä ’ihmemies’, a miracle man: mystinen soittaja, joka kykeni soittamaan kitaralla korvakuulolta lähes mitä tahansa. Toimitimme biisejä hänelle. Ne tulivat takaisin hetkessä upeiden melodioiden kera, joista heti kuulimme musiikillisen korvan. Soolot olivat kuin kulta-ajan hevibändien: raakoja, melodisia, mutta eivät sortuneet liialliseen näyttämisen haluun vaan biisin tukemiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Basistiksi valikoitui Jaana, Karin ystävä, joka oli innostunut demoistamme ja alkanut soitella niitä omaksi ilokseen. Hän osoitti vahvaa soittoa ja erinomaista sävelkorvaa, eli oikeastaan hän valitsi meidät. Toivotimme hänet ilolla mukaan.

Olavi oli taas selkeä ja ainoa valinta rumpuihin. Hänen kanssaan oli jo vuosikymmenien ystävyys ja kokemus bändeistä ja hän oli soitellut kanssani täsmälleen samoja riffejä, joista muodostui Ukon Vakat -yhtyeen biisejä. Hän oli oikeastaan jo bändissä ennen siihen liittymistään. Raudanluja ammattilainen, multi-instrumentalisti ja perfektionisti.”

Tuore single ”Woodlanders” kertoo sisusta: siitä, ettei ylivoimaisen vihollisen edessä luovuteta. Samalla siinä on ajatus valloittajan ja vastustajan kunnioittamisesta. Musiikissa itämaiset ja länsimaiset skaalat vuorottelevat tukien tätä asetelmaa. Syvemmällä tasolla teema liittyy maallisen rikkauden merkityksettömyyteen. Lyriikoista poistettu rivi ”In the land of a million trees, a lumber is a king” kuvastaa tätä ajatusta, joka jäi silti elämään kappaleeseen: kulta, hopea ja timantit ovat arvottomia, jos et selviydy pohjoisen metsissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Then stormwinds blow cold / And the nights were long / Their hunger grow for more / Conquer the whole wide world”.

Kappaleen ytimessä on myös ajatus vapaudesta. Valloittajat voivat vaihtua. Kuninkaat voivat vaihtua, mutta metsän kansa säilyy vapaana ikuisesti.

Kysymykseen mahdollisista tulevista keikoista vastaa yhtye näin:

”Kyllä meidät tullaan näkemään keikoilla. Tulemme tekemään lavalla jotain erilaista. Alusta asti oli selvää, ettei tämä ole shortsit ja bändipaidat -osastoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Emme kuitenkaan pyri historialliseen autenttisuuteen, vaan luomme oman visuaalisen maailmamme: yhdistelmän metallia ja metsäheimojen estetiikkaa. Kumarramme historialle, taruille ja heavy metallille. Lavalla saatetaan nähdä nahkaa, turkiksia, kalloja, verta – ja havuja, perkele!”

Ota Ukon Vakat seurantaan näistä linkeistä: Facebook, Instagram

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy