(c) Ultimatium

Ultimatiumilta musiikkivideo marraskuun lopussa ilmestyvältä konseptilevyltä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 1.10.2020
(c) Ultimatium

Suomussalmella vuonna 2001 perustettu ja sittemmin tamperelaistunut Ultimatium on kiinnitetty Rockshots Recordsille, joka julkaisee yhtyeen neljännen ”Virtuality2”-nimisen albumin 27. marraskuuta. Tuleva levy on virtuaalimaailmaan sijoittuva uniikki tarina, joka kerrotaan viiden loisteliaan laulajan äänillä ja jossa nopeatempoisiin power metal -kappaleisiin yhdistyy sekä progressiivisempia että tummempia elementtejä.

”’The Seer’ edustaa uutta ja uljasta Ultimatiumia vahvoine progevivahteineen. Biisissä perehdytään tarkemmin levyllä vierailevan laulajan Emily Leonen (Lost in Grey) esittämään hahmoon, joka paljastaa tietävänsä enemmän kuin muut virtuaalimaailmasta ja siihen kohdistuvasta hakkeroinnista. Samalla paljastetaan myös vinkkejä hänen hahmonsa kohtalosta tulevassa taistossa. Mukana on myös Peter James Goodman (mm. Conquest & Virtuocity) bändin oman laulajan Tomi Viiltojan lisäksi”, kosketinsoittaja Matti Pulkkinen kertoo kappaleesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat