Tutustuessani Ulcerateen vuonna 2011 rakastuin välittömästi yhtyeen tyyliin. Äärimmäisen vinosti vikuroiva dissonanttien riffien tulitus yhdistettynä Immolationin suuntaan kumartavaan pahaenteiseen tuomiopäivän auraan oli death metalin saralla eriskummallinen ilmestys. Vertailukohtia yhtyeen tyyliin on vaikea hakea, mutta muutama löytyy. Black metalia eteenpäin kehittävä Deathspell Omega on Ulceratea lähellä tyylillisesti nopeatempoisessa dissonanttiudessaan ja pahaenteisyydessään. Myös Gorguts pääsee sairaassa vinoudessaan lähelle. Nopeatempoisen paahdon lisäksi Ulcerate sekoitti levyihinsä hitaampia tunnelmasludgemaisia osioita, jotka toimivat vastapainona kovalle paahdolle, ja todella painava ja kaoottinen tyyli oli syntynyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Valitettavasti kuitenkaan ihastuttavasta tyylistään huolimatta yhtyeen levyt eivät varsinaisesti ole lähteneet lentoon. Riffimyrsky on sekavaa ja jäsentymätöntä, siinä missä esimerkiksi jo mainitun Deathspell Omegan sekä Cryptopsyn monimutkaiset biisit pysyvät useimmiten jotenkin järkevien kappalerakenteiden raameissa. Uudella, yhtyeen jo viidennellä platalla ”Shrines of Paralysis” on tämä sama ongelma kuin jokaisella Ulceraten aikaisemmalla levyllä. Dissonantteja riffejä heitetään armottoman blästäyksen myötä läpi levyn, mutta minkäänlaisia toistettuja koukkuja tai edes ylipäätään koheesiota luovaa toistoa ei levyltä tunnu löytyvän. Levystä onkin äärimmäisen vaikea saada otetta, ja noin kymmenenkin kerran jälkeen en muista kuin muutamasta ensimmäisestä avausbiisistä pätkiä sieltä täältä. Järkevien kappalerakenteiden totaalinen poissaolo on todella suuri sääli, sillä yhtyeen äänimaailma on ihastuttavan tumma ja volkaaninen.

Myös sludge-osiot ovat vähentyneet tällä levyllä verrattuna yhtyeen aikaisempaan tuotantoon, mikä on johtanut blästäyksen yliannostukseen. Yhtyeen hyökkäyspataljoonaan ei juurikaan kuulu keskitempoinen, varma soutaminen, vaan joko tempo on hidasta ja laahaavaa tai armotonta satanen lasissa -rynnäköintiä. Rumpali paahtaa kädet sauhuten oikein teknisesti, kitarat tremoloriffittelevät monimutkaisia kuvioita, mutta kuten sanottu, ei niistä korvamatoja lainkaan jää.

Levyllä on todella vähän selkeitä melodioita, ja jos sellaisia löytyykin, kuten kappaleessa ”Yield to Naught”, hukkuvat ne mutaiseen äänimaisemaan. Joillekin johtokitaroille olisi voitu tarjota hieman lisää äänenvoimakkuutta sekä kirkkautta levyllä, jolloin riffitkin varmaan jäisivät selkeämmin mieleen. Myös rummut on miksattu kovin pintaan, ja ne peittävätkin välillä muita instrumentteja, vaikka teknistä rumpukikkailua kuunteleekin mielellään. Muuten äänimaailma on toki ihastuttavan pahaenteinen ja misantrooppinen paksulla ja kerrosteisella tavalla.

Kuunnellessani ”Shrine of Paralysistä” en voi olla ajattelematta Gorgutsia, jonka tänä vuonna julkaistu levy ”Pleiades’ Dust” oli tyyliltään hyvin samanlainen kuin Ulceraten irvokkaan kaoottinen maailma mutta piti langat käsissään paljon paremmin kuin rakenteettomuuteen hukkuva ”Shrines of Paralysis”. Koska nämä samat ongelmat toistuvat levyltä toiseen Ulceraten tapauksessa, en usko, että yhtye tulee suuntaansa muuttamaan välttämättä myöskään tulevilla levyillä. Tämä on sääli, sillä yhtye on sen verran taidokas luomaan raskasta, kieroa ja kerrosteista tunnelmaa korkkiruuviriffeillä hienon kikkailun  höystäessä pakettia. Kappalerakenteiden poissaolon sekä riffitornadon puuroutumisen vuoksi joudun kuitenkin antamaan ”Shrine of Paralysikselle” keskinkertaisen arvosanan, vaikka potentiaalia yhtyeellä olisi paljon enempäänkin.

7/10

Kappalelista:

1. Abrogation
2. Yield to Naught
3. There Are No Saviours
4. Shrines of Paralysis
5. Bow To Spite
6. Chasm Of Fire
7. Extinguished Light
8. End the Hope

Ulceraten kotisivut

Ulcerate Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy