Kuva: Elsa Wellamo Arts

Unén julkaisi ”Dancing In Flames” -singlen tulikuuman videon kera

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 11.6.2026

Viime vuonna ”Forever Winter” -debyyttialbumin julkaissut Unén suuntaa kohti uutta aikaa, jonka ensimmäisenä makupalana julkaistaan jyhkeä ”Dancing In Flames” -single. Alun perin Idols-kisan top-viisikosta koko kansan tietoisuuteen singahtaneen ja kolme vuotta sitten Unéniin liittymisen myötä metallisydämensä paljastaneen Stina Girsin johtama yhtye halusi aloittaa uuden syklinsä todellisella voimabiisillä. Biisin sanat kynäillyt Stina Girs sanoo:

”’Dancing In Flames’ uhkuu itsevarmuutta. Kun olet kuvitellut hänen rakastavan, ja se on ollutkin vain valhetta, lähtee pohja kaikesta. Mutta kun elämä murjoo isolla kädellä, vahvistut jokaisesta kolhusta ja nouset vahvempana uuteen koitokseen. Ja voit vain tanssia liekeissä.”

Koko yhtyeen voimin syntynyt biisi on selkeä askel eteenpäin esikoislevyltä. Bändi muotoilee:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Halusimme nostaa kierroksia, ja ’Dancing In Flames’ on siitä täydellinen esimerkki. Se esittelee meistä useita puolia; on rock-henkistä kaahausta, rytmikästä tunnelmointia, mukaansatempaava kertosäe ja kirsikkana kakun päällä todella raskas väliosa growleineen.”

Sana ”Unén” juontaa juurensa yhtyeen alkuperäisestä ideasta, että sanoitukset perustuisivat unien maailmaan. Myöhemmin konsepti kuitenkin otti toisen suunnan, mutta nimi säilyi. Elsa Wellamon ohjaamalla ”Dancing In Flames” -musiikkivideolla todellisuus on tässä ja nyt…

”Perinteisen soittovideon muodossa tällainen energinen kappale pääsee todellakin oikeuksiinsa. Vastapainona mukana on tanssija Laura Zaray, joka toi hienoa visuaalista lisäväriä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Unén keskittyy alkavan kesän aikana valmistelemaan toista studioalbumiaan, mutta tekee yhden keikan 14. elokuuta Helsingissä. Katso keikkatiedot täältä.

Kokoonpano:
Stina Girs – laulu
Kimmo Pitkänen – kitara
Petteri Sinervä – koskettimet
Harri Moilanen – kitara
Tomi Kallava – basso
Timo Larjo – rummut

Tutustu lisää näistä linkeistä: Facebook, Instagram, YouTube

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy