The Undivine – Face The Chaos

Kirjoittanut Juha Attola - 3.8.2011

Lohjalainen yhtye The Undivine on saanut valmiiksi debyyttilevynsä ja odotukset ovat ainakin itselläni todella korkealla. Yhtyeen edellinen demo ”Rise To Command” oli nimittäin sen verran vakuuttavaa tavaraa, että en epäile yhtään ettei myös tämä albumi voisi toimia. Ilokseni huomaan myös, että kaikki neljä kyseisen demon kappaletta ovat mahtuneet levylle.

Albumin avaa ”I Will Overcome” -niminen kappale ja kyseessä on vahvasti eteenpäin vyöryvä death metal ralli. Se on brutaalia ja raakaa mättöä, unohtamatta kuitenkaan melodiaa. Seuraava kappale, ”Pharmageddon” onkin jo sen luokan luukutusta, että radioystävälliseen metalcoreen tottuneille tulee paskat housuun ja true-black-metal-heeboilla menee corpse-paintit aivan vinoon. Yhtyeen brutaali ja hyökkäävä asenne toimii mainiosti – kappaleet ovat vihaisia ja hyökkäävät suoraan kuuntelijan päälle. Kappaleissa on myös teknisyyttä, jonka ansiosta levyä kestää kuunnella useampaankin otteeseen. Useimmilla ns. extreme-metallin yhtyeillä kun homma tuntuu nykyään olevan pelkkää nopeaa blast beatin hakkaamista. Tämä yhtye on tajunnut tärkeimmän pointin, joka on tietenkin se, ettei jokaisen kappaleen tarvitse edetä täysin saman kaavan mukaan.

Pitkästä aikaa on mielenkiintoinen yhtye tässä genressä. Alkoi pikkuhiljaa jo kyllästyttää koko extreme-metalli osasto, yhtyeet kun kuulostivat 90-prosenttisesti täysin identtisiltä. Nyt genreen on tullut uusi, vakavasti otettava nimi ja mikä parasta, se on kotimainen yhtye. Mitään täysin uutta ei The Undivine ole kuitenkaan luonut, mutta pystyy kuitenkin kuulostamaan täysin itseltään, eikä kopiolta jostain isommasta nimestä. Tietysti joitain vaikutteita on havaittavissa, mutta niinhän jokaisella yhtyeellä on.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kieltämättä erittäin kova debyytti on kyseessä ja epäilen, että jatkossa yhtyeen panokset tulevat olemaan vieläkin järeämpiä. Ehdottomia suosikkikappaleita levyltä olivat ”Pharmageddon” sekä ”Rise To Command” demolta tutut raidat ”Down With The Napalm Rain” ja ”World After Us”. Ehdottomasti katsastamisen arvoinen yhtye kaikille raskaamman tykityksen ystäville, pidit sitten death / thrash / speed tai black-metallista – ja myös hardcoren ystäville yhtyeellä on varmasti annettavaa.

7/10

Kappalelista:

1.I Will Overcome
2.Pharmageddon
3.Guilt Is The Wage Of Succes
4.Rats Live On No Evil Star
5.Black Magic Machine
6.Down With The Napalm Rain
7.What’s The Point
8.Dying To Feel
9.World After Us
10.WorldWideWaste

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://theundivine.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat