The Undivine – Delusional Noise

Hieman kauhistellen otan tämän lohjalaisviisikon toisen levyn käsittelyyn ja varaudun kuuntelemaan jonkin sortin grindcorea tai vastaavaa. Mutta kansilehden kuvituksessa käytetyt death metallille ominaiset splatter-kuvat ja aivonpalaset ohjaavat väärään suuntaan. Saatekirjeessä lukee, että levy on jaettu ikään kuin kahteen osaan jotka kuvaavat eri aivolohkoja, ja levyn yhdeksän kappaletta on jaettu jokainen kertomaan oma tarinansa. Levyä kuunnellessa selittyy myös, mitä tarkoittaa tribaaligroove.

Levy starttaa ärhäkällä ”Columbian Tie” -nimisellä rallilla, ja heti alussa on annettava pisteitä hyvästä, kirkkaasta ja selvästä äänimaisemasta. Kaikki soittimet kuuluvat tahoillaan hyvin, joskin rummut on miksattu hieman pintaan ja lauluja paikka paikoin ehkäpä liian alas. Laulaja aukaisee sanaisen arkkunsa jo alussa päästäen korvia riipivän huudon, kun kappaleesta on kulunut alle 10 sekuntia. Varsinainen kappale alkaa kovemmalla rypistyksellä ja laulajaan kiinnittää huomiota jo alussa, sillä jälki on erittäin hyvää, ainakin kaikkien mataloiden korinoiden ja kärinöiden suhteen. Tämä kappale on väkevä levyn avaaja ja määrittelee loppulevyn linjan, joskaan tästä ei kovin moni kappale pistä paremmaksi.

Seuraava kappale ”Satellite Monarchy” esittelee alussa, kuinka hyvin erinäiset perkussiosoittimet (mm. djembe) sopivat raskaan mätön sekaan. Lopputulos on hurmaavan omaperäinen. Tässä kohtaa on myös hyvä antaa ensimmäiset narinat. Joissain kohdissa laulajan ulosanti ja artikulaatio on hieman hukassa, ja vaikka sanoja seuraa kansilehtiöstä, ei silti välttämättä pysy perässä.  Seuraavassa ”`Till Dreads Come Home” -kipaleessa liikutaan sitten taas tutummissa vesissä mukavuusalueen sisäpuolella, eikä kyseinen kappale esittele juuri mitään uutta tälle musiikkityylille. Mutta neljäs kappale ”Seduction”, joka päättää levyn ensimmäisen osan, antaa jo jotain omaperäistä ja uutta. Aluksi mennään tutunkuuloisesti teknisen thrashin peruskaavalla, mutta kun kolmen minuutin maaginen raja ylittyy, kuulijalle annetaan pieni hengähdystauko. Esiin nousee hitaasti kasvava akustinen kierto, jota suojataan hienoilla ja pikkutarkoilla rumpukuvioilla sekä hiljaisella melodisella leadillä. Sitten taas mäjähtää kun kappale lyö naamalle täyslaidallisen hidasta, ja jopa surullista ”mättöä”. Sen hellitettyä tuo akustinen rauhallinen kohta tulee uudestaan, jälleen hitaasti kasvavana, kunnes aikaisempi kohta toistuu. Laulaja esittelee uusia puoliaan puhtaiden laulujen muodossa, mutta kuulijan harmiksi vokaalit on miksattu hiljaisemmalle. Ja jotta kaikesta saa selvää, täytyy sen eteen hieman ponnistella.

Viides kappale ”Landmine Marathon” aloittaa levyn toisen puolen. Jälleen mennään tutummalla, ärhäkällä kaahaamisella. Kuitenkin tämä kappale erottuu joukosta edukseen ollessaan levyn monipuolisinta ja suorinta materiaalia. Kuudes ”The Walker Experience” onkin sitten levyn paras kappale. Keskivertoa hitaampi materiaali ja edukseen erottuvat hyvät kitaramelodiat ovat avainsana. Vokaaliosuudet kuulostavat siltä, kuin joku huutaisi ne jonkinlaisesta kuolemansellistä, juuri ennen teloitustaan. Seuraava ”One Step To Parabellum” on enemmän peruskauraa, ja joka kuuntelukerta se menee enemmän tai vähemmän ohi, sillä siitä puuttuu juurikin ne pienet koukut sieltä täältä, eikä siitä siksi siis juuri jää mitään mieleen. Seuraava ”Balisong Flip” kulkee teknisen kikkailun ja blast beatin voimalla. Suht hyviä vokaalisuorituksia lukuun ottamatta kappaleesta ei juuri tule mitään sanottavaa mieleen. Levy loppuu ”Delusional Noise” instrumentaaliin, jonka alku ja loppu on toteutettu lähes kokonaan etnisillä perkussiosoittimilla. Niiden väliin mahtuu keskitempoinen ja raskas väliosa, jolloin edukseen erottuvat taas rumpalin työskentely ja kitarakuviot. Siellä täällä kuuluvien kuiskattujen puheosuuksien merkitys jää pimentoon, ja ilman niitä kappale olisi ollut huomattavasti parempi. Mutta ne luovat tietysti pienen karmaisevan lisänsä, kun yhtäkkiä jostain kuuluu selkäpiitä karmivia huutoja ja muita pienempiä kolinoita.

”Delusional Noise” on omillaan seisova ja valmis tuotos. Eduksi voi nostaa tarkan ja hyvän rumpalin, monipuolisen laulajan sekä mainion kielisoitintyöskentelyn. Kappaleiden rakenteet on mietitty suurimmin osin loppuun asti eikä omaperäisyydestä tingitä. Kuitenkin kun levyn kuuntelee kokonaan parikin kertaa putkeen, se käy hieman puuduttavaksi ja tylsähköksi, ja yhtyeen olisi suonut käyttävän omia kikkojaan vielä enemmän. Myös ryhmähuudot olisi pitänyt miettiä loppuun, samoin laulajan silloin tällöin käyttämä megafoniviritys on yhtä tyhjän kanssa. Hämäräksi jää myös muutamassa kohtaa levyä kuuluvat naurun purskahdukset.

7/10

Kappalelista:
1. Columbian Tie
2. Satellite Monarchy
3. `Till Dreads Come Home
4. Seduction
5. Landmine Marathon
6. The Walker Experience
7. One Step To Parabellum
8. Balisong Flip
9. Delusional Noise

https://www.facebook.com/TheUndivine

Kirjoittanut: Eeli Helin

Kommentoi julkaisua