Uniikki resepti jaksaa viehättää — arviossa Vermilian ”Karsikko”

Omaleimaisella ilmaisulla suosiota saavuttanut pakanametalliartisti Vermilia on kirinyt kotimaisten metallimusiikin ystävien tietoisuuteen määrätietoisella tekemisellään. Suuria lavoja vallannut, tunnistettavasti brändätty black metal vivahteinen Vermilia julkaisi 14. helmikuuta uransa kolmannen kokopitkän albumin. Alkukantaisia skandinaavisia folk-vaikutteita kirkonpolttohevin kanssa sulavasti risteyttävä keitos on varsin tuoreen tuntuinen ilmestys kotimaankielisellä musiikkikentällä. Tähän astiset teokset ovat tarjonneet monia kauniita sävellyksiä, ja myös tuotantojälki on ollut alusta saakka hyvää. Tänä vuonna ilmestyneen kolmosalbumi ”Karsikon” takana soittaa ja laulaa entistäkin itsevarmempi artisti, mikä ilmenee aiempaa tasaisemmassa biisikatalogissa. Painostavan synkän tunnelman ympärille kasautuva ”Karsikko” on edeltäjiänsä ehyempi paketti, samalla sen tärkeimmät tähtihetket yltävät artistin tähän astisen julkaisuhistorian kärkituntumaan.

Avauskappale ”Karsikon” tanssahtava kertosäe lupaa välittömästi suurta rockjuhlaa. Ihailtavan idearikas ”Vakat” lyö vielä piirun verran paremmaksi ollen kenties artistin tähän astisista kappaleista majesteettisin ja rakenteellisesti kunnianhimoisin. Kaunis kertosäe kruunaa ylistystä keräävän sävellyksen. Räväkästi starttaava ”Kivutar” herättää huomiota maanisilla lauluosuuksillaan. Ansaitusti otsikoitu ”Suruhymni” kouraisee armottomasti lyöden kuulijan liki hulluuden partaalle. Mystisten metsän henkien ja Myrkurin hengessä käynnistyvä ”Koti” kuulostaa edellisten raitojen jälkeen lohduttavalta. Tällekin kappaleelle on onnistuttu säilömään varsin muistettavat laulumelodiat. Musiikkivideon kanssa julkaistu suureleinen ”Veresi” lienee levyn kärkiteoksia. Erityisesti biisin mukana laulettavat säkeistöt jaksavat ilahduttaa. Täysrähinällä heti lähtölaukauksesta käynnistyvä ”Talven Jälkeen” kaahaa mustan metallin perinteiden hengessä olematta kuitenkaan mikään erityisen muistettava hetki levyllä. Albumin sinetöivä ”Kansojen Kaipuu” on rujo, taitava ja monisävyinen päätös upealle kokonaisuudelle.

Väkevästi käynnistyvä levy jaksaa pitää yllä korkeaa tasoaan hämmästyttävän hyvin. Erityisesti nimibiisi, ”Vakat”, ”Suruhymni”, ”Veresi” ja ”Kansojen Kaipuu” kiehtovat. Runsaasti luonnosta ammentavat sanoitukset ovat moninpaikoin kiinnostavia, ja mikä tärkeintä, ne kietoutuvat näppärästi yhteen musiikin kanssa. Saundit eivät tällä kertaa jätä aihetta valittamiselle. Jousisovitusten suhteen on tehty hienoa työtä, ja taitaa olla niin, että lauluosuudetkin ovat kehittyneet aiemmasta. Edellislevyjen tapaan omakustanteena julkaistu ”Karsikko” lunastaa kolmosalbumin usein haastaviksi mielletyt odotukset heittämällä. Levy on kirjavine nyansseineen luonnollista jatkumoa artistin ansiokkaalle uralle. Sopiikin toivoa, että Vermilia jaksaa jatkossakin pitää kiinni visiostaan, sillä viimeistään tämän levyn myötä se on raapustanut nimensä suurin kirjaimin metalliseen, tällaisen musiikin äärellä ehkä ei niin kiviseen sydämeeni.

https://www.instagram.com/vermiliaofficial/?hl=fi

https://www.facebook.com/vermiliaofficial/?locale=fi_FI

Kirjoittanut: Lauri Nieminen